Tämän syksyn ohjelmiston käynnisti 3. syyskuuta "Huiputuksia ja muita totuuksia" - niminen lyhytnäytelmäsikermä. Kahdessa tunnissa ja 20 minuutissa nähdään kahdeksan "lyhäriä" ja juodaan vielä väliaikakahvitkin.
OLEN saanut seurata Kultsan ensemblen toimintaa aina niistä ajoista lähtien, kun se toimi hienoissa Kulttuuritalon tiloissa. Noiden vuosien jälkeen ryhmä joutui diasporaan erilaisiin väistötiloihin. Mutta nyt jo muutaman vuoden ajan käytettävissä on ollut tosi fiksu teatteritila Käenkujan uudistetussa väestönsuojassa.
Isojen produktioiden ohella lyhäreitä on Kultsassa tehty jo yli 20 vuoden ajan. Mutta koskaan aikaisemmin minä en ole osunut niihin. Perjantaina osuin. Kannatti.
MIELENKIINTOISTA: jos googlettaa termin lyhytnäytelmä, saa netistä tasan 0 osumaa. Teatterin historia tuntee kuitenkin lyhytnäytelmät. Ne noudattavat novellien perusideaa. Novelli taas on - kuten tiedetään - yksi proosan muoto. Novellin kuuluu olla niin lyhyt, että se luetaan kerralla. Siinä on usein kertoja eli ääni, joka kertoo tarinan. Teema paljastaa jotain tärkeää elämästä. Tyypillisesti novellin lopussa on yllättävä käänne. Joskus useampiakin. Käänne voi olla esim. hetki, jolloin morsian karkaa alttarilta kesken papin aamenen. Minulle tutuin novellisti on kauhukirjailija Edgar Allan Poe.
ITSE käänteen idea löytyy jo antiikin draamoista; Peripeteia on Aristoteleen käsite. Se kuvaa hetkeä, jossa tragedian toiminnan suunta kääntyy aikaisempiin tapahtumiin verrattuna vastakkaiseksi. Suunnan muutos seurasi johdonmukaisesti sitä, mitä oli aiemmin tapahtunut. Paluuta entiseen ei ole.
Kultsan lyhärien tekstit
Kultsan kahdeksan lyhytnäytelmän takana ovat Kultsan omat kirjoittajat aakkosjärjestyksessa: Jorma Hellström, Jukka Hurjanen, Jokke Johansson, Salli Kankaanpää, Pilke Lehto-Kaven, Aura Pasila, Paavo Pulkkinen ja Vesa Salmi.
On upea, että teatteri antaa kirjoittamisesta innostuneille jäsenilleen mahdollisuuden kokeilla tätä taitolajia. Kuten Kallio-lehden jutussa todetaan: Näytelmän kirjoittaminen ei ole niin yksinkertainen prosessi kuin moni luulee. Kirjoittajaryhmän jäsenet ovat kommentoineet toistensa tuotoksia kuukauden välein. Hienoa oli kuulla, että kirjoittajat ovat myös saaneet opastusta ammattidramaturgeilta ja muilta teatterin ammattilaisilta.
KAIKISSA kahdeksassa lyhärissä oli noudatettu yleistä ohjetta: näytelmässä tulee olla perusristiriita, käänne ja ratkaisu. Pääosa oli kirjoitettu kevyiksi. Kaksi näytelmistä oli vakavia, yksi jopa selkeästi tragedia. Yleisö roolitettiin useimmissa. Sille puhuttiin suoraan ja erillisen kertojan kautta. Kaikissa teksteissä oli selkeä käänne, ja pääosassa se johti sankarin jonkinasteiseen "tuhoon". Teemavalikko oli laaja ja tunneskaala laaja. Ehkä yhteiskunnallisesti merkittävin teemoista oli kertomus työuupuvasta papista. Jos ohjeille on tilaa, antaisin äidinkieltä pitkään opettaneena kaksi ohjetta kirjoittajille : 1. Fokusointi. Yksinkertaistaminen kirkastaa. 2. Lyhentäminen. Pitkittäminen kuolettaa.
TESTEISTÄ oma suosikkini oli ensimmäinen: Tarina puppua luennoivasta konsultista. Koulutustilaisuuden kuluessa höpöpuhe paljastuu, ja luennoitsijan palkaukselle löytyy myös yllättävä selitys. Juoni oli yksinkertaisen selkeä.
SYVÄ hatunnosto ihan kaikille kirjoittajille, jotka yhä uskovat mahdollisuuksiin vaikuttaa teksteillään maailmaan.
Kultsan lyhärit esityksenä
ESITYKSESSÄ on siis kahdeksan lyhytnäytelmää. Jokainen kestää noin vartin. Jokaisella lyhärillä on ollut omat ohjaajansa ja näyttelijänsä.
Tällainen konsepti tarjoaa kultsalaisilla hienoja mahdollisuuksia harjoitella ohjaamista tai tehdä sen toisella tavalla kuin on tottunut. Lyhärien ohjaajat ovat aakkosjärjestyksessä: Pauliina Alanko, Aila Herronen, J.J. Koski (2) , Pilke Lehto-Kaven, Marja-Liisa Lius , Vesa Salmi ja Jutta Toiva.
Lyhärit tarjoavat uusille tulokkaille - ja myös vanhoille konkareille - mahdollisuuden esittäytyä ja revitellä. Stagella nähdään aakkosjärjestyksessä: Pauliina Alanko, Jorma Hellström, Jukka Hurjanen, Kati Hynninen, Rosa Karlsson, Hanna Kellokoski, Charlie Nevander, Jouni Puumalainen, Jenna Pyykkö , Heini Reynolds, Riitta Selkälä, Kaisa Suhonen, Kaisa Sutinen ja Marko Wilskman.
MUKANA on sekä pitkään teatteria tehneitä että vasta innostuneita. Tottakai se näkyy tietynlaisena eritahtisuutena, ehkä myös ali- ja ylinäyttelemisenä. Mutta juuri niin pitää ollakin. On tärkeää saada kokeilla taitojaan niin huumorin vaikeassa lajissa kuin lähes turkkamaisessa horkassa.
EHKÄ parasta oli itse kokonaisuus. Konsepti, joka mahdollisti näyttelijöille erilaisten roolien kokeilun samassa esityksessä. Ensemle, joka toimi taitavan koneiston lailla, vuoroin stagella vuoroin kantamassa vähäisiä kulisseja. Musiikki, jolla oli selkeästi oma dialoginen rooli. Samalla sikermä muodosti kokonaisuuden, jossa oleellista oli rytmi, eri tyylilajien asettelu ja myös - vaikkei sitä erikseen olekaan haettu - kokonaisuuden eheys. Juuri näin. Juuri tässä järjestyksessä. Kokonaisuudesta kiitos broidille, Jorma Hellströmille.
JOS nyt esiin saa nostaa jonkin näyttelijöistä, niin nimeän tällä kertaa vaimonkin kanssa käydyn keskustelun perustella Jouni Puumalaisen. Hänellä on näyttelijän ammatissa niin kullan arvoinen ääni ja taito olla itseään tuputtamatta läsnä.
BONUS kiitos ennen kaikkea esityksen logistiikalle. Mikä sujuvuus!
KULTSAN lyhäri-illat ovat aina olleet suosittuja. Tällainen teatteri-ilta tarjoaa katsojille monipuolista, virkistävää vaihtelua. Ilta on täynnä farssia, komediaa ja draamaa, realismia, satiiria ja symbolismia, ihmissuhteita, työelämän ongelmia ja maailmanpolitiikkaa. Sali oli perjantaina täynnä. Nimenomaan Kultsan ystäviä. Teatteritaiteellisen kokemuksen rinnalla ja jopa enemmän tällaiset paketit ovat teatteriyhteisöllisesti korvaamattoman arvokkaita.
"Huiputuksia ja muita totuuksia" Teatteri Kultsassa on vielä nähtävissä tiistaina 20.9 ja torstaina 22.9. Suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti