Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, marraskuuta 05, 2008

Tärkeä TIP-kysely

KUVA: Muovailua ja välipalaa TIPissä


AURORAN koululla kokeillaan vielä tämän lukuvuoden ajan koulun järjestämää iltapäivätoimintaa. Kokeilu toteutetaan valtuuston päätöksen pohjalta. Idean äitejä ovat valtuutetut Pia Kauma ja Sanna Lauslahti

TÄNÄ lukuvuonna toimintaa on tarjottu kaikille koulumme 0.- 6.-luokkalaisille. Kouluun voi jäädä oppituntien jälkeen aina klo 17 saakka. Lapset voivat päivittäin valita itseään kiinnostavan pajan (klo 13.30-15). Klo 15-17 on lisäksi tarjolla erilaisia harrastuskerhoja, joista pääosa on maksuttomia. Ns. lakisääteiseen iltapäivätoimintaan osallistuvat 1.-2.luokkalaiset ja erityislapset maksavat toiminnasta ja välipalasta 60 €/kuussa, ja isommat oppilaat 20 €, mutta he maksavat välipalan erikseen.

TIPiin osallistuu tällä hetkellä 115 lasta. Heistä huolehtii koordinaattori ja 12 ohjaajaa/avustajaa. TIP-kerhoihin osallistuu noin 185 lasta.

KAIKILLE TIP-toimintaan osallistuneiden lasten vanhemmille on lähetetty sähköpostitse linkki nettikyselyyn. Kyselyyn vastaaminen on erittäin tärkeää, sillä valtuusto tekee päätöksen toiminnan jatkamisesta paitsi sen kustannustehokkuuden myös huoltajien ns. asiakastyytyväisyyden pohjalta. Jollei email-kirje löydä perille, linkin osoitteen saa rehtorilta (marttifi (at) gmail.com).

Kyselyyn voi vastata torstaihin 13.11.2008 saakka.

Martti Hellström Sari Törrönen

Ei kommentteja: