KUN laskee tämän perjantain mukaan, kesään on 41 koulupäivää. Kahdeksan viikkoa, joista yksi nelipäiväinen ja viimeinen kuusipäiväinen.VIELÄ ehtii ja on ehdittävä. Nostaa numeroita. Oppia uusia asioita. Valmistautua yläkouluun jne.
Pääsiäisen jälkeen olemme joutuneet rakentamaan muutamalle luokalle hieman "rakennustelineitä" siitä, kuinka koulussa taas pitäkään olla ja mitäs varten tänne joka aamu tullaan.
Koulun kolme pääkeinoa ovat puhuminen, puhuminen ja puhuminen. Jos ne eivät auta käytetään sitten rakenteellisia ratkaisuja. Olemme vuosien varrella luoneet käytänteitä, joilla lapsia autetaan antamaan toisilleen työrauha tilanteessa, jossa lapsi ei itse sitä pysty tekemään. Toiminnan yksinkertaistaminen ja rutiinien ja tavoitteiden kirkastaminen on yksi.
Sijoitusluokkakäytäntö on toinen tällainen. Oppilas voidaan sijoittaa opiskelemaan toiseen opetusryhmään erilleen omista kavereistaan. Olemme myös jakaneet levottomuuteen herkistyneitä luokkia. Mutta se on kallis ratkaisu.
Koulun - ja siellä erikseen rehtorin- vastuulla on, että kaikilla on rauha oppia. Silloinkin kun joudutaan palauttamaan työkuria mieliin, tavoitteena on jokaisen lapsen hyvä.
Kasvatus on dynaamista tasapainoilua oikein mitoitettujen reviirin (vapauden), rajojen ja pedagogisen rakkauden välillä. J.F. Herbart kirjoitti noin 200 vuotta sitten samansukuisesti: kasvatuksella on kolme keinoa: kuri (rajojen asettaminen, kun lapsi ei itse pysty), opettaminen (kun lapsi pystyy ottamaan vastaan) ja ohjaaminen (kauempaa seuraaminen, kun lapsi osaa hallita itsensä ja on saanut opetusta, jota pitää soveltaa). Opettaminen edellytti Herbartin mukaan opettajan ja oppilaan välistä suhdetta, jota kuvaa rakkaus ja aukotoriteetti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti