Tarvitaanko 2000-luvulla kutsumusopettajaa?

KUVA: Viikin normaalikoulu on yliopistollinen harjoittelukoulu.

ENSI KESKIVIIKKONA minulla on hieno tilaisuus osallistua vuosilomapäivänäni Viikin normaalikoululla järjestettävään Cygnaeuksen kansakoulua koskevan seminaarin tutkijatapaamiseen.

Minua on pyydetty kommentoimaan tämän päivän tarpeista käsin alustusta, jossa pohditaan Cygnaeuksen kasvatusajattelun yhtä kulmakiveä: ideaa kutsumusopettajasta. Kommentaattorin tehtävä on varsin haastava. Tehtävänä on reflektoida kuultavaa alustusta, johon ei ole etukäteen voinut tutustua. Minulle sellainen sopii.

Joka tapauksessa on tärkeää itsekin valmistautua teemaan. Niinpä pohdin teemaa itsekseni näin sunnuntaiaamun lastuna.

Mitä kutsumus oikein on?

Käsitteen "kutsumus" juuret ovat kristillisessä sanastossa. Sen lähtökohta on Antti Raunion mukaan apostoli Paavalin teksteissä (1 Kor. 7:20). Alunperin katolisessa kirkossa kutsumus liittyi nimenomaan papin tehtävään. Kirkon piirissä puhutaan erikseen ulkoisesta ja sisäisestä kutsumuksesta. Kirkollisten toimitusten oppaan mukaan ”Vihittävällä tulee olla sisäinen eli henkilökohtainen kutsumus (vocatio interna) ryhtyä virkaan ja hoitaa sitä kirkon tunnustuksen ja järjestyksen mukaisesti sekä kirkon yhteisönä antama kutsu ja valtuutus (vocatio externa).”

Meille suomalaisille kutsumusajatus on välittynyt Martti Lutherin tulkintana. Protestantismi "sekularisoi" kutsumus-käsitteen ja teki kaikesta työstä yhtä arvokasta Jumalan palvelemista. Lutherin mukaan kutsumus määrittää ihmisen paikkaa ja tehtävää yhteisön jäsenenä. Jumala kutsuu ihmisen elämäntehtävään, mikä ei tarkoita vain palkkatyötä. Elämässä on sitä paitsi monia tehtäviä työn lisäksi: isä, äiti naapuri jne.

Teologisessa mielessä kutsumus on lähimmäisen palvelemista Jumalan kutsusta. Ideana on, että ihmiselle on annettu lahjoja, joita välittämällä jumalan hyvä leviää maailmassa.

Maallistuneempi käsitys kutsumuksesta

Voisiko kutsumusta tarkastella muustakin viitekehyksestä kuin teologisesta? Hyvin yleisellä tasolla voidaan ajatella, että kutsumus on kaiken voittava halu tehdä jotain. Jotain sellaista, jossa on ylevyyttä. Emme puhu, että jollakin on kutsumus pörssimiljönääriksi tai pankinjohtajaksi. Kutsumukseen liittyy jollain lailla uhrautumista.

Kutsumus on omien lahjojen antamista toisten hyväksi vastikkeetta, odottamatta vastapalvelua tai edes henkistä hyvää mieltä. Päinvastoin siihen liittyy usein vaivaa ja vastuksia.

Kutsumuksen voi ymmärtää sitoutumiseksi, siis tunnepohjaiseksi kiinnittymiseksi itselle

identiteetin säilymisen kannalta merkittävään kohteeseen ja tehtävään. Kutsumus edellyttää kokemusta jostakin ylevästä arvosta.

Kutsumuksen käsitettä lähellä ovat myös seuraavat muut käsitteet: omistautuminen, palveleminen, pyyteettömyys, uskollisuus.

Kutsumus on jonkun lähettämän kutsun vastaanottamista. Kuka kutsuu? Kuinka kutsun vastaanottaminen tapahtuu ? Maallistuneessa merkityksessä Jumala ei enää kutsu. 1800-luvulla elettiin vahvan kansallisen projektin aikaa. Monet taiteilijat ja poliitikot tarttuivat maailman hengen kutsuun.

Ulla Solasaari on tutkinut Schelerin kasvatusfilosofiaa. Hänen mukaan kutsumus otetaan vastaan asteittain oma tehtävä tunnistamalla. Kutsumus määrittelee ihmiselle erityisen paikan maailmassa. Kutsumuksesta kieltäytyminen olisi omasta kohtalostaan kieltäytymistä. Kutsumuksen vastaanottaminen on oman velvollisuuden ymmärtämistä, velvollisuuden, jonka täyttämiseen ihminen kutsutaan. Antti Raunion mukaan oman kutsumuksen löytäminen ja toteuttaminen on pitkälti vastauksen etsimistä kysymykseen "miten voin palvella?"

Kun kutsumus otetaan vastaan, siihen sitoudutaan. Kutsumus ei ole pätkäkutsumusta. Hetken innostus ei riitä. Vaaditaan kestävyyttä.

Cygnaeuksen kutsumusopettaja

Uno Cygnaeuksen kasvatusopin kulmakiviä on idea kutsumusopettajasta. Hän piti opettajan työtä pyhänä kutsumustyönä ja uskonnollisten ja isänmaallisten arvojen julistamisena. Opettajilla oli pyhä kutsumus. Heidän uskontonsa oli valistus. Koulu oli Cygnaeukselle pyhä paikka. Opetus oli jumalanpalvelusta.

Cygnaeuksen mielestä opettajan tuli tuntea oppilaitaan kohtaan ”pyhää rakkautta”. Rakkauden lisäksi innostus oli tärkeä sana kuvaamaan opettajan oikeaa suhdetta työhönsä.

Kutsumusopettaja antautui työlleen täysin rinnoin aikaansa ja vaivaansa laskematta. Cygnaeuksen mukaan seminaarinopettajan tuli antaa opiskelijalle "oikea käsitys koko hänen vastaisesta kutsumuksestaan ja herätettävä hänet selvästi tajuamaan asemansa lasten kasvattajana ja opettajana."

En ole ihan varma, kuinka omintakeinen tämä idea on. Kun Luther oli laajentanut kutsumuksen jokapäiväiseen elämään, niin jokainen työ, johon ihminen ryhtyi, oli hänen kutsumuksensa ja se tuli tehdä niin kuin tekisi palvelusta itse Jumalalle. Siten myös maallinen työ oli jumalanpalvelusta. Cygnaeus tunsi varmasti Lutherin ajattelua.

Elettiin aikaa, jolloin opettajan ammatti oli juuri syntymässä. 1860-luvulle saakka koulunopettajan tehtävä oli välivaihe papin uralla tai esim. lukkarin sivutyö. Cygnaues varmasti halusi opettajien, joille juuri oli järjestymässä oikein useavuotinen koulutus, myös sitoutuvan tehtävään.

Cygnaeus halusi opettajiksi nimenomaan naisia. Varmasti taustalla oli pestalozzilainen ajattelu, mutta ehkä myös ihan käytännön syitä. Kansakoulunopettajattaren tehtävä oli ensimmäisiä ammatteja, joka tarjosi naimattomille naisille mahdollisuuden itselliseen elämään.

En kiistä lainkaan, etteikö opettajan tehtävään hakeutumiseen olisi liittynyt myös yleviä päämääriä. Toki. 1800-luvun koko henki oli kristillinen, ja usko taivaaseen ja helvettiin oli varsin vahvaa. Kristillisen uskon ytimessä oli lähimmäisen rakkaus. Opettajan tehtävässä oli hieno mahdollisuus auttaa ja tukea heikossa asemassa olevia. Taustalla oli myös filantropian aate. Toinen tärkeä projekti, johon opettajan ammatti liittyi oli kansallisvaltion synnyttäminen. Se on varmaan suomalaisen koulun menestystarinan yksi erityispiirre.

Opettaja, kutsumus ja 2000-luku

Tänään emme juuri puhu ylistävästi kutsumusopettajista. Oman aikakautemme eetos on aivan toinen kuin 1800-luvun lopulla. Ammatit ja ihmisten suhtautuminen kaikkiaan työhön on muuttumassa.

Reijo Wileniuksen (1981) mukaan ihminen voi suhtautua työhönsä kuudella eri tavalla:

1. jaetut tehtävä saatetaan loppuun. Jollei ole tehtäviä, odotetaan.

2. ollaan töissä jossain, ollaan palkkalistalla

3. työ on opitun ammatinharjoittamista.

4. työ on ura, tie kohti yhä suurempaa ammattitaitoa

5. työ on kutsumus- tapa kehittää itseään

6. työ on elämäntehtävä.

Hyvä jäsennys. Martti T. Kuikka on päätynyt esittämään seitsemää erilaista kuvaa eri vuosikymmenien ihanneopettajasta:

• Kutsumusopettaja (alkoi väistyä 70-luvulla; tuli uudelleen esille 90-luvun laman aikana )
• Virkamiesopettaja (tekee työtään sopimusten mukaisesti, työajan puitteissa. Tehtävä työ suhteutetaan annettuun korvaukseen; kuva vahvistui 70- ja 80- luvuilla, kun ammattjärjestöille tuli keskeisempi rooli yhteiskunnassa)
• Opetusteknikko (alkoi kehittyä 50-luvulta lähtien)
• Tiedostava opettaja painottaa opettajan tehtävää yhteiskunnallisena tiedostajana ja vaikuttajana. 1970-luvulla ilmeni radikalismina, sen jälkeen muutunut analyyttiseksi yhteiskuntakriitikoksi.)
• Didaktisesti ajatteleva opettaja juuret 60-luvulla, kuva täsmentyi 70-luvulla: kyky joustavuutteen ja itsensä kehittämiseen opetusopin lisäksi)
• Tutkiva opettaja (juuret oppikoulussa ja 70-luvun kasvatustieteen kandidaatin tutkinnossa
• Reflektoiva opettaja (käsitys opettajasta luovana ja omaan tietoisuuteen nojaavana ihmisenä, 80-luvun vaihtoehtopedagogiikat)

Jyri Linden on tutkinut tuoreessa väitöskirjassaan (2010) opettajan työn luonteen muutosta. Hän näkee opettajan työn osana kansallisvaltion kehitystyötä. Opettajille tuli tuolloin tehtävä turvata yhteiskunnan moraalisen tahdon jatkuminen ja yhteiskuntarauhan ylläpitäminen. Opetustyö oli moraalinen projekti valtion suojassa. Pro Patria! Työn mielekkyys perustui kristillisen palvelutehtävän eetokseen ja kansalaisten arvostukseen.

Linden kysyy, entä kuinka on nyt, kun kansallisvaltioprojektia ei enää ole? Kun elämme kilpailuyhteiskunnassa? Ja minä otan kopin: Kun olemme menettäneet uskoon jumalalliseen kaikille samaan ja oikeaan moraaliin? Se kasvualusta, josta kutsumusopettajuus kumpusi, on rapautunut. Emme enää usko yhteen kaikkia yhdistävään moraaliin, jota opettajan olisi edistettävä. Moraaliin, johon liittyi "Bildung", luonteen jalostus. Lindenin mukaan opettajan työ on muuttunut ja muuttuu palkkatyöksi, jossa mielekkyys tulee siitä saatavasta taloudellisesta hyödystä.

Onko hyvä näin? Taidamme elää aikaa, jossa toki kuulemme kohottavaa juhlaretoriikkaa opettajan ammatin eettisyydestä. Esim. Olli Luukkaisen mukaan opettajia tarvitaan tulevaisuudessa pappien sijalle arvojohtajiksi. Käytäntö on kuitenkin raadollisempi. Siihen kuuluu koulujen lakkauttaminen huonoihin tuloksiin vedoten, väkivalta opettajia kohtaan, valitukset, opettajien raahaaminen oikeustupaan..

Koulun ja opettajuuden aura on himmennyt. Koulusta on tulossa erityisesti työelämässä tarpeellisia taitoja päivähoidon ohessa kehittelevä laitos. Talous vie. Hyväksymme, että oppilaat voivat olla koulussa ilman opettajia. Hyväksymme yhä kasvavat luokkakoot.

Timo Airaksinen on tarkastellut opettajan ammattia kolmen etiikan käsitteen kautta: autonomian, autenttisuuden ja autarkian. Autonomia on sisäistä vapautta, itsemääräytyneisyyttä eli vapautta ja kykyä tehdä omia päätöksiä. Autarkia on ulkoista vapautta, itseriittoisuutta, joka takaa riippumattomuuden muista, ulkopuolisista toimijoista.
Autenttisuus on uskollisuutta omalle roolille, minuudelle ja nimenomaan sen parhaille puolille. Näistä käsitteistä on minusta kysymys 2000-luvun kutsumuksessa. Ja nimenomaan niiden suhteen opettajuuden tyhjentämisestä ja ammatin insinööristämisestä ei-arvoammatiksi.

Onko enää kutsumusopettajia ? Väitän, että on. Joukko, joka on löytänyt uskonnon ja kansallisvaltion mission sijalle esim. oman pedagogiikkansa kehittelyn. Maamme on pullollaan meitä johonkin "ideaan hurahtaneita", jotka Matti Koskenniemensä oppineina etsivät omaa tapaansa opettaa. Meitä, joita ehkä yhdistää kutsumus olla opettajina oma itsemme ja toteuttaa itseämme yhdessä toisten ihmisten kanssa omaa toimintaamme jatkuvasti vastuullisesti reflektoiden.

Olisiko hyvä, että kutsumusopettajia olisi yhä ja enemmän?

Vastaan kysymykseen mutkan kautta. Kokoan edellä olevasta tekstistä piirteitä, jotka liittyvät kutsumukseen. Tarkastellaan sen jälkeen kysymystä nurin perin: olisiko opettajien hyvä olla kutsumusopettajan vastakohtia. Olisiko tällaisesta opettajasta ja opettajan työstä vastaamaan 2000-luvun kasvatuksen haasteisiin:

• (Oma halu olla opettaja) Haluttomuus olla opettaja
• (Ylevyys). Työllä ei ole kohottavaa merkitystä.
• (Sitoutuminen) Pätkätyö
• (Sitoutuminen) Virkavelttous. Sivuharrastus tulee hallitsevaksi opettajan tajunnassa vallaten pääasiallisesti hänen aikansa ja voimansa (Martti Haavio)
• (Omistautuminen, uhrautuminen) Laiskuus, välinpitämättömyys, oman edun varjelu
• (Velvollisuudentunto). Vastuuttomuus.
• (Toisten palveleminen). Omien tarpeiden tyydytys
• (Vastikeettomuus). Kaikesta rahan vaaiminen. Leipäpappi.
• (Välittäminen, pedagoginen rakkaus) . Kyynisyys. Marina. Paha opettaja.

Vastaan siis tarvitaan.

Kutsumus täytyy kuitenkin määritellä uudelleen. Palkkatietoisuutta ei tule demonisoida. Opettajienkin on maksettava laskunsa. Uhrautumisenkin vaatimusta epäröin. Vaarana on kyynistyminen. Mutta halua palvella lasta tarvitaan. Vastuullisuutta. Omistautumista. Sitoutumista.

Meidän pitäisi kaivaa uudelleen esiin vanha suomalainen pedagogiikka ja tarkistaa kuuluuko omaan ajatteluumme riittävästi kasvatustietoisuutta? Opettaja ei voi olla vain osaamisen valmentaja. On oltava halua kasvattaa opettaessamme ja ymmärrystä siitä, mitä se tarkoittaa. Tietoa siitä, miten me kasvattajina vaikutamme. Sen vastuun kantoa. Tahtoa toimia eettisesti lapsen hyväksi, jotta hänessä oleva hyvä saisi tulla esiin. Uskoa siihen, että ihmiset on tarkoitetty tekemään toisilleen hyvää. Taitoa auttaa lasta ja sitkeyttä. Uskoa pedagogiseen rakkauteen kasvun yhtenä dynamona. Ja rohkeutta puolustaa kasvatuksen maailma rajoja julmaa taloutta vastaan.

Hyvän opettajan keskeinen taito on taito innostaa. Herättää harrastus. Liekki. Kutsumus on tänäänkin vakaa usko siihen, että työllä on mieli. Vain sillä mielellä voi onnistua opettajana,

2000-luvulla tarvitaan opettajan tehtävään sioutuneita, työstään, lapsista ja opetettavista asioista innostuneita miehiä ja naisia, jotka uskovat, että koululla on tärkeä missio paremman maailman rakentamisessa.

" Mikään sellainen ei ole ihmiselle ihmisenä minkään arvoista, mitä hän ei voi tehdä intohimoisesti." (Max Weber)

KIRJALLISUUTTA

Airaksinen, T. (1998). Opettaja, arvot ja muuttuva ammatti. Teoksessa R. Sarras. (koonnut),

Puheenvuoroja opettajan etiikasta (ss. 5-13). Helsinki: OAJ

"D. I. Vaari". Martti Haavio, Opettajapersoonallisuus (1947). DIVARIN HELMIÄ 15.

" D. I. Vaari " Aukusti Salo, Johdatus yleiseen kasvatusoppiin. (1952)

Kiuru, V. (1968). Opetusasenteet. Teoksessa O. Nöjd. (toim.). Peruskoulua kohti. Yleisradion ja television peruskoulupedagogiikan kurssien johdannot (ss. 144-146). Helsinki: Weilin+Göös.

Kuikka, M. T. (1993). Opettajakuvan muuttuminen 1940-luvulta 1990-luvulle. Koulu ja menneisyys, (104-121). Helsinki: Suomen Kouluhistoriallinen seura

Linde´n, J. (2010). Kutsumuksesta palkkatyöhön? Perusasteen opettajan työn muuttunut luonne ja logiikka. Acta Universitatis Tamperensis 1502. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 940.

Luukkainen, O. (2004). Opettajuus. Acta Universitatis Tamperensis 1986.

Solasaari, U. (2003 ). Rakkaus ja arvot kasvattavat persoonan. Max Schelerin kasvatusfilosofiaa. Helsingin yliopisron kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 187.

Syväoja, H. (2004). Kansakoulu- suomalaisten kasvattaja. Perussivistystä kansalle 1866-1977. Jyväksylä: PS-kustannus.

Tahvanainen, I. (2001). Kasvavat kasvattajat. Kasvatustietoisuus ja sen kehittyminen ammatillisen opettajankoulutuksen aikana. Helsingin yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Julkaisuja 229. 



Uusikylä, K. (2006). Hyvä paha opettaja. Helsinki: Minerva Kustannus.

Weber, M. (2009 ). Tiede ja politiikka - Kutsumus ja ammatti. Helsinki: Vastapaino.

Wilenius, R. (1981). Bildningens villkor. Esbo: Ab Svenska Läromedel.

Ammattikorkeakouluetiikka. (2004). Opetusministeriön julkaisuja 2004:30. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2004/liitteet/opm_184_opm30.pdf?lang=fi

Seminaari: Cygnaeuksen kansakoulu ja suomalainen nykykoulu

Cygnaeuksen kansakoulu ja suomalainen nykykoulu

Näkökulmia koulumaailmaan pysyviin ja muuttuviin haasteisiin

Aika: ke 21.4.2010 klo 9:45-16:15

Paikka: Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu, Kevätkatu 2 , Viikki

Hintatiedot: Maksuton.

Uno Cygnaeuksen syntymästä on kulunut 200 vuotta. Helsingin yliopiston Viikin normaali-koulussa järjestetään sen kunniaksi Cygnaeus-tapahtuma joka koostuu koulu- ja kasvatus-historian tutkijoiden tapaamisesta yleisötilaisuudesta ja normaalikoulun oppilaille tarjotusta ohjelmasta. Tilaisuudesta vastaavat Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Opettajankoulutuslaitos ja Suomen Kouluhistoriallinen Seura.

Tutkijatapaamiseen toivomme ilmoittautumista. Yleisötilaisuuteen on vapaa pääsy. Tilaisuudet ovat maksuttomia. Kouluravintolan maksulliset ateria- ja kahvilapalvelut ovat käytettävissä sen aukioloaikoina.

Koulu- ja kasvatushistorian tutkijoiden tapaaminen (kutsuseminaari)

Paikka: Saunditorio (sisääntuloaula).Keskustelua johtaa prof. Jukka Rantala.

9.45_10.00 Avaus (prof. Jukka Rantala Helsingin yliopisto)

10.00_10.30 Onko nykyinen opettajankoulutus hylännyt Cygnaeuksen ajatukset? (dos. Jari Salminen ja FT Janne Säntti Helsingin yliopisto)

10.30_10.45 Kommenttipuheenvuoro (emeritusprof. Pertti Kansanen)

10.45_11.15 Keskustelua opettajankoulutuksen suunnasta

11.15_11.30 Tauko

11.30_12.00 Onko cygnaeuslaiselle kutsumusopettajalle enää kysyntää? (tutkija Erkko Anttila)

12.00_12.15 Kommenttipuheenvuoro (rehtori Martti Hellström)

12.15_12.45 Keskustelua opettajuuden olemuksesta ja muutoksesta.

Yleisöseminaari

Paikka: Saunditorio (sisääntuloaula).Keskustelun johtaa dos. Jari Salminen (Helsingin yliopisto)

13.00–13.15 Tervetulosanat (johtava rehtori dos. Jyrki Loima Helsingin yliopisto)

13.15_13.45 Cygnaeuksen ja Snellmanin väittely kansakoulusta (dos. Marja Jalava Helsingin yliopisto)

13.45_14.15 Tyttöjen koulutuksen ristiriidat (KT Annukka Jauhiainen Turun yliopisto)

14.15_14.45 Pisasta tulevaisuuden haasteisiin (KT Elina Harjunen Helsingin yliopisto)

14.45_15.00 Tauko

15.00_15.30 Taito- ja taideaineiden merkitys tulevaisuuden perusopetuksessa (TaT Sirkka Laitinen Helsingin yliopisto)

15.30_16.00 Perusopetuksen kehittäminen kehitysmaassa esimerkkeinä Keski-Aasia ja Nepal (FM Marja Mononen-Aaltonen Helsingin yliopisto)

16.00_16.15 Seminaarin päätöskeskustelu

Tilaisuus päättyy klo 16.15.