VOI OLLA hieman liian aikaista yrittää vetää yhteen Ontarion matkan kokemuksia. Yritän kuitenkin jäsentää Quest-2008-konferenssista syntynyttä kuvaa kasvatusopin kolmen klassisen peruskysymyksen avulla.
KASVATUKSEN PÄÄMÄÄRÄ?
Opetuksen lähtökohtana ovat taidot, joita tarvitaan tulevaisuuden epävarmassa maailmassa. Jokaiselle oppilaalle halutaan paras mahdollinen tulevaisuus. Koulutukseen satsataan, koska kyse on kansakunnan tulevaisuudesta. Kaikkien halutaan sitoutuvan erinomaisuuteen. Sekä Irlannissa että Ontariossa on päädytty napakkaan taitolistaan, jonka tulisi läpäistä kaikkien aineiden opetus.
Kouluilla on vahva tahto syventää lasten- kaikkien lasten- oppimista. Kanadassa suhtaudutaan komeasti maahanmuuttajiin (mutta heidän on opittava englannin kieli).
Tällaisen päämäärän saavuttaminen edellyttää kaikkien: päättäjien, hallinnon, opettajien, oppilaitten ja perheiden sitoutumista edistämään lasten yhä syvempää oppimista. Kaikilla tasoilla on rakennettava kapasiteettia. On tehtävä yhteistyötä. On luotata osallistumisjärjestelmiä. On käytävä ammatillista dialogia. On koottava diagnostista arviointitietoa ja rakennettava opetus tuon tiedon varaan kunkin lapsen osalta.KASVATUKSEN SISÄLLÖT?
Usko osaamisen mittaukseen on Kanadassa valtava. Uutena näkökulmana oli datan monimuuttuja-analyysit mutkikkaiden yhteyksien esiinsaamiseksi. Yksi asia ei ehkä vaikuta, mutta yhdessä muiden kanssa kyllä.
Ongelmitta ei selvitä? Kuinka saadaan eri osapuolet sitoutumaan muutokseen tai ylipäätään yhteiseen päämäärään? Useat kolmipäiväisen konferenssin luennoista olivat asennekasvatusta: uskokaa, muutos on mahdollinen. Muutos on tärkeä. Oma asenne on tärkeä. Tutkimusnäyttöä on siitä, että opettajilla, jotka uskovat itse voivansa vaikuttaa oppilaitten oppimiseen, on huomattavasti vähemmän uupumusta kuin niillä, jotka näkevät oppimisen selittyvän oppilaitten kotiolosuhteilla.
Tutkijoita haastettiin mukaan kehittämään koulujen käytänteitä ja syventämään käytävää keskustelua. Opettajia houkuteltiin tutkimaan omaa työtään (action research). Kouluja pitäisi monitoroida ennen muuta hyvien käytänteiden löytämiseksi ja jakamiseksi. Muutoksen olisi oltava tarpeeksi raju.
Muutos edellyttää kykyä luopua turvallisesta. Questissa esitettiinkin hurjalta tuntuva tavoite kasvatukselle: jo pieniäkin lapsia olisi kasvatettava kaikelle kriittisiksi ja luopumaan turvallisuudesta ja ottamaan riskejä. Muutoin ei synny innovaatoita. Kenenkään ei pitäisi pelätä epäonnistumista. Kouluvierailuilla olisi tärkeintä kysyä, mitä mielenkiintoisia epäonnistumisia vuoteen on mahtunut.
(Kun samana päivänä toinen luennoitsija halusi vielä verrata johtamista seikkaluun, oli lystiä lukeä sunnuntain Hesarista, että riskinotto ja seikkailunhalu ovat kaksi piirrettä, jotka yhdistävät ammattirikollisen uran valinneita:-).
On siis luotava kapasiteettia, mutta on myös pidettävä huolta, että valitut ideat jalkautuvat. Niinpä esim. Literacyn osalta rehtorit käyvät päivittäin luokissa ja kouluihin on nimetty erityinen literacy-mentori.
Johtamisen on oltava fokusoitua. Sen on keskityttävä kaikilla tasoilla syvemmän oppimisen edistämiseen. Johtajuus ulottuu opettajiin ja oppilaisiin saakka. Kyse on vastuunottamisesta muista. Rehtoreilla tuntui kuitenkin "oikeasti" olevan sama ongelma täällä kuin muuallakin: hautautuminen administraatioon.
Perinteisten oppiaineiden rinnalla Ontariossa kuljetettiin aihekokonaisuutta nimeltä Literacy. Nimeä on vaikea suomentaa, mutta minusta siinä on kysymys tietoyhteiskunnan vaatimista elinikäisen opiskelun ja verkottumisen taidoista. Oppiaineita on selvästi vähemmän kuin meillä, ja niitä opiskellaan 100 minuutin tms. jaksoissa. Virallisten oppiaineiden lisäksi esiin nousi harrastusten merkitys. Löytyi tutkimuksia, joissa harrastusten määrä selitti koulumenestymistä. Jos lapsi menestyu koulussa heikosti, harrastuksia ei pidä kieltää vaan lisätä.
KASVATUKSEN KEINOT?
Questissa esitettiin ajatus, jonka mukaan (1) On pohdittava, mitä taitoja tulevaisuudessa tarvitaan.(2) On mietittävä, millaisilla opetusstrategioilla nämä taidot hankitaan. (3) On mietittävä millaisin sisällöin edetään. Järjestys on mielenkiintoinen. Sisällötkin ovat välineitä, sekä tavoitteille että menetelmille
Keskeinen kehystekijä on koulujärjestelmän rakenne. Alakouluun kuuluu esikoulu (4-vuotiaasta), ja koulua käydään 7 luokkaa. Sen jälkeen on vuorossa high school. Pääosassa kouluja luetaan perusohjelmaa (Regular Program), mutta erityisryhmille kuten lahjakkaille on erikoisohjelmia (Special Programs). Lisäksi kouluissa on tarjolla harrastusmahdollisuuksia (extracurriculum lessons).
Toinen keskeinen kehystekijä on päivän rakenne. Joka päivä alkaa ja päättyy samaan aikaan. Päivässä on 300 minuuttia opetusta. Ruokatunti on keskellä päivää (60 minuuttia). Tauko on puoli tuntia.
Opetuksen on oltava merkityksellistä. Oppilaitten sitouttamiseen omaan luokkaan on vinkkejä valtavasti. Hyviä keinoja ovat mm. erilaiset tutustumis- ja ryhmäyttämistehtävät sekä selkeät päivärutiinit.
Keskeinen innovaatio näytti olevan "tutkimustuloksiin pohjautuva opetusmenetelmä". Kanadalaiset uskoivat vahvasti löytäneensä vastauksen didaktiikan ikuiseen kysymykseen tehokkaasta menetelmästä (vastaus on literacy). Opetusmenetelmiä monipuolistetaan. Luokkahuoneen seinät on valjastettu opetuskäyttöön. Niiltä löytyy opiskelussa tarvittavia ja opiskeluun palauttavia muistitauluja. Tietotekniikkaa käytetään varsin vähän. Oppimateriaaleina ovat oppikirjat, työkirjat ja monisteet. Pulpetit sijoitetaan tavallisesti ryhmiin.
Opettajat suunnittelevat ja arvioivat opetusta yhdessä. Yhteisopetusta näin yhdessä luokassa, jossa taitava opettaja mallinsi Literacy-tuntia toiselle opettajalle.
Koulujen ja opettajien autonomiaa on tingitty. Ennen muuta Literacyn osalta pyritään siihen,että kaikissa luokissa opiskelaan samalla lailla. Näin turvaaan opetuksen tasalaatuisuus ja helpotetaan koulunvaihtoa.
JOS opetusta tarkastelee perinteisen didaktiikan kolmion pohjalta, näyttää siltä, että sekä didaktiseen että pedagogiseen suhteeseen suhtaudutaan vakavasti. Opettajien edellytetään rakastavan oppilaitaan. Opettajien pitää uskoa jokaisen oppilaan pystyvän oppimaan. Paneelin nuorista jokaiselle oli ollut tärkeää että opettajat olivat kannustaneet heitä. Tuosta kolmiosta tekemäni laajennuksen didaktisen tetran osalta voi todeta, että Questissa erityisesti haluttiin käyttää yhdessä oppimista ja antaa oppilaille tilaisuus opettaa toisiaan.YHTEENVETOA
kaikkialla maailmassa halutaan kehittää koulun pedagogiikkaa kohti oppilaskeskeisyyttä, toiminnallisuutta ja yhdessä tekemistä. Oppilaita halutaan kuunnella ja osallistaa omaan opiskeluunsa- opiskelua halutaan siis tavoitteellistaa. Niinikään huomiota halutaan kiinnittää enemmän opiskelun taitoihin kuin yksittäisten oppiaineiden sisältöihin. Aineopettajienkin halutaan kiinnittävän huomionsa omasta aineestaan oppilaisiin. Kaikista oppilaista halutaan pitää huolta. Koulutus nähdään kansallisesti tärkeänä tulevaisuustekona.
Kiukun aiheetkin ovat kaikkialla samat. Opetussuunnitelma on ahdas. Liikaa aikaa kuluu paperiasioihin. Pojista ollaan huolissaan. Tärkeää oli kuulla, että hallinto monissa maissa haluaa välittää muutosenergiaansa muulla lailla kuin intoa tappavilla papereilla. Vähemmän opettajille- enemmän opettajien kanssa.
Suomalaiseen kouluun toisin Questista seuraavia asioita:
* selkeämmät ja tiivistetymmät tavoitteet
* yhden formaaleihin taitoihin (sekä opiskelutaidot että sosiaaliset taidot) aihekokonaisuuden, jolle varattaisiin aikaa ( literacy 5 * 100 minuuttia viikossa)
* luokkahuoneiden seinien pedagogisen valjastamisen
* pyrkimys luoda hyvinvointia nimenomaan mielekkään opiskelun avulla
* vapaaehtoistyöntekijöiden käyttö
* satsaus mallikkaaseen kirjastoon
* opettajille palkallista suunnitteluaikaa (eikä 80 000 dollarin vuosipalkkakaan huono olisi)
* päivänrakenne (kiinteä alku- ja loppu).
Asioita, joita haluan vielä hieman epäillä:
* hyvin yksityiskohtaiset ohjeet ja kontrollointi
* ylenmääräinen testaaminen ja opetuksen rakentaminen data varaan
* rehtoreille annettu kielto kuulua opettajien ammattijärjestöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti