HYI HYI Huolenvyöhykemalli ?!

EILISESSÄ Hesarissa oli sisäsivuilla Riitta Vainion kirjoittama uutisanalyysi "Lasten luokittelu levisi kouluissa kuin kulovalkea", jossa pohdittiin ns. Huolen vyöhykkeet-mallia.

Tutkijat Tom Arnkil ja Esa Eriksson keksivät työkalun, jolla mm. opettaja voi arvioida oman huolestumisensa määrää. Idea on yksinkertainen: Huolen vyöhykkeitä on neljä. Huoli nähdään jatkumona, jonka yhdessä ääripäässä on" ei huolta"- tilanne ja toisessa ääripäässä "suuren huolen"- tilanne. Malli löytyy netistä mm. tästä linkistä.

Mallia markkinoitiin innolla mm. kouluterveydenhoitajille, ja sittemmin myös Opetushallitus innostui suosittelemaan sitä. Mutta sitten tehtiinkin hirveä havainto. Mallia ruvettiinkin käyttämään- luovasti. Malli, jonka tarkoitus oli helpottaa "ongelmalapsen" vanhempien kanssa käytävää keskustelua avaamalla puhe ammattilaisen omasta huolesta eikä lapsen viasta, muuntuikin oppilaan diagnosointimenetelmäksi: kuinka huolestuttava/rasittava lapsi on. Näinhän ideoille usein käy. Asiakkaat keksivät niille ihan uusia käyttötapoja. Yleensä keksijä on siitä onnellinen. Tässä tapauksessa keksijä itse on joutunut kieltämään oman innovaationsa.

MIKSI mallin käyttö nyt halutaan kieltää? Yksi syy on tietosuojalaki. Listat, joissa oppilaat on luokiteltu huolestuttavuuden mukaan ovat lainvastaisia. Toinen syy on leimaantumisen vaara. Huoliluokittelu perustuu puhtaasti subjektiiviseen huolestumisen tunteeseen, ja on luokitteluperusteena hyvin epävarma. Joutuminen huolen mustalle vyöhykkeelle voi alkaa toimia itseään toteuttavana ennusteena.

HANKALA tilanne. Miksi koulut sitten innostuivat tästä mallista? Sen avulla saa helposti ja nopeasti kokonaiskuvan opettajien huolikuormasta ja oppilasaineksesta. Vaikka vyöhykkeistöä ei oltu tarkoitettu lasten, nuorten ja perheiden luokitteluun tai rekisteröintiin, siitä tuli sellainen. Miksi? Siksi, että sellaiseen toimintaan on kouluissa huutava pula. Miksi? Siksi, että ympäri maata oppilashuollon palvelut on alimitoitettu, ja on pakko löytää tavalla tai toisella ne oppilaat, joille oppilashuollollinen aika ja tuki suunnataan. Kuten innovaatioiden diffuusioista hyvin tiedetään, merkittävimpiä uuden idean läpimenon edellytyksiä on aito tarve.

MINUSTA keskustelu huolen vyöhykkeistä on tärkeä myös siksi, että siinä paljastuu, kuinka monenlaisia ja usein ristiriitaisia paineita kouluun kohdistuu. Syvimmältään kysymys on paradoksista. Toisaalta opettajan ja koulun läpitunkeva perustehtävä on luokitella lapset (kvalifikaatio). Toisaalta se on kiellettyä.

Hesarin jutun kirjoittaja lopettaa artikkelinsa: ”Kaikki lapsiin luokiteltaina kohteina suuntautuva toiminta pitää lopettaa”. Unohtuiko Vainiolta kokonaan, että kouluissa annetaan myös todistuksia.