Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008

Tiedotustilaisuus 3.9.2008

KUVA: Koti & Koulu ry:n puheenjohtaja Marjo Lehtinen esitteli ekaluokkalaisten vanhemmille luokkatoimikuntatyötä.

AURORAN koulun väki järjesti keskiviikkona tiedotustilaisuuden opetuksen järjestelyistä Aurorassa opiskelevien 0-4-luokkien oppilaitten vanhemmille. Väkeä oli tosi paljon. Niinpä tilaisuus toteutettiin kahdessa aallossa. Aluksi 2.-3.-luokkalaisten vanhemmat tapasivat luokanopettajat omissa luokissaan, ja eput ja 4b:n vanhemmat olivat tiedotustilaisuudessa. Sitten vaihdettiin paikkoja.

KOULURAVINTOLASSA johtokunnan puheenjohtaja Paula Ahonen-Rainio kutsui vanhempia mukaan johtokuntatyöhön. Koti & Koulu ry:n toimintaan heitä houkutteli Eija Kaarto. Rehtori kertoi sitten vanhemmille, kuinka opetus näissä poissaoloissa tullaan järjestämään. Vanhemmat olivat hyvin kannustavia, ja kiittivät koulua nopeista järjestelyistä ja aktiivisesta tiedotuksesta.

Ei kommentteja: