Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, marraskuuta 29, 2008

Pojat eivät osaa kirjoittaa ?!

KUVA: Toisenlaista kirjoittamista Auroran tulevaisuuspäivässä


SUOMESSA oppilailla ei teetetä kansallisia osaamistestejä samaan tapaan kuin monessa muussa maassa mm. Kanadassa. 1990-luvun lopulta on kuitenkin alettu tehdä otoksiin pohjautuvia arviointeja peruskoululaisten oppimistuloksista. Opetushallituksella on ollut tässä tärkeä rooli. Mielenkiintoisesti sen suorittamissa arvioinneissa suomalaiskoululaiset eivät oikein osaa opetettuja asioita. Ja sitten aivan päinvastoin: kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa suomalaisysiluokkalaiset ovatkin sitten maailman huippua on sitten kysymys lukemista, laskemista tai luonnontieteista. Jossain mättää?

PÄÄTTYVÄLLÄ viikolla OPH julkaisisi tulokset syksyllä 2007 seiskaluokan alussa järjestämästään perusopetuksen äidinkielen ja kirjallisuuden oppimistulosten arvioinnista. Otos oli suuri: arviointiin osallistui yli 6 000 oppilasta 130 koulusta.

Arvioinnin tulokset

(1) Hyvän tai kiitettävän tuloksen sai 43 % oppilaista. Joka kymmenes suoriutui arviointitehtävistä heikosti.
Lukutaito, kirjallisuuden ja tekstien tuntemus oli heikkoa 7 %:lla, kielentuntemus 10 %:lla ja kirjoitustaidot 34 %:lla oppilaista.

(2) Oppilaat menestyivät melko hyvin lukemiseen, kirjallisuuteen ja tekstien tuntemukseen liittyvissä tehtävissä. Kirjoittamisessa osaaminen oli heikompaa. Kirjoitustaidon taso ei ole kohentunut vuodesta 2002, jolloin Opetushallitus järjesti vastaavan arvioinnin.
(3) Oppilaiden vuorovaikutustaidot saivat kiitosta: kaksi kolmasosaa opettajista arvioi seitsemännen luokan aloittaneiden oppilaiden vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot keskimäärin hyviksi tai kiitettäviksi.
(4) Tyttöjen ja poikien osaamisessa on eroja. Tytöt osasivat äidinkieltä keskimäärin hyvin, pojat kohtalaisesti.
(5) Erityisesti kirjoitustaidossa sukupuolten välillä on huomattavia eroja. Ainakin tyydyttävän kirjoitustaidon tason saavutti 60 % tytöistä, mutta vain 28 % pojista.
(6) Oppilaiden käsitykset oppiaineen hyödyllisyydestä arkielämän, opintojen ja tulevaisuuden kannalta olivat kielteisempiä kuin vuonna 2002.
(7) Myös asenteissa oli eroja tyttöjen ja poikien välillä.
Tytöistä 64 % kertoi opiskelevansa mielellään äidinkieltä ja kirjallisuutta, pojista 36 %. Tytöistä puolet oli sitä mieltä, että oppiaineessa oli ollut 5. ja 6. luokalla kiinnostavia tehtäviä – pojista 31 % oli samalla kannalla.

(8) Oppilaiden saamat arvosanat eivät aina vastaa heidän osaamistaan.
Oppilaiden 6. luokan äidinkielen ja kirjallisuuden arvosana oli keskimäärin 8,1. Todistusten perusteella 75 % oppilaista oli saavuttanut hyvät, kiitettävät tai erinomaiset taidot. Arvioinnin tulosten perusteella kuitenkin vain 43 % oppilaista hallitsi äidinkieltä ja kirjallisuutta keskitasoa paremmin.

(9) Arvosanoja annetaan tytöille ja pojille eri perustein etenkin kirjoitustaidon osalta.
Tytöiltä vaaditaan enemmän osaamista samaan arvosanaan kuin pojilta. Esimerkiksi arvosanan 8 saaneilla pojilla oli samantasoiset kirjoitustaidot kuin arvosanan 7 saaneilla tytöillä.

(10) Koulujen välillä oli suuria eroja varsinkin kirjoitustaidossa ja kirjoittamisen työtavoissa.
(11) Koulujen välillä oli suuria eroja niiden antamista kuudennen luokan arvosanoissa.
Koulujen arvosanakäytännöissä on suuria eroja: oppilaat aloittavat 7. luokan samoin äidinkielen arvosanoin, mutta huomattavan erilaisin perustiedoin ja -taidoin. Moni oppilas, jolla oli todistuksessa tyydyttävä tai hyvä arvosana, selvisi arvioinnin kirjoitustehtävistä heikosti.

(12) Alueelliset erot olivat sitä vastoin pienet.

Opetushallituksen suosituksia

Arvioinnin mukaan suulliset sisällöt ja mm. ilmaisupuoli on kunnossa, mutta kirjoittamisen harjoittelua tulisi monipuolistaa äidinkielen oppitunneilla. Yläluokkien kirjoituksen opetuksessa suositaan tarinoiden ja kertomusten kirjoittamista, mutta esimerkiksi verkossa käytävää opiskelukeskustelua käytetään työmuotona erittäin vähän.

Raportti on luettavissa Opetushallituksen verkkosivuilla

Pohdintaa

Miten tuloksia kannattaisi lukea? Oppilaat siis oppivat, toiset oikein hyvin, toiset huonommin. Niinhän se on. Ja mielessä kannattaa pitää, että meillä on näyttöä siitä, että yksilöiden (ja koulujen) erot ovat Suomessa maailman pienimpiä. Tässä suhteessa asiat ovat OK.

Se, että tytöt osaavat äidinkieltä paremmin kuin pojat ei ole uusi asia. Tytöt kehittyvät aikaisemmin kuin pojat. Se, että pojat eivät tykkää käydä koulua ei ole uusi asia. Se kuuluu varhaismurrosikäisten poikakulttuuriin.

Valtakunnallisesti hyvää on, että alueellisia eroja tuloksissa ei ole. Koulukohtaisia eroja on. Niiden tiedetään pitkälti selittyvän oppilaitten sosio-ekonomisen taustan eroilla. Mutta silti: eroja on (vaikka ne maailman pienimpiä ovatkin).

Ikävää on, että äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta ei koeta kovin hyödylliseksi. Meidän pitäisi monipuolistaa ennen muuta kirjoituksen opetusta ja varmaankin varata sille enemmän aikaa. Erityisesti poikien kirjoituksenopetukseen tulisi löytää uutta imua. Tietokoneista?

Meidän pitäisi olla huolissaan sekä pojista että tytöistä. Pojista siksi, että negatiiviselle poikakulttuurille olisi tehtävä jotain, tytöistä siksi, että heidän todistusarviointinsa ei ole reilua.

Arvosanojen antamiseen täytyy paneutua. Kirjoitustaidon arvostelusta on hyödyllistä käydä keskustelua.

KUVA: Painotammeko me opettajat liikaa jotain osa-aluetta (mahdollisesti suullista ilmaisua) arvosanoissa? (Kuva lainattu Opettaja-lehdestä)

Tämä voisi selittää esim. poikien yläkanttiin saamat arvosanat. Pojathan puhuvat tunneilla koko ajan:-).

Koulujen välisiin eroihin Marjukka Liiteen ehdottaa aamun Hesarissa kansallisia kokeita kuudennen luokan loppuun.

Hmmm. Oikeuturvan kannalta koe pitäisi varmaan pitää jo kuudennen syksyllä, jotta sen tulokset voitaisiin ottaa huomioon joulutodistuksissa. Haku yläkouluihin (erityisesti erikoisluokille) tehdään nimittäin sen todistuksen pohjalta, Nopeampi keino olisi yksinkertaistaa arviointiohjeita. Nyt ns kasin kriteerit ovat uskomaton kimppu, ja sitä paitsi muiden numeroiden osalta ei ole ohjeistusta.

6 kommenttia:

Deep kirjoitti...

Ajatuksia ja kysymyksiä?!

En ymmärrä miten tuloket paranevat testaamalla, kuten Marjukka Liiteen ehdottaa. Jos halutaan uudistuksia/muutoksia, tehdään uudistukset ja testataan sitten. (huom. en ole lukenut Hesarin juttua)

Äidinkielessä on vuosikaudet painotettu vuorovaikutustaitojen ja ilmaisun tärkeyttä, se näkyy. Koska oppituntien määrä on rajallinen, kaikkea ei voida painottaa samalla tavalla. Esimerkiksi monien teemapäivien ja juhlien valmistelu integroituu äidinkielen oppitunteihin ja vie aikaresursseja muulta. Kysymys on valinnoista.

Jos pojat kehittyvät kielellisesti hitaammin, siis joukkona, niin miten saman ikaisiä tyttöjä ja poikia tulisi vertailla keskenään kasvatuksellisin perustein tasavertaisesti ja oikeudenmukaisesti?

Mitä sisältyy negatiiviseen poikakulttuuriin? Millaista on positiivinen poikakulttuuri koulumaailmassa? Entä positiivinen/negatiivinen tyttökulttuuri?

Ps. Miten tässä nyt pitäisi opettajana ja miehenä ajatella/toimia, kun ei ole kuin muutama viikko siitä, kun prof. Elina Lahelma torppasi Kasvatus-lehdessä (3/08 s. 283-288) yleistävän puheen pojista epätasa-arvoisena ja median käytön oppimiseen motivoinnissa?

Martti kirjoitti...

1. Kari Uusikylää siteeraten: Ei sika punnitsemalla liho. Luulen, että ML ajaa takaa arvosanojen antamisen yhdenmukaistamista.

2. Ehkä meidän kuitenkin kannattaisi kysyä, onko kirjoittaminen tärkeä taito. Luulen, että ainakin omassa opetuksessani voisin laajentaa tehtävätyyppejä.

3. Poika-tyttö-kysymys on tavattoman herkkä jopa ideologinen. Poikien negatiivisilla koulukulttuurllla viittaan mieltymykseen nähdä koulu ja koulunkäynti poikuuteen sopimattomana. Joissain tutkimuksissa on väitetty suomalaisnuorten kulttuurin muistuttavan slummialueiden nuorten kulttuuria.

4. En ole lukenut viittaamaasi artikkeli, mutta varsin monet kokevat poikien ongelmista puhumisen uhkaksi tyttöjen asian ajamiselle. Harmi.

Deep kirjoitti...

Arvosanojen/arvioinnin kattava yhdenmukaistaminen (vrt. standardointi) koskemaan perusopetusta vaatii olosuhteiden yhdenmukaistamista; siis opetusmenetelmien, opetusvälineistön ja myös oppilasryhmien keskinäistä yhdenmukaistamista kautta linjan.

Valtakunnalliset yleiset kokeet
tulisivat määrittämään opetustyön laadukkuutta opetusolosuhteista riippumatta. Näin arvioitaisiin kvantitatiivisesti myös opetustyön laatua. Varmasti näin tulisi käymäänkin. Ranking -järjestelmä peruskoulussa olisi tosiasia, kuten lukioiden kohdalla. Liekö tavoitteiden mukaista?

Eikö tavoiteet ja hyvä osaaminen ole jo opetussuunnitelman perusteissa yhdenmukaistettu? Totta on, että tavoiteista lipsutaan, mutta miksi?

Mielestäni lasten kasvatustustyötä ei ainekohtaisen arvioinnin yhdenmukaistamisvaatimusten myötä nähdä enää alakoulun toiminnan perustehtävänä. Standardoinnin myötä myös yksilöllisten kehityserojen huomioiminen arvioinnissa, myös alakoulun puolella, tulisi tarkastella kriittisesti. Esimerkiksi vielä Kuudesluokkalaisten lasten kohdalla yksilölliset ja sukupuolten väliset kehityserot ovat huomattavat.

Koska kyse on lapsista, vaikutukset ovat kauaskantoisia jo oman oppimisen ymmärtämisen näkökulmasta, oikeusturva tässä tapauksessa on mielestäni hieman ontuva peruste. Pisa-tutkimusten mukaan Suomi hoitaa perusopetuksensa mallikkaasti. Itse en näe osaltaan sosiaalisiin- ja kehityseroihin pohjautuvaa arviointia hyvänä kehityssuuntana koko kansan peruskoululle.

***
" Poikien negatiivisilla koulukulttuurilla viittaan mieltymykseen nähdä koulu ja koulunkäynti poikuuteen sopimattomana."

Mutta, eihän näin pitkässä juoksussa voi olla. Jos puhutaan kulttuurista, sen tulee olla riittävän laaja ilmiö, siis myös negatiivinen poikakulttuuri. Toisaalta kulttuuri uudentuu vuorovaikutuksessa.

Martti kirjoitti...

Hienoa, että joku jaksaa keskustella näin haastavista asioista. Muutama kommentti viisaisiin ajatuksiisi.

(1) En ymmärrä vaatimustasi arviointikriteerien selkiyttämisen koplauksesta olosuhteisiin tai menetelmiin. Kuinka niin täytyisi? Didaktinen vapaus perustuu ajatukseen, että samaan päämäärään päästään eri keinoilla.

(2) Valtakunnallisiin kokeisiin liittyy monia riskejä. Itse kuitenkin hyväksyn periaatteen, että samalla osaamisella pitäisi saada sama numero riippumatta siitä, kuka on opettaja. Etko Sinä?

(3) Opsissa on määritelty vain arvosanaan 8 vaadittu osaaminen, ja sekin vain nivelkohdissa.
(4) Myös kasvatuksen osalta olisi hyödyksi selkeyttää tavoitteita.
(5) Toisin kuin ehkä sinä, minä uskon oikein annostellun ja harkitun kehittävän arvioinnin tukevan eikä tukahduttavan opetusta ja sen järjestämistä.
(6) Olen varmaan väsynyt. En ymmärrä, mitä tarkoitat kommentillasi kultturista.

Deep kirjoitti...

1. Olosuhteilla on luonnollisesti merkitystä silloin kuin oppilaan oppimisen edellytykset eivät ole suorassa suhteessa oppimistuloksiin ja toteutukseen. Kunnissa joissa lapset esimerkiksi vuodesta toiseen lomautusten ja sijaiskieltojen takia kärsivät laiminlyödystä opetuksesta joutuvat vertailuun niiden lasten (alle 12 vuotiaat) kanssa jotka saavat nauttia opetuksesta. He eivät ole keskenään arviointikelpoisia ja tasa-arvoisessa asemassa. Ymmärän että monasti osaamisessa on tällöin puutteita. Didaktisesta vapaudesta tuskin esimerkissäni voidaan puhua.
Voisinko arvioida osaamista, jota en edes ole voinut opettaa?

Osaaminen on monimutkainen prosessi.
Lapsi kokee varsin usein osaamisensa kokonaisvaltaisesti saatujen arvosanojen pohjalta ja rakentaa itseymmärryksensä tämän varaan oppijana, tässä ja nyt. Arviointi ei saa johtaa oppilaan alisuoriutumiseen, vaan olla lastakin kohtaan rakentavaa.

5) " Toisin kuin ehkä sinä, minä uskon oikein annostellun ja harkitun kehittävän arvioinnin tukevan eikä tukahduttavan opetusta ja sen järjestämistä."

Olen tästä kanssasi täysin samaa mieltä. Tällä hetkellä en vain usko valtakunnallisten kokeiden olevan se arviointikriteeri hyvälle oppimiselle alakouluikäisten keskuudessa.
Äidinkielikin on laaja oppikokonaisuus.

Sitä en hyväksy, että lasten kautta todistettaisiin päättäjille opetuksenjärjestelyjen olevan kunnassa pielessä tai edes hyvin. Asia tulee muutoin kyetä hoitamaan. Laatua tehdään, ei pelkästään vaadita.

ps. Lomautukset ja muut poikkeavat opetusjärjestelyt eivät täällä hetkellä kosketa minua henkilökohtaisesti.

Martti kirjoitti...

Hyvä Deep!

(1) Hmmm. Taidamme ratkoa eri ongelmaa. Liiteen ehdottaa yhteistä koetta, jotta opettajat saisivat tukea arvostelulleen. Huolena on oppilaiden oikeusturva arvisteluvirheen vuoksi, koska opettaja ei aina tunnista luokkansa osaamistasoa.

Jos oikein ymmärrän, sinä kannat huolta siitä, että kunnat panostavat opetukseen eri tavoin. Se on oikea huoli mutta minusta toinen asia- ja sitä pitää lähestyä esim. opetuksen laatutekijöiden mittauksen kautta- niinkuin OPh tullee tekemään. Ymmärrän kuitenkin pointtisi.

Arvioinnilla on vaikutus oppilaan minäkuvaan, kuten kirjoitat. Myös silloin, kun opettaja arvioi tyttöjä perusteettoman vaativasti.

Vuonna 1998 säädöksiin lisätyn opetuksen järjestäjien arviointivelvoite taitaa ikävä kyllä perustua juuri esittämääsi funktioon.