Kaikille asioille voi tehdä jotain

Johanna Korhonen vetämässä  SPR:n turvatalojen 20-vuotis-
juhlaseminaaria Ateneumissa.

LASTUN otsikko toistui seminaarin seinillä. Nuorten asioille pitää voida tehdä jotain.

Tiivistäisin seminaarin ensimmäisen session näin:

- nuorilla ei ole tarpeeksi aikuisia, jotka tukevat heitä.

- moni asia on muuttunut. Perheiden tapaa elää. Työ stressaa vanhempia.

- kaverit ovat nuorille tärkeitä, mutta niin myös aikuiset.

- Monesta terveyteen liittyvästä asiasta oltiin huolissaan. Ruutuaika ei saisi ylittää kahta tunta. Ylipaino. Mielenterveys. Nuoret liikkuvat liian vähän...

- Ja kaikkien hankalin näyttää olevan 14-vuotiaan ikä. Miksi........ (ks. kuvateksti alla)

Ben Furman totesi:
nuori on silloin puoliaivoinen

Ensimmäisen session kommenttiosuudessa psykiatri Ben Furman tykitti:

-Ongelmana on medikalisaatio. Jokaiselle annetaan diagnoosi, ja sen jälkeen ollaan kädettömiä. Ihmiset menettävät uskon omiin kykyihinsä auttaa. Lapsia otetaan huostaan eroon omista perheistään. Auttaako? Vai aiheuttavatko interventiomme enemmän haittaa?  Furman peräänkuulutti demedikalisaatiota. On vain nuoria, jotka tarvitsevat apua ja tukea. Lääketieteen valta meihin on valtava. Diagnoostit pitäisi kääntää ihmisten kielelle. Esim. depressio voisi olla IMP (ilo mennyt piiloon).

Tauolla oli kahvia ja  korvapuustia.

TOISESSA sessiossa puhuttiin vanhemmista ja koulusta. Minun lisäkseni kommentoijina oli mm. näyttelijä Mari Rantasila. Maalailin kuvaa koulusta, jossa hyvinvointi olisi yhtä tärkeää kuin oppiminen.  Voisiko opettajalla oli "tulosvastuu" aamulla yhdessä lasten kanssa sovituista keinoista, joilla tästä päivästä tulee kaikille hyvä päivä.

Valtiovallan terveiset toi valtiosihteeri Eeva Kuuskoski-Vikatmaa. Oli mukava tavata pitkästä aikaa, ehkä 14 vuotta. Silloin MLL:ssä  ideoitiin kokopäiväkoulua.

SEMINAARIN rakenne toimi. Viritys videolla. Napakka alustus (noin 25 min). Kommentoijat ja yleisön puheenvuorot. Puheenjohtaja piti homman hyvin hanskassa.