Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

lauantaina, syyskuuta 03, 2016

Viisaita ajatuksia. Osa 23. Kari Lehtolan essee

SUOMALAINEN  koulu tarvitsee viisaita ajatuksia. Avasin elokuun puolivälissä  tässä blogissa sarjan blogilastuja, johon pyydän arvostamiltani koulumiehiltä ja naisilta heidän konkreetteja ehdotuksiaan siihen, miten kunnan tasolla voidaan vastata tämän ajan uusiin haasteisiin.

Numerolla 23 esittelen tänään Kari Lehtolan.  Karilla on vuosien kokemus luokanopettajan ja rehtorin työstä. Tänään Kari on töissä Itä-Suomen aluehallintovirastossa opetustoimen ylitarkastajana, joka käy vimmattua mediasotaa koulujen turhia lakkauttamisia vastaan. Hän vastaa annettuun tehtävään omalla tyylillään, kuten seuraavasta huomaa.

" Kunnioitettu Martti pyysi minulta ”viisaita ajatuksia” suomalaisesta koulusta. Hakusessa oli varmaankin sellainen timanttinen ostoslistamainen luettelo siitä, mitä suomalainen koulu tarvitsee. Jouduin luopumaan tästä muodosta, koska se ei sovi valitsemaani aiheeseen. Otin vapauden kirjoittaa siitä, mikä minun mielestäni on nyt tärkeintä tehdä tiettäväksi. Kun talo palaa, on luovuttava origamien taitteluista ja aloitettava sammutustyöt. Puheena olevan ilmiön lyhyt kuvaaminen on mahdotonta, jotta se kävisi ymmärretyksi. Ja mielestäni juuri ymmärretty sitä ei ole. Siitä tuli tiivistettynäkin 3-sivuinen… mutta uskon, että kuitenkin kiinnostava… varmaankin kiistanalainen. Minä olen asian nyt kuitenkin tietoon saattanut. Lukekoon ken jaksaa.

Kun Suomessa tehdään yhteiskuntasopimuksia tai ratkotaan, millä tavoin säästöleikkaukset olisi kohdennettava, neuvottelupöydän ääreen ajavat aikuisten edunvalvontajärjestöjen rynnäkkövaunut. Vaunut täräyttävät konetykeillään yläviistoon varoistuslaukaukset. Kaliiperin koon, tulinopeuden ja uhmakkaan asenteen avulla ne kilpailevat siitä, kuka pystyisi pahiten vahingoittamaan Suomi-neitoa, jos niiden vaatimuksiin ei suostuta. Ylipäätään, että yhteiskunnan jäsenet alkavat olla enemmän ottajia kuin antajia, johtaa sivistys- ja hyvinvointiyhteiskunnan vääjäämättömään rappeutumiseen.

Lasten edunvalvojaa ei pöydän ympärillä nähdä. Sellainen ei tule paikalle edes polkuautolla, jolloin se voisi kenties sympaattisuudellaan ja säälittävyydellään saada muut ottamaan sen näkemykset huomioon. Meillä on Suomessa ahkera ja osaava lapsiasiavaltuutettu, joka tekee tärkeää lasten edunvalvontatyötä, mutta jonka rooli arjen kovissa väännöissä jää kuitenkin näyttämölliseksi. Muut laillisuusvalvojat eivät häntä tue. Hänet on ajettu toimimaan omassa karsinassaan. Poliittisesti arkaluontoisiin kysymyksiin, joita etenkin perusopetuksen kouluverkon alas ajaminen on ollut, ei lapsiasiavaltuutettu uskalla puuttua lainkaan. Tämä puolestaan on vahvistanut osaltaan päättäjien ja kansalaisten itsepetosta, että ilmiötä ylipäätään on edes olemassa ja että asiaan liittyisi mitään suurempaa perusoikeusongelmaa. Epätarkoituksenmukaisella tavalla toimiva lasten edunvalvoja saattaa näin heikentää lasten perusoikeuksien toteutumista enemmän kuin että sellaista viskaalia ei olisi olemassa lainkaan. Lainsäädäntöömme vahvasti kirjattu lasten yhdenvertainen erityisasema ja -suojelu jäävät tietyin kohdin kuolleeksi kirjaimeksi eivätkä siirry arjen toimintaan sovellettavaksi.

Koska demokraattinen yhteiskunta on provisioita jakaessaan ja pois ottaessaan valinnut – tai joutunut oikeastaan sen heikkoudessaan valitsemaan – tällaisen korporatiivisen toimintatavan, tulisi Suomeen perustaa lasten oikeusasiamies. Oikeusasiamiehen tehtävänä olisi herättää henkiin kuollut lain kirjain. Riippumattomalla lasten oikeusasiamiehellä tulisi olla kykyä ja rohkeutta puolustaa lasten yhdenvertaisia etuja ja oikeuksia samoissa pöydissä, joissa ratkaistaan aikuisten edut ja oikeudet. Nyt lapsen etu ja oikeus otetaan huomioon hyvin vain, jos edut eivät ole ristiriidassa aikuisten etujen kanssa ja jos ne koskevat enemmistön lapsia. Meillä on esimerkiksi vuosi väännetty siitä, että voiko aikuisen työpäivään laittaa kuusi minuuttia lisää. Samaan aikaan tehdään päätöksiä, joilla lasten työpäivään laitetaan kaksi tuntia lisää noin vain. Mikään aikuisryhmä ei suostuisi sellaisiin heikennyksiin, joihin vuosittain tuhannet lapset on pakotettu. Seurauksena olisi välitön ja asteittain kasvava voiman käyttö: piste-, järjestö-, tuki- ja yleislakko.

Lapsen ja oppilaan etu on yhteiskunnassa ylittämätön. Opetusalalla toiseksi tärkeimmäksi nousee opettajien etu, ja vasta sen jälkeen hallinto ja muut. Hallinnon tehtävänä on palvella opettajaa ja luoda raamit sille, että opettajalla on hyvät edellytykset onnistua tehtävässään. Paras pedagogi lapselle on arvostettu, osaava ja työolosuhteisiinsa tyytyväinen opettaja. Opettajien ammattijärjestön päätehtävänä on puolustaa opettajien etua. OAJ on myös aktiivinen ja osaava opetusalan kehittäjä sekä aloitteen tekijä; se on lukuisissa kohdin edistänyt osaltaan ansiokkaasti oppilaiden oppimista ja tervettä kasvua. Substanssihallintansa ja aktiivisuutensa vuoksi OAJ:lla on Suomessa ilmaherruus koulutuspoliittisessa keskustelussa. Se myös valvoo tätä aluetta ilmatilaloukkauksien varalta, joskus varsin herkkähipiäisesti.

Opettajien ja oppilaiden edut ovat suurimmalta osaltaan yhteneväiset. Kuitenkin tienristeyksessä, jossa opettajien ja oppilaiden edut tai painotukset haarautuvat, kääntyy OAJ johdonmukaisesti opettajien edun suuntaan. Tämä on ymmärrettävää. Ongelmalliseksi asian tekee se, että OAJ ei kerro tätä intressiristiriitaa ja saattaa vielä peittää sen lapsen edun retoriikallaan.  Ongelma on myös se, että mikään taho ei välttämättä kerro vilpittömästi, mikä on oppilaan etu. Mielestäni kolossaalinen OAJ tekee itsestään kokoaan pienemmän, kun se ei ole ottanut (edes yhdeksi) arvolähtökohdakseen lapsen edun ensisijaisuutta. Arvioisin, että enemmistö opettajista olisi valmiita hyväksymään lapsen edun ensisijaisuuden järjestölleen, vaikkei se heille sillä hetkellä paras olisikaan. Media ja kriittiset tahot epäilevät joskus OAJ:llä olevan ketunhäntä kainalossaan – silloinkin kun mitään syytä ei olisi. Eettisesti kompromissiton linja toisi korjausta tähän. Terveillä jaloilla pysyy paremmin pystyssä ja pääsee lujempaa kuin puujaloilla.

Viimeisen 25 vuoden aikana on Suomessa tapahtunut ainutlaatuinen sivistyshistoriallinen tapahtuma, kun maaseutualueiden perusopetusverkkoa on ajettu alas ennen näkemättömällä vauhdilla. Tämä on tehty ilman, että se olisi perustunut mihinkään valtiovallan viralliseen tai julkilausuttuun strategiseen tavoitteeseen tai säädökseen. Koulujen määrä on vuodesta 1990 lähtien vähentynyt 51 % samaan aikaan, kun oppilasmäärä on vähentynyt 7 %. Asia on koskettanut tähän mennessä suoraan n. 80 000 juuri eniten suojelua tarvitsevaa (6–12-vuotiaita) peruskoululaistamme, joista monen elinolosuhteet ovat radikaalilla tavalla heikentyneet. Muun muassa eufemismien avulla – ”kouluverkkoa tarkastellaan” tai ”kouluverkkoa vahvistetaan” (so. tarkoittavat koulujen lakkauttamista) – on asia yritetty pitää kansalaisilta hämärän peitossa. Etenkin pääkaupunkiseudun media on ollut silmiin pistävän passiivinen ilmiötä kohtaan. Koululakkautukset ovat kuitenkin koskettaneet jokaista meidän 313 kuntaamme, poikkeuksena ainoastaan Helsinki, Espoo ja muutama kehyskunta. Toisaalta Helsinki on hyvä esimerkki siitä, millainen spontaani kansanliike nousee, kun hallintoväki vasta spekuloi julkisuudessa koululakkautuksella.

Kymmenisen vuotta sitten valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Raimo Sailas lipsautti (so. tarkoituksena nim.om. on ollut, että tässä asiassa ei julkisesti todellisia pyrkimyksiä kerrota) julkisessa tilaisuudessa: ”Kuntiin, joissa on alle 1 000 peruskoulun oppilasta, riittää yksi peruskoulu.” (Huom. Sailas piti siis myös kunnan pinta-alaa täysin merkityksettömänä asiana, eli esimerkkinä yksi koulu riittää 6 km2:n  Kauniaisiin ja yksi koulu riittää 4 000 km2:n Lieksaan). Sailasta on pidetty Suomen valtio- ja kuntakentässä todellisena talouden guruna. Kävikin niin, että yhden virkamiehen linjaus on levinnyt ja tehnyt legitiimifasadin takana tyhjäksi kaikki eduskunnan ja hallituksen perusopetuksen saavutettavuudesta ja kouluverkosta säätämät normit ja strategiset tavoiteasiakirjat. Enää vain leikitään, että ne olisivat voimassa. Suomalaisen opetuksen järjestämisen kulmakivenä on ollut, että opetus järjestetään koko maan alueella lasten ikäkausien ja edellytysten mukaisesti. Tämän periaatteen viisautta ei enää ymmärretä, vaan kaikki halutaan iästä riippumatta ajaa yhteen ja samaan koulurakennukseen – tämä nähdään ”kustannustehokkuutena ja laatuna”. Ehkä kamreerin päässä, mutta ei elävässä elämässä.

Jotain vinkkiä kannattaisi ottaa rakennuspuolelta siitä, minkälaiset seuraukset saattavat olla, kun tutkimatta ja ymmärtämättä menneiden sukupolvien ratkaisuja mennään muuttamaan hyväksi koeteltuja rakenteita ja toimintamalleja. Rakennusten energiatehokkuutta ja sisäilmaa parantamalla lähdettiin hakemaan miljoonien kustannussäästöjä – aiheutettiin miljardien eurojen kasvava kustannuspommi sekä kaikkialla näkyvät omituiset aaverakennukset, jotka nököttävät tyhjillään ja joissa kukaan ei pysty oleskelemaan. SOTE-puolelle aiheutettiin miljardimenot sairastuttamalla tuhannet ihmiset epäterveissä tiloissa ja ajamalla osa heistä ennen aikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Väitän, että elinkelpoisten koulujen lakkauttamisbuumissa on kysymys vastaavasta ilmiöstä.

Suuruuden ekonomiasta ja keskittämisen kulttuurista on tehty ideologia, jota sovelletaan kritiikittömästi kaikkeen toimintaan. Totalitarismin perinteiden mukaan ideologiaa ei saa epäillä, sitä ei saa tutkia, sitä ei saa nähdä muussa kuin kaiken pelastavassa valossa. Sen sijaan jos se olisi valittu käyttöteoriaksi, sen voima ja toimivuus varmistettaisiin koettelemalla sitä jatkuvasti kaikin tavoin ”polttamalla, hakkaamalla, upottamalla”, jotta se varmasti toimisi ja sillä saavutettaisiin juuri haluttuja tuloksia. Koululakkautuksia tai niiden talousvaikutuksia ei ole annettu tutkia. Tiedämme koululakkautusten seurauksista tänään saman verran kuin 25 vuotta sitten – eli emme mitään. Tutkimusaineistosta ei todellakaan nyt olisi pulaa.

Koululakkautuksilla on siis koko ajan väitetty olevan tärkeä merkitys kestävyysvajeen korjaamisessa ja säästöjen aikaan saamisessa. Kaikista koulutusmuodoista kuitenkin perusopetuksen menot ovat olleet eniten kasvussa: perusopetuksen käyttökustannukset oppilasta kohden ovat nousseet 25 vuodessa 113 %, lukion 88 % ja ammatillisen koulutuksen 59 %. Lasten korjaavalle psykososiaaliselle sairaanhoidolle ja muulle sote-puolelle aiheutettu räjähdysmäinen volyymikasvu ei ole em. luvuissa mukana. Koululakkautukset eivät varmastikaan selitä kaikkea kustannusnousua, mutta varmasti syy-seuraussuhde löytyy. Aiheutettujen vakavien seurausten vuoksi olisi kohtuullista vaatia Sailasta tai esimerkiksi Kuntaliittoa (joka yksisilmäisesti on propagoinut kuntien päättäjiä lakkauttamaan koulujaan) kertomaan väliaikatietoja näistä koululakkautusten säästövaikutuksista… vai jatketaanko ja odotellaan hissun kissun säästöjä vielä toiset 25 vuotta? Tämä monelle varmaan sopisi, sillä myöhemmin todistusaineiston hiipuessa voitaisiin spekuloida loputtomasti siitä, miten mahdottoman paljon kulut olisivatkaan kasvaneet, jos maaseutukouluja ei olisi lakkautettu.

Valitan pitkää tekstiä, mutta prosessikuvauksena po. asiasta tämänkin mittainen teksti on vielä hyvin tiivis. Lopuksi yritän avata vielä viimeistä ”salaisuuden verhoa”: Selitys saattaa nimittäin em. tahoilla olla, että ”säästövaikutuksia alkaakin tulla vasta pitkän ajan kuluttua”. Aivan. Tosiasiassa syy salailuun ja tutkimatta jättämisiin (so. pieni porukka on kyllä koko ajan tiennyt, että sinällään koululakkautukset eivät koulukuljetus- ja oppilashuoltomenojen kasvun vuoksi säästöjä tuo) kytkeytyy juuri tähän: maaseutualueiden perusopetuspalvelut ajetaan tarkoituksella niin huonoon tilaan, että lapsiperheiden on sieltä pakko lähteä – toisin sanoen ihmiset yritetään savustaa maaseudulta pois lasten asemaa heikentämällä. Tämän vuoksi asia on tabu (so. ihmis- ja perusoikeussyistä asiaa olisi mahdoton saada läpi virallisen ja legitiimin päätöksentekoprosessin kautta), ja se halutaan salata. Tämä on käsitykseni. Tällainen jesuiittamainen ja täysin suhteellisuudentajua vailla oleva toiminta on… no, mustaa. Suomea ei nosteta sillä, että väki ajetaan lämmittelemään yhden nuotion ympärille ja toisekseen mikään inhimillinen toiminta ei voi koskaan pitkään menestyä, jos sen takana ovat epäinhimilliset tai moraalisesti kestämättömät keinot. Kyllä, tiedossa on putinistinen miinavaara (joka puolestaan taas totalitarismin perintöä), eli kielletylle alueelle tunkeutujaa kohtaan saatetaan kohdistaa voimakas ja häpeämätön hyökkäys.

Totuuden nimessä on sanottava, että annan kyllä täyden tunnustuksen Sailaksen talous- ja finanssiasiantuntemukselle, mutta en siis pidä häntä minkään veroisena yhteiskuntavisionäärinä tai koulutusta koskevan talouden ja siihen liittyvien kausaliteettien ymmärtäjänä. Sailaksen visio ja toimintatavat tuovat mieleen Capran klassikkoelokuvan pankkiiri Potterin vision ja toimintatavat. Ei Potterkaan mitään painajaista ollut omasta mielestään alueelleen luomassa vaan ”uutta, uljasta maailmaa”. Opetustoimen tulee totta kai osallistua myös säästötalkoisiin, mutta ennen toimenpiteisiin ryhtymistä kannattaa perehtyä syvällisesti koulutuksen talouden lainalaisuuksiin, jotta ei pilattaisi tulevaisuuden tuotto-odotuksia eikä yhteiskunnan uusiutumiskykyä. Kun roolit vaihtuvat ja seteli alkaa viedä ihmistä, kurjuus ja kulut alkavat lisääntymään.

Suurimpana kasvattajaihanteena pidetään yleisesti vanhempaa, joka taistelee ”kuin leijonaemo pentujensa puolesta”… toiminta on kyllä ihailtavaa, mutta mitään ainutlaatuista siinä ei ole, koska kysymyksessä on ainoastaan ”omat pennut”. Lähes kaikki eläimet ovat samalla lailla uhrautuvia omien jälkeläistensä puolesta. Ne toimivat täysin vaistonvaraisesti eivätkä edes muuta voisi. Ainoastaan ihmisellä on ymmärryksensä vuoksi mahdollisuus oivaltaa kaikkien keskinäinen yhteys ja kantaa vastuunsa muidenkin kuin vain omien lastensa hyvinvoinnista. Ihmis- ja perusoikeussopimukset ovat lähteneet tältä pohjalta. Tämä on kestävä pohja hyvinvointiyhteiskuntamme turvaamiselle. Jos keskuksissa asuvat aikuiset eivät puolusta myös vähemmistöalueiden lasten perusoikeuksia, on peli näiden lasten osalta pelattu.

Kari Lehtola
Mikkeli"

Mitäs ajattelette?

MUUT sarjan viisaat ajatukset löydät blogin oikeasta palkista a) hae- gadgetista  hakusanalla viisaita ajatuksia  tai b) klikkaamalla tunnisteet -gadgetista sana viisaita ajatuksia.


Ei kommentteja: