Ratkaisukeskeinen malli koulukiusaamiseen puuttumiseen
Sue Youngin artikkelin pohjalta Martti Hellström
Pitkään opettajana toiminut Sue Young on kirjoittanut mielenkiintoisen luvun vuoden 2012 lopulla julkaistavaan Ratkaisukeskeisen terapian käsikirjaan. Englanninkielisen kirjan ovat toimittaneet Insoo Kim Berg ja Peter DeJong. Käännöksestä vastaa Ben Furman. Luokanopettaja-lehti saa julkaista lyhennelmän artikkelista jo etukäteen. Tässä blogissa artikkeli on luettavissa kaksi viikkoa.
Koulukiusaamisen kitkemiseksi on kehitetty maailmalla monia menetelmiä. Sue Youngin koulukiusaamista ennaltaehkäisevä ohjelma on huikean mielenkiintoinen, ja se on osoittautunut sitä paitsi hyvin tehokkaaksi alakouluissa. Ohjelmassa ei keskitytä kiusaamiseen vaan sen vastakohtaan: lasten hyvinvointiin, myötätuntoon ja yhteistyöhön. Oppilaat ohjataan tukemaan ja auttamaan toinen toisiaan. Käsitettä kiusaaminen ei edes käytetä, koska se kantaa sisällään ajatuksen, että joku lapsi on viaton uhri, jota toiset epäoikeudenmukaisesti kiduttavat. On kaikkien kannalta parempi, ettei oteta kantaa siihen, mitä on yksityiskohtaisesti tapahtunut. Tavoitteeksi asetetaan, että kiusatuksi itsensä kokenut oppilas jatkossa viihtyisi koulussa paremmin. Perusideana on edistää toivottua käyttäytymistä ei yrittää lopettaa ei-toivottu käyttäytyminen. Tavoite on ratkaisukeskeinen ei ongelmakeskeinen. Malli etenee askel askeleelta.
Ensimmäinen askel
Sovitaan, kuka käsittelee tapaukset, jossa lapsi, opettajat tai vanhemmat kokevat, että jotain lasta kiusataan.
Toinen askel
Jutellaan lapsen kanssa, joka kärsii tilanteesta. Ollaan kiinnostuneita hänestä ja hänen hyvinvoinnistaan. Kysytään häneltä,
- keiden kanssa hänen on vaikea tulla tällä hetkellä toimeen. Ei kaivella yksityiskohtia.
- Keitä muita on ollut sivustakatsojina paikalla, kun tilanne on ollut hankala?
- Ketkä ovat hänen ystäviään koulussa? Tai kenet hän haluaisi ystäväkseen?
Kolmas askel
Muodostetaan lapselle 5-7 oppilaan kouluviihtyvyyden tukiryhmä niin, että siihen kutsutaan kaikki ne oppilaat, jotka lapsi koki vaikeiksi, muutama sivustakatsoja ja joitakin ystäviä tai potentiaalisia ystäviä.
Järjestetään tukiryhmän ensimmäinen tapaaminen heti. Kaikki kutsutut oppilaat toivotetaan tervetulleiksi. Aikuinen kertoo, että hänen työhönsä kuuluu auttaa aina, jos joku lapsi ei viihdy koulussa tai on onneton. Kerrotaan, kuka oppilas on ollut viime aikoina onneton. Ja että heidät on valittu tähän ryhmään, koska tiedetään, että he kaikki voivat auttaa lasta viihtymään koulussa paremmin. Onko ok? Ketään ei siis syyllistetä, eikä kenenkään tarvitse puolustautua.
Sen jälkeen ryhmän jäseniltä pyydetään ehdotuksia, miten he voisivat seuraavan viikon aikana auttaa lasta. Kun aikuinen tervehtii ilolla ensimmäisiä ehdotuksia ja kehuu niiden esittäjiä, muutkin ryhmän jäsenet alkavat yleensä tehdä ehdotuksia. Tavoite on, että jokainen tekee jotakin - yksin tai toisen apuna. Aikuiset eivät kuitenkaan velvoita tai pyydä ryhmää tekemään mitään. Kaikki on vapaaehtoista. Heitä ei esim. taivutella lapsen ystäviksi.
Tukiryhmäläisten nimet ja heidän tekemänsä ehdotukset kirjoitetaan muistilehtiöön. Kaikkia kiitetään erinomaisesta suunnitelmasta ja vakuutetaan, että aikuiset uskovat, että he onnistuvat suunnitelmansa avulla saamaan lapsen viihtymään paremmin koulussa. Lopuksi sovitaan, että tavataan uudestaan noin viikon kuluttua, jolloin he voivat kertoa, miten asiat ovat sujuneet.
Neljäs askel
Viikon kuluttua tavataan lapsi. Tapaaminen on usein varsin lyhyt; tavallisesti kaikki on sujunut hyvin. Lasta onnitellaan. Häneltä kysytään, miten asiat ovat hänen mielestään sujuneet ja mitä sellaista hän on itse tehnyt, joka on auttanut asiaa.
Viides askel
Heti tämän jälkeen tavataan tukiryhmä. Tämäkin tapaaminen on yleensä kestoltaan lyhyt. Ryhmältä kysytään, miten asiat sujuvat heidän mielestään. Jokainen saa kertoa, mitä hän on tehnyt kuluneen viikon aikana lapsen viihtymisen parantamiseksi. Positiivista palautetta annetaan sekä jokaiselle oppilaalle erikseen että tukiryhmälle kokonaisuutena. Sitä ei kaivella, mitä he olivat luvanneet tehdä. Tärkeää on, että lapsi viihtyy paremmin koulussa ja että mahdollisimman moni ryhmän jäsen on kantanut kortensa kekoon – ainakin jättämällä lapsen rauhaan. Ja jo pelkästään siitä hyvästä heitä kannattaa kehua muiden mukana.
Ryhmältä voidaan kysyä, haluaisivatko he jatkaa lapsen auttamista vielä toisen viikon ajan. Jos tukiryhmä päättää jatkaa toimintaansa, sovitaan seuraava tapaaminen, jossa he voivat kertoa, miten ovat jatkaneet lapsen auttamista. Joskus tällaisia jatkotapaamisia tarvitaan muutama.
Kun lapsi viihtyy koulussa, tukiryhmän jäsenet kokevat, että asiat ovat kunnossa ja lapsen vanhemmat ja koulu ovat sitä mieltä, että kiusaamista ei enää ole, asia on saatu kuntoon. Jos lähete on tullut lapsen vanhemmilta, vanhempia pidetään kaiken aikaa ajan tasalla ja heiltä tarkistetaan, että lapsi viihtyy koulussa ennen kuin työ lapsen kanssa lopetetaan.
Ratkaisukeskeisyys on osoittautunut hyväksi lähestymistavaksi. Kiusaamiseen liittyy tavallisesti paljon kielteistä. Koululla voi olla tarve vähätellä kiusaamista. Kiusatun lapsen vanhemmat voivat pelätä, että asiaan puuttuminen pahentaa tilannetta. Vanhemmat, joiden lapsia syytetään kiusaamisesta, alkavat puolustaa lapsiaan. Uhria voidaan syyttää siitä, että hän provosoi muita, että hän hakee huomiota tai että hänen vanhempana ovat ylihuolehtivia. Kouluviihtyvyyden tukiryhmää käytettäessä kenenkään ei tarvitse ratkaista siihen, mitä lopulta on tapahtunut – kaikki voivat olla yhtä mieltä siitä, että on tarvittu positiivista muutosta. Menetelmä on helppo oppia ja se vaikuttaa nopeasti. Young on itse käyttänyt sitä 51 lapsen kanssa. 40:n lapsen kohdalla ohjelma onnistui heti ja seitsemän 3-5 tapaamisen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti