Pedagogikens historia (1969)

Landquist, J.  ja  Huse´n, T. (1969). Pedagogikens historia. Lund: Gleerups.

SOKLAN kirjaston poistohyllystä olen joskus poiminut helmen. Landquistin ja Husenin teos on napakka, ja se tarkastelee viehättävästi erilailla kasvatuksen historiaa kuin suomalaiskollegojensa kirjat. Sitä aina välillä unohtaa, että Suomi oli varsin pitkään osa Ruotsia. No näyttää se unohtuneen kirjoittajiltakin. Eipä suomalaisista kasvatuksen uranuurtajista mukaan ole mahtunut juuri kuin Cygnaeus.

MILLAISIA ajatuksia kirjasta poimin?

Esihistoriallinen kasvatus

Tässäkin teoksessa fyysisen kurittamisen idea liitetään kirkolliseen koulun syntyyn. Ennen sitä kasvatus on ollut lempää. Kipua ei tuotettu rangaistusmielessä, mutta sen kestäminen kuului miehuuskokeeseen (niinkuin Spartassakin).

Mielenkiintoisesti teoksessa häivytetään leikin ja työn eroa. Esihistorian vaiheeseen oletetaan kaksi leikinmuotoa: urheiluleikit ja ammattiin valmistautumisleikit. Nämä kaksi leikkasivat tausteluleikeissä. Leikillä oli tuolloin selvä päämäärä. Nykyään leikki usein erotetaan työstä väitteellä, että leikillä ei ole päämäärää, että leikissä huomio on itse toiminnassa, ei tuloksessa.

Informatöörit

Oikein hätkähdin, kuinka moni kasvatuksen klassikko on luonut ajatuksiaan ja teorioitaan nimenomaan yksityisopetuksen taustasta- ei ryhmän opetuksesta. Ja nimenomaan eliitin poikien kasvatuksesta. Mm. J.-J. Rousseau ja John Locke olivat informätöörejä.

Ja jos oikein ymmärsin vasta Francke, Pestalozzi ja Basedow oikeasti menivät ryhmän sekaan.

Kasvatusjärjestelmät

En ollut kovin selvästi ajattelut, miten kasvatusjärjestelmät oikein ovat kehittyneet. Opin, että

ensimmäinen valtiollinen kasvatusjärjestelmä oli siis Spartassa. Muualla kasvatus oli pitkälti perheen, yksityisten toimijoiden ja uskonnollisten instituutioiden jakamaa. Seuraavan kerraan valtiolliseen kouluun törmätään keisarien Roomassa. Ja sen jälkeen vasta 1800-luvulla.

Kirkollinen koulu

Kirja selkeytti minulle luostarikoulun ja katedaarikoulun eroa. Luostarikoulu oli tuleville munkeille ja katedraalikoulu papeille. Myös yliopisto oli pitkään kirkollinen koulu.

Kirkolliseen kouluun liittyi fyysinen kurittaminen. Pietistien mukaan perisynti ilmeni lapsen omassa tahdossa, joka oli siksi murskattava.

Lasten käyttäminen opetuksessa toistensa tukena

Ihan kirkkaasti minulla ei ollut mielessä, kuinka uusi idea on käyttää lapsia opettajan apuna opetuksessa. Toki muistin Bell-Lancaster systeemin. Tämä teos kuitenkin väitti, että idea vertaisten käyttämisestä kasvatuksessa ulottuu ainakin Roomaan saakka. Mm. Rooman merkittävimmän pedagogisen teoksen Institutio Oratorion kirjoittanut Quintilianus arvosti koulua mm. siksi, ettät toverit antavat stimulanssia. Löysin saman idea myös Cleveltä.

Luonteen kasvatus

Suomalaisen opetusperinteen omaleimaisuuteen kuuluu kasvattava opetus, siis se, että osaamisen rinnalla halutaan kasvattaa luonnetta. Ja idea oli jo Ateenassa. Platonin sielun kolmijako (ajatteleminen, tuntet, tahto) taitaa elää vieläkin. Hyvä muistaa.

Oppikirjoista

Ilman muuta kuvittelin, että luostarit olisivat olleet ensimmäisiä laitoksia, joissa olisi tuotettu opetuksessa tarvittavista kirjoista kopioita. Tämän teoksen mukaan jo antiikin Roomassa

oppikirjoja tuotettiin tehdasmaisesti orjilla.

Pedagoginen realismi

Nykykoulussa on itsestään selvää, että siellä pyritään opettamaan elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Simppeli lause on ollut aikoinaan tosi radikaali: sillä on uhmattu niin kirkollista koulua kuin uushumanistista oppikouluakin.

Jos oikein luin kaikkina aikoina on ollut myös käytännön taitoihin kasvattavia kouluja. Itse asiassa Gymnasium- lukio- sana on tarkoittanut kreikan kielessä myös kenttää, jossa on harjoiteltu urheilu- ja muita liikuntataitoja.

Pragmaattisen koulun idea kirkastui erityisesti Roomassa, jossa arkielämässä (politiikassa) tarvittava puhetaito nousi suureen arvoon.

Sekin oli uutta, että ensimmäisen profaanin kasvatusohjelman kirjoitti John Locke.

Reformipedagogiikka

Minusta teos jäsentää oivaltavasti 1900-luvun alun uuden koulun kasvatusliikettä. Teoksen mukaan kyseessä oli kaksi pedagogista uudistusliikettä:

• 1. individualismi, jonka taustalla oli laajempaa pohdintaa mm. Darwinin kehitys- ja mutaatio-oppi, Nietschen kuollut jumala, Freudin alitajunta... Ihminen oppi uudella tavalla tuntemaan itseään. Alettiin uskoa omilla lahjoilla menestymiseen ja haluttiin eroon auktoriteeteista.

• 2. sosiaalipedagogiikka, jonka taustalla oli demokratian idea. Sen takaamiseksi yksilöistä oli saatava kasvatuksen avulla kykeneviä ja sosiaalismielisiä kansalaisia.

Usein nämä suuntaukset yhdistyivät. Yhteistä niille oli usko ihmiseen, biologinen kehitysusko,

vapautuminen kristinuskosta ja jumalallisesta valvonnasta.