KUVA: MTV3- uutistoimitukseen voi nähdä lämpiöstä
MTV-3:n keskiviikon 45 MINUUTTIA-ohjelman teemana on keskiviikkona 12.11. klo 20 alkaen lasten ja nuorten pahoinvointi. Koulujen ääntä ohjelmassa käyttää Martti Hellström. Martin ilmiantoi toimittajille Kari Kinnunen. Teema on niin tärkeä, ettei tehtävästä voi kieltäytyä.
MTV3 puffiin ohjelmasta pääsee tästä linkistä.
Minulle voi lähettää esille nostettavaksi toivottavia ajatuksia, joko tähän blogiin tai sähköpostiin martti.hellstrom (at) iki.fi
PS. Päivitys klo 21.45. Himassa. MTV3:n sivuilla on raportti ohjelmasta. Tästä linkistä pääsee lukemaan sitä
4 kommenttia:
Mieleeni tulee yhtenä, ehkä pienenä tekijänä, se että lapsilla ei ole selkeää rytmiä elämässään ja että jo lapsesta alkaa kauhea kilpailu tässä maailmassa. Jo pienetkin lapset liikkuvat ulkona myöhäänkin illalla yksinään, nukkumaanmenoaikoja ei ole, syödään miten sattuu ja mitä sattuu, vanhemmat taistelevat tulospaineiden kanssa töissä tai ovat itse syrjäytyneitä. Lapsen elämässä asuu epävarmuus ja kiire.
Väkivaltapelit, joita lapset pelailevat yksin kotona ollessaan jo hyvin nuorina, aikuisten telkkariohjelmat, joita lapset katsovat. Ei pieni lapsi oikein kunnolla erota mikä on totta. Tiedän, että eka- ja tokaluokkainen on katsonut esim Harry Potterin, jonka ikäraja on 11v. Aikuiset eivät ilmeisesti kerkeä seuraamaan mitä lapset tekevät, vai eikö aikuisia kiinnosta.
Yleinen turvattomuuden tunne on lisääntynyt. Lapset joutuvat aikuistumaan jo nuorina. 12-vuotiaan pitäisi olla vielä leikkiä ja liikkua, ei vain pelata tietokonetta tai kilpailla verenmaku suussa liikuntalajeissa.
Lasten ja nuoreten pahoinvointiin on tosiaankin monia syitä.
Muuten, koulujen luokkakokoa ei todellakaan kannattaisi nostaaa---lapset ihan oikeasti stressaantuvat! Aikuisenkin tekee pahaa olla kovassa metelissä monta tuntia--saatika sitten lapsen, jonka kehittyvä hermosto ei kestä niinkään paljoa aistiärsykkeitä.
Vanhempana koen, että me suomalaiset olemme jollain lailla menettäneet kyvyn suojella lapsiamme ja nuoriamme. Elämme harhassa, jossa kuvitellaan, että hieman toisella kymmenellä oleva ihmisenalku voi vastata omista asioistaan ja huolehtia arjestaan itsenäisesti. Viimeistään yläkoulussa ideaalinuori ei vaadi enää vanhempien huomiota, rajoja tai kasvatusta, vaan huolehtii asioistaan ja viettää aikaa enimmäkseen kaverien kanssa. Tällä "kasvatus"kulttuurilla on jo pitkät perinteet, se ei ole syntynyt hetkessä.
Nuori jää tilanteessa irralleen. Kun perheen tuki ympäriltä puuttuu, on selvittävä yksin tai vertaistuen varassa. Sen on rankkaa ja yksinäistä.
Elämäntapamme on johtanut meidät siihen, että perhe ei ole oikein mitään. Paitsi ehkä vero-oikeudellinen subjekti. Kun yksilöllinen harrastelu ja yksilöllinen (lue yksinäinen) ruuan hotkiminen ovat korvanneet yhteisen tekemisen ja yhteiset ateriat muuttuu koti tyhjiksi seiniksi. Silloin ei ole turvaa missään...
Terveisin
Susanna Lehti
Ministeritasoa myöden on puhuttu yhteisöllisyyden puutteesta. Hieno sana, mutta kuinka moni miettii, mitä se tarkoittaa käytännössä?
Erilaiset tapahtumat ovat yhteisöllisyyttä, mutta on se paljon muutakin esimerkiksi sitä, että tuntee lastensa luokkakavereiden vanhempia, opettajat, juttelee lähikaupan ja postin henkilökunnan kanssa, tuntee ja tervehtii naapurinsa (lapset mukaan lukien ja toisinpäin tietysti). Ylipäänsä tietää, mitä tapahtuu.
Entisajan kylät olivat yhteisöllisiä - niin hyvässä kuin pahassa. Naapureiden asiat tiedettiin ehkä liiankin tarkkaan, mutta tiedettiin myös, mitä keskenkasvuiset puuhaavat.
"Menkääs kotiin siitä, kello on jo paljon." Välitettiinkö ennen toisten lapsista enemmän kuin nykyään vai onko minulla vain romantisoitu kuva?
Miten yhteisöllisyys toimii Espoon kaltaisessa kylässä? Kuinka moni kehottaa illalla ulkona notkuvia nuoria menemään kotiin tai koulun nurkan takana tupakoivia hipsimään takaisin kouluun? Ikävä aikuinen vai aikuinen, joka välittää?
Yhteisöllisyys on pieniä asioita - ainakin minun mielestäni.
Nuorten ja varsinkin poikien pahoinvoinnista keskustellaan nyt paljon. Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Raisa Cacciatore toivoi hiljattain Helsingin kirjamessuilla, että kouluihin pitäisi saada nykyistä enemmän tunnetaitojen, sosiaalisten taitojen ja aggression hallintaa. Koulu se paikka, mihin kaikki nuoret tulevat, joten sinne pitäisi saada kaikki mahdollinen asiantuntemus, vapaa-ajan kerhotoiminta, nuorisotyö ym. keskitettyä.
Myös ammattitaitoinen opettaja voi saada lukiolaispojan mielestä hyvää aikaan: "Jos opettajalla on huumorintajua ja taito opettaa, niin silloin kaikki viihtyvät siellä – ei ole väliä onko luokassa 40 vai 15 oppilasta,."
Lähetä kommentti