Auroran koulun Pekka Viinikka avustamassa starttiluokan oppilaita. |
Tiivistäisin ongelman kolmeen kysymykseen?
(1) Onko kenelläkään subjektiivista oikeutta avustuspalveluun?
Syvimmällä tasolla erimielisyyttä on siitä, onko lakeihin ja muihin opetuksen järjestämistä koskeviin normeihin kirjattu avustuspalvelu subjektiivinen oikeus, siis oikeus, joka on toteutettava maksoi, mitä maksoi. Pykälissä nimittäin luvataan paljon sellaista, mitä käytännössä "ei tarvitse" pitää.
Esim. perusopetuslaissa (30 §) luvataan, että "Opetukseen osallistuvalla on työpäivinä oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta, oppilaanohjausta sekä riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä." Kuitenkin myös valtionhallinnolliset elimet ovat hyväksyneet, että kunta voi lomauttaa opettajat. Arkijärjellä ajateltuna oppilas ei voi saada tuota opetusta, jos luokassa ei ole omaa opettajaa moneen viikkoon.
Laki (29 §)lupaa myös oppilaille, että "Opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön." Kuitenkin selvitysten mukaan peräti 70 %.ssa kouluja on sisäilmaongelmia. Jne.
Näin käytettävissä oleva raha saa todellisuudessa rajata oppilaalle periaateessa luvattua oikeutta, eikä subjektiiviseksi luultu oikeus olekaan subjektiivinen.
Iltapäivätoimintapaikka on taas hyvä esimerkki palvelusta, johon ei ole subjektiivista oikeutta. Samoin kerhotoiminta.
Minusta olisi hyvin tärkeää saada selkeä kanta siihen, onko avustuspalvelu subjektiivinen oikeus vai ei.
(2) Kuka päättää, kuka saa avustuspalvelua?
Seuraavalla tasolla erimielisyyttä on siitä, kuka aikuisten oikeasti päättää, kuka palvelua saa. Aikaisemmin asia oli selvä: päätös tehtiin virastoissa erilaisten testien ja lääkärinlausuntojen perusteella. Tuolloin myös vastuu oli siellä.
Osa lukee uusia säädöksiä niin, että tuon päätöksen tekisi moniammatillinen oppilashuoltoryhmä. Osa taas lukee toisin niin, että (1) OHR (vain) arvioi tarpeen, (2) anoo lisäresurssia, jos jo myönnetty ei riitä, (3) virastotasolla sitten priorisoidaan anomukset ja sopeutetaan myönnettävien palveluiden määrä käytettävissä oleviin määrärahoihin. Sen jälkeen (4) koulun OHR jakaa saamansa resurssin (ja mahdollisesti rehtorin koulun budjetista opetukseen tarkoitetuista rahoista avustajien palkkoihin iroittaman lisäsummaan) niin, että kaikki, jotka tarvitsevat, saavat avustusta, vaikka kaikkea anottua ei saatukaan
Vastuun arvioinnin kannalta tällainen prosessi on hankala. Olisi tärkeää selkeyttää näkemystä siitä, kenellä on oikeus ja vastuu avustuspalvelun myöntämisestä.
(3) Onko oppilashuoltoryhmillä tarvittavaa osaamista arvioida, ketkä avustusta tarvitsevat?
Kolmannella tasolla erimielisyyttä on ilmeisesti siitä, kykenevätkö oppilashuoltoryhmät arvioimaan oikein avustustarpeen. Tällainen epäilys näkyy myös Länsiväylän jutussa. OHR siis anoisi lisäresurssia kevein perustein, turhaan, niille jotka eivät sitä oikeasti tarvitse. Rahataloudessa kun eletään, luksukseen ei tietenkään ole varaa.
Jos oppilashuoltoryhmien esityksissä on ilmaa, olisi minusta hyvä keino korjata tilanne, määritellä tarkemmin kuntatasolla kriteerit, jotka oikeuttavat palveluun.
SUSANNA Lehti on tärkeällä, periaatteellisella asialla. Hän on koulutukseltaan juristi. Noin niinkuin varoituksena :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti