Isä Salmela - ihminen ja koulunuudistaja

Salmela, Olli (2009). Isä Salmela.
Ihminen ja koulunuudistaja.
Helsinki: Okka

PROFESSORI Alfred Salmelan (1897-1979) pojanpoika Olli on kirjoittanut hänestä poikkeuksellisen elämäntarinan. Poikkeuksellisia ovat sekä Salmelan elämä että kirjan missio.


Vain harva saa niin elämässään yhtä  paljon aikaan.  Salmela johti suomalaista kansanopetusta vuosina 1937-1964, jolloin luotiin kaikki tärkeimmät koulujärjestelmämme peruspilarit. Hänen johdollaan toteutettiin monia merkittäviä uudistuksia, joilla tähdättiin sosiaaliseen (tasa-arvoiseen) kouluun: kouluruokailu, ilmaiset koulumatkat, koulukirjastot ja kouluterveydenhuolto. Salmelan luomuksina voidaan pitää kunnallista keskikoulua (1946) ja kansalaiskoulua (1957). Lisäksi Salmela kirjoitti oppikirjoja koululaisille, käsikirjoituksia kouluradioon, lakitekstejä kansanedustajille, käytännön laintulkintateoksia kansalle jne. Viimeiset  Salmelan ajamista uudistuksista mm. ammattikorkeakoulu-järjestelmä käynnistettiin 30 vuotta alkuperäisen idean esittämisen jälkeen.

Myös  Salmelan urapolku  oli poikkeuksellinen. Rutiköyhän perheen huippulahjakas poika. Kävi kiertokoulun 12 kertaa. Suoritti keskikoulun ja opettajaseminaarin vuodessa. Sai niin hyvät paperit, ettei kukaan uskaltanut palkata häntä vakituiseksi kansakoulunopettajaksi. Nimitettiin nuorimpana koskaan kouluneuvoksen virkaan. Vaikutti suomalaisessa kouluhallinnossa pidempään kuin kukaan muu. Lukuisa joukko komiteajäsenyyksiä. Eläkkeelle jäätäessä professorin arvonimi.

Salmelan koulupedagogiikka 

Alfred Salmela. Kuva
 lainassa
Wikipediasta.

KIRJAN ehdottomia  ansioita on Salmelan kansanopetusta koskevan koulupedagogiikan avaaminen. Kaikilla lapsilla tuli Salmelan mielestä olla samanlainen mahdollisuus koulunkäyntiin riippumatta vanhempien varallisuudesta, yhteiskunnallisesta asemasta tai asuinpaikasta. Opetuksen lähtökohtana tuli olla mielenkiinnon herääminen, pakottomuus ja mieluisuus. Koulun tehtävä oli herättää lapsen harrastus oppiaineeseen.

Salmelalla itsellään oli kokemuksia huonosta opetuksesta.  Opetuksen tuli olla elämänläheistä. Hänestä hyvien oppimistulosten edellytys on, että koulussa viihdytään, mikä puolestaan vaatii, sitä, että kaikille oppilaille taataan onnistumisen kokemuksia. 

Liian teoreettinen peruskoulu ei ottanut Salmelan  mielestä riittävästi huomioon oppilaiden  erilaisuutta. Hän pelkäsi, että peruskoulusta muodostuisi osalle lapsista uusi lukkarinkoulu. Jos lapsi ei saa onnistumisen kokemuksia, koulunkäynnistä tulee pakkopullaa.

Peruskouluun jäi hänestä liian vähän valinnaisuutta.  Salmela vastusti ajatusta ”kaikki oppivat kaiken”;  jossa opetus on loogisesti mukautettava hitampien tahtiin. Hänestä  opetuksen tuli  olla tarkoituksenmukaista suhteessa lapsen kykyihin ja taipumuksiin. Kun tuntee hänen taustaansa, ymmärtää hänen huolensa syrjäseuduilta kotoisin olevista lahjakkaista oppilaista. Hän kannatti tasa-arvoa, sosiaalista koulua, mutta käytännön realiteetit tuli ottaa huomioon. 

Salmela ei kannattanut rinnakkaiskoulujärjestelmää vaan linjajakoista yhtenäiskoulua, jossa 

linjajakoisuus alkaisi seitsemänneltä  luokalta.  Linjajakoinen koulu palvelisi sekä yksilön että yhteiskunnan tarpeita (kaikkien resurssien tehokas käyttö); se antaisi lapselle mahdollisuuden erikoistua kullekin parhaiten sopivaan alaan. Jatko-opintokelpoisuus lukioon  olisi siinä taattu  myös kansalaiskoululinjan valinneilla lukioon. 

Pojanpoika kirjoittajana

Olli Salmela ei ole kasvatustietelijä eikä historioitsija. Hän on tekniikan alan dosentti. Se ei ole ihan tavallinen  tausta elämänkertagenressä. Kirjoittaja on kuitenkin paneutunut perinpohjin tehtävään ja kirjoittanut teoksen "parhaan tietonsa mukaan".  Hänellä on ollut käytössään isoisänsä arkisto. Hän on lukenut kunnioitettavan määrän lähdeteoksia. Lisäksi hän on haastatellut merkittäviä isoisänsä tunteneita vaikuttajia.

Kirjoja voidaan kirjoittaa monesta syystä. Olli Salmelan missio: maineenpuhdistus tuntuu ihan hyvältä, varsinkin kun se sanotaan ääneen. Missä se maine sitten meni? Alfred  Salmela uskoi omiin ideohinsa ja ajoi niitä sinnikkäästi  tarvittaessa vaikka ohi esimiestensä mielipiteen. Hän kävi sissisotaa peruskoulua vastaan, joka tuhosi hänen elämäntyönsä: kunnallisen keskikoulun ja kansalaiskoulun ja tukki tiet  hänen oman unelmansa: linjajakoisen yhtenäiskoulun toteutumiselta. Hän nousi Kekkosta vastaan.

Sen osoittaminen, oliko isoisä oikeassa vai väärässä, ei ehkä ole helppoa eikä taida vallan kauheasti kiinnosta nykypolvea. Olli Salmela tekee parhaansa osoittaakseen, että linjajakoinen yhtenäiskoulu olisi ollut parempi. Näyttöä on tosi vaikea koota.  Mutta onko sillä lopultakaan merkitystä? Tänään peruskoulu on kansainvälisen palvonnan kohde - mutta samalla meillä on valtavasti työtä oppilaiden hyvinvoinnin edistämisessä. Ehkä Alfred Salmela oli yhtä aikaa oikeassa ja väärässä? Monet Salmelan pedagogiset ajatukset ovat tänään ajankohtaisempia kuin koskaan.

Alfred Salmela oli menneiden aikojen hallintomies, jonka auktoriteetti perustui syvään asiantuntemukseen ja valtavaan ahkeruuteen. Teos osoittaa, kuinka taitava hän tehtävässä oli ja samalla - kuinka vaikea hänen oli hyväksyä sitä 1960-luvun suurta muutosta, että puolueet ottivat koulutuspolitiikan ohjakset käsiinsä. Salmela valitsi jo virassa toimiessaan, mutta myös sen jälkeen,  virallisen  koulutuspolitiikan ja  peruskoulun kriitikon roolin. On inhimillisesti koskettavaa, kuinka vaikeaa se valtaan tottuneelle on. Mutta eihän se reilua ole.

OKKA-SÄÄTIÖ ansaitsee onnittelut tämän teoksen kustantamisesta.