Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, marraskuuta 04, 2008

Säästötoimet käynnistettiin

TÄNÄ AAMUNA kouluille tuli sivistystoimen taloushallintopäällikkö Karola Pätärin kirje. Toiminnan sopeuttaminen taantuman on siis aloitettu:

" Kaupunhallitus on eilen 3.11. päättänyt hankintakiellosta. Tästä päivästä lähtien VAIN PAKOLLISET TOIMINNAN YLLÄPITÄMISEEN LIITTYVÄT HANKINNAT ON SALLITTUA HANKKIA. Täten 21.10.2008 päivätty tiedotteeni "Määrärahankäyttö loppuvuonna 2008" on hankinnan osalta kumottu."


TÄNÄÄN KESKIVIIKKONA 5.11. Sain seuraavan viestin aluerehtoriltamme:

Hei! Keski-ja Pohjois-Espoon Reksit!

Olette saaneet KH:n päätöksen hankintakiellosta, joka on tehty koskien yleisesti kaikkia Espoon toimialoja.

Kuitenkin koulutoimen osalta on todettu tarpeelliseksi hankkia opetuksen kannalta välttämättömiä tarvikkeita.
Tämä tarkoittaa sitä, että sellaiset asiat, kuten oppikirjat, työkirjat, opetuksessa käytettävät välineet, käyttöaineet ja tarvikkeet sekä muu sellainen materiaali, jota tarvitaan opetussuunnitelman toteuttamiseen, hankitaan edelleen normaalisti.

Aiheesta saatanee tarkennetut ohjeet opetustoimen johtajalta lähiaikoina.

Ossi Airaskorpi
rehtori


TÄNÄÄN torstaina tuli seuraava ohje opetustoimenjohtajalta

Hyvät rehtorit ja sukolaiset

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 3.11.2008 päättänyt toimenpiteistä, joilla tämän vuoden nopeaa menokehitystä hillitään. Linjaukset koskevat koko kaupunkia. Asiasta on tiedote intran sivuilla.
Linjaus koskee palvelusuhteiden täyttöä ja hankintoja. Kaupungilta on tulossa asiasta tarkemmat ohjeet tällä viikolla. Myös sivistystoimi ohjeistaa meitä palvelusuhteista ja sijaiskäytänteistä erikseen. Vain toiminnan kannalta pakolliset hankinnat voidaan tehdä.

Näillä ohjeilla menemme siihen saakka, kunnes saamme uudet ohjeet.

Kaisu Toivonen
opetustoimenjohtaja

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mikä on Sinun mielestäsi järkevin tapa pitää kustannukset kurissa?
Pakon edessä kun näytetään olevan...

Martti Hellström kirjoitti...

Jos muistan oikein, mitä Länsiväylän toimittajalle sanoin (huomennahan sen saan lukea), niin näin asian näen:

(1) Valitaan ratkaisuja, jotka ovat eettisesti kestäviä. Jos opetustunteja on leikattava, leikkaisin mieluummin määrästä kuin laadusta. Siis pidetään mieluummin opetusryhmät pieninä, ja lasketaan viikkotuntimäärä valtakunnalliseen minimiin. Ja tehdään sama ratkaisu kaikissa kouluissa.

(2) Luovutaan luxuksesta: kielikylvyistä ja pienistä painotetun opetuksen luokista (uudet ryhmät).

(3) Neuvotellaan kouluruokasopimukset uusiksi, yksinkertaisemmiksi.

Näiden pitäisi riittää,