 |
| Halila. A. (1949. Suomen vanhin kansakoulun- opettajisto. Yhteiskuntahistoriallinen tutkielma. Helsinki: Suomen Kansakoulunopettajain Liitto. |
Miksi kansakoulu syntyy 1860-luvulla?
Tuohon ajanjaksoon osuu monta tekijää, jotka saivat yhteiskunnallisen kehityksen liikkeelle pysähtyneisyyden tilasta. Niihin kuuluivat herännäisyys ja kansallinen herätys. Väestö oli voimakkaasti lisääntynyt yli miespolven mittaisen rauhan aikana. Maalla oli liikaväkeä, jolla ei ollut töitä. Tuo liikaväestö lähti liikkeelle, tehtaisiin ja ulkomaille. Tehtaissa tarvittiin lukutaitoa. Myös maalla tapahtui muutoksia. Maaseutukin liittyi rahatalouteen, kun metsää ruvettiin myymään. Omavaraistalous muutti vähitellen rahataloudeksi.
Kansakoulun syntyy liittyy siihen suurten yhteiskunnallisten uudistusten sarjaan, joka käynnistyi Aleksanteri II:n vapaamielisenä hallituskautena. Se kytkeytyy myös kansan parhaimmiston kulttuuritahtoon. Oli siis tarve saada lisää koulutusta. Halilan mukaan opinkäynti oli meillä tasa-arvoista aikaisemminkin; maamme oppilaitokset olivat vanhastaan (periaatteessa) avoinna kaikensäätysille lapsille, ja oppilasaines oli ollut verraten kansanvaltaista. Mutta edellytyksenä opintiellä oli ruotsinkielen taito. Ja yliopisto-opintojen osalta vaadittiin varallisuutta. Maaseudulla ei ollut rahaa, siellä elettiin omavaraistaloudessa. Oppikouluja oli vain kaupungeissa. Muotoutuva kansakoulu poikkesi selvästi aikaisemmista järjestelmistä. Sille oli haettu malleja Euroopasta. Pestalozzin herätystyö kantoi hedelmää.
Suomalainen kansakoulunopettajaseminaari
Jotta kansakoululaitos voisi syntyä, tarvittiin ensin koulutus sen opettajille. J.V.Snellman piti kansakoulunopettajaseminaarin puutetta kanskoululaitoksen pahimpana puutteena. Opettajakasvatus oli hänen mielestään kansakoululle vielä tärkeämpää kuin oppikoululle. Hänestä talonpoika oli sopivin opettaja Suomen kansalle. Saksassa oli pitkään ollut erityisiä opettajaseminaareja, Francken toimeenpiteiden ansiosta ensimmäinen jo v. 1735.
Uno Cygnaeus korosti seminaariopetuksessa sivistystä, joka olisi vanhan koulumestarin haudankaivaja. Hän asettii seminaarille esityisen korkeat vaatimukset: mahdollisimman täydellinen oma yhteiskunta, päättävä oppilaitos, internaatti. Opiskelun pohjana tuli olla tosikristillinen elämänkatsomus. Opetuksen seminaarissa tuli olla kasvattavaa ja uutteruuden hengen leimaamaa, ei päähänpänttäämistä, vaan toimintaa, sopusuhtaisesti sielua ja ruumista kehittävää.
Suomalainen seminaarissa opetusta annettiin 15 oppiaineessa 8 tuntia päivässä (Cygnaues ehdotti 12). Opiskelussa opetusharjoittelulla mallikoulussa oli keskeinen osa. Seminaareilla oli suuri merkitys: ne avasivat portin päästä osalliseksi opillisesta sivistyksestä. Halilan sanoin: kansan nuorille avautui uusi entistä väljempi portti korkeampaa opin saantiin. Seminaarin opettajakunta sai melko perusteellisen valmennuksen ulkomailla.
Kun seminaareihin pyrki myös kouluja käyneitä, oli tarkoituksenmukaista ottaa se huomioon opetuksessa. Niinpä v. 1890 päätettiin, että jos seminaarilainen on käynyt täydellisen lyseon tai kaksi luokka jatko-opistoa, hän sai helpotusta joissain aineissa ja harjoittelua lyhennettiin. Hospitantit
kuuntelivat seminaariopetusta jonkin verran, suorittivat joissain aineissa tutkinoja, antoivat näytetunteja. ja sitten saivat kansakoulunopettajan pätevyyden. Vuonna 1898 annettiin tarkemmat erityiset hospitanttimääräykset. Ylioppilashospitantteja valmistui tällä ajanjaksolla 72.
Opettajaihanne
Ensimmäisen opettajapolven ihanteena oli sivistynyt maamies, kristillissiveellinen, isänmaallinen kansankasvattajaihanne (Cygnaeus). Tavoitteena seminaarissa oli luja uhrautuva luonne. Jokaisessa opettajassa tuli hehkua pyhä rakkauden henki, sillä vasta siveellisesti ylevä, johdonmukaisesti toimiva ja kristillisen rakkauden elähdyttämä kasvattaja saisi pysyviä tuloksia. Cygnaueksen mukaan rakkauden kansaan ja isänmaahan tuli yhtyä palavaan kansanvalistajan kutsumukseen. Opettajan tuli olla huutavan ääni korvessa, yksinäisellä työpaikalla luja, kutsumustietoinen hengen soturi. Hänessä tuli olla kutsumustietoisen lähetyssaarnaajan henki, soihdunkantaja henki ja uudisraivaajan henki. Hänen tuli olla uuttera opettaja, samalla uuttera pitäjän ja kylän mies. (Mielenkiintoisesti Cygnaeus puhuu miehistä, vaikka hänestä nainen oli paljon parempi opettajaksi).
Ensimmäiset opettajat
Ensimmäisenä vuonna seminaariin pyrki 34 miestä ja 10 naista. 1 mies ja 2 naista hylättiin. Myöhemmin pyrkijöitä oli 2-4 kertaa enemmän kuin mitä voitiin ottaa. Pääosa pyrkijöistä oli maaseudulta (73,3%). Pääosa naisista oli säätyläisiä; miehet olivat maalaisaineista, kansan syvistä riveistä. Pohjakoulutus vaihtelu paljon. Vuonna 1886 kansakoulukurssi asetettiin pääsyvaatimukseksi seminaariin. Mies- ja naisoppilaiden sivistyksessä oli suuri ero. Sivistyneiden neitosten käheisyys saattoi kohottaa huomattavasti miesoppilaiden henkistä tasoa.
Seminaareissa opiskelevien määrä kasvoi. Vuonna 1864 heitä oli 40, vuonna 1885 207 ja vuonna 1902 297. Tästä ensimmäisestä opettajajoukosta oltiin ylpeitä. Halilakin hehkuttaa: "Kansakunta kirvoitti omasta piiristään sille ensimmäiset intomieliset ja rohkeat työntekijät...Kansanvalistajain ensimmäinen yhtenäisesti koulutettu ja kasvatettu iskujoukko."Heillä itselläänkin oli useasti se luja vakaumus, että he edistivat uutta, parempaa aikaa, jonka tieltä vanhan tuli väistyä. Heitä kuvaa harras työ, uutteruus, kutsumustietoisuus, uhrautuva kansallinen harrastus, palava halu saattaa suomalainen rahvas sivistyksen yhteyteen. Poliittisesti he olivat maltillisia, lojaaleja, hyvin uskonnollisia ja poikkeuksetta isänmaallisia, Halila kirjoittaa.
Töihin maalle ja kaupunkeihin
Suomi oli tuolloin maalaisvaltio. Kaupungeissa asui esim. v. 1880 8,4 % väestöstä. Maalla opettavien määrä kehittyi seuraavasti. Vuonna 1865 opettajia oli yhteensä 21 (20 miestä ja 1 nainen). Lukuvuonna 1889-90 yhteensä 852 (504 miestä ja 379 naista). Lukuvuonna 1901-1902 yhteensä 2346 (1185 miestä ja 1161 naista). Naisten määrä siis tavoittaa miesten. Kaupungeissa naisten osuus oli heti suurempi kuin miesten. Lukuvuonna 1871-72 opettajia oli yhteensä 51 (13 miestä ja 38 naista). Lukuvuonna 1891-92 kaupungeissa opettu 613 opettaja (172 miestä ja 441 naista). Ja lukuvuonna 1901-1902 opettajia oli 892 (241 miestä ja 651 naista). Naisopettajien suureen määrään lienee syynä se, että kaupunkikansakouluissa oli myös alakoululuokat.
Kansakoulunopettajat halusivat töihin lähelle omaa omaa kotiseutua. Cygnaueksen mielestä kansakoulunopettajan tuli pysyä hänelle osoitetulla paikallaan. Tavallisesti opettajat sijoittuivat pysyvästi toiseen virkapaikkaansa. Naisista naimattomia oli 60 %.
Työnkuva
Kansakoulunopettajisto luotiin kansan henkisen ja osittain aineellisenkin kulttuurin kohottajiksi. Kansakoulunopettajan työnkuva oli varsin laaja. Hänen piti antautua kokonaisesti työhönsä paikka-kuntansa kansansivistäjänä ja kaiken hyvän kehittäjänä.
Opettajiston palkan niukkuuden vuoksi monen oli hankittava sivutoimia ja muita ansiota. Yksi armahti kyläkuntansa hammaskipuisia vetämällä hampaita. Moni joutui mukaan seurakuntatyöhön. Kansakoulunopettaja saattoi toimia apulaispappeina ja pyhäkoulunopettaina. Eräin paikoin suunniteltiin jopa yhdistettyjä saarnaaja-opettaja virkoja. Moni suoritti saarnalupatutkinnon tai lukkari-urkurin tutkinnon.
Opettajat edistivät kaikkea hyvää. He ohjasivat kyläläisten itseopiskelua. He olivat mukana osuus-toiminnassa ja vakuutustoiminnassa, he toimivat kirjastonhoitajina, säästöpankkien kamreereina. Heille osui luottamustehtäviä ja he tekivät aattellista työtä. Joukossa oli myös lahjakkita runoilijanalkuja, oppikirjailijoita ja sanomaehtien maaseutukirjeenvaihtajia.
Jatko-opinnot
Kansakoulunopettajien jatko-opintokysymys heräsi (uudelleen) 1880-luvulla. Siihen saakka moni oli harrastanut itseopiskelua. Vuonna 1894 järjestettiin ensimmäiset suomenkieliset yliopistolliset loma-kurssit, osallistujista suurin osa oli kansakoulunopettajia. Halilan kortistossa olleista opettajista ainakin 294 sai tilaisuuden tehdä ulkomaanmatkan joko opinto- tai virkistystarkoituksessa, pääasiassa 1900-luvun puolella, etenkin 1920- ja 1930-luvuilla.
Pohdintaa
Halilan tutkimus avaa ainakin minulle ensimmäisen ja toisenkin opettajapolven toimenkuvan lähes rajattomuuden. Heille oli määrätty erittäin kohottava missio kansanvalistajina, jossa lasten opettaminen oli vain yksi osa työtä. Mallikansalaisia siis sekä lapsille että aikuisille. Tähän tehtävään saatiin upeita naisia- ehkä myös siksi, että juuri muita itsenäisiä ammatteja ei naisille ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti