Mikael Soininen- monitaitaja

KUVA: Mikael Soinisen muotokuva on esillä Opetushallituksessa.

Suomalaisen pedagogiikan alkujuurilla osa 15

Versio 3.4. kl 14.00

August Mikael Soininen (vuoteen 1917 Johnsson) (1860 Kuhmo – 1924 Helsinki) oli monipuolinen mies. SYKin opettaja, tutkija, tietokirjailija, seminaarinjohtaja, henkilökohtainen ylimääräinen kasvatustieteiden professori Helsingin yliopistossa (1907-1917) , kouluylihallituksen ylijohtaja (1918-1920), merkittävä Suomalaisen Puolueen poliitikko ja kirkollis- ja kouluministeri vuosina 1918–1920.

Soinisella oli opettajan pesti. Tieteellisen uransa Soininen aloitti suorittamalla kandidaattitutkintonsa jälkeen v. 1883 opintomatkan Amerikkaan. Hän halusi tutustua "uuden maailman" koulutukseen. Matkan seurauksena syntyi hänen väitöskirjansa (1887)Koulutoimesta Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa .Kotiin palattuaan hän jatkoi opettajan työtä nimenomaan yhteiskoulussa. Soinisesta tuli kasvatus- ja opetusopin dosentti 1891. 1890-luvulla hän julkaisi ajatuksiaan mm. kansakoulusta pohjakouluna, opettajankoulutuksesta ja oppivelvollisuudesta. Soininen nimetettiin vuonna 1900 Heinolan opettajaseminaarin johtajaksi. Siellä hän vaikutti vuoteen 1907 asti.

Vuonna 1907 Soininen sai professori Ruinin ehdotuksesta henkilökohtaisen ylimääräisen professuurin. Samana vuonna hän asettui kansanedustajaehdokkaaksi ja nousi pian sivistysvaliokunnan puheenjohtajaksi.

Vuonna 1917 Soininen päätti yliopistouransa kokonaan ja siirtyi täysin hallintoon ja politikkaan. Hänestä tuli Kouluylihallituksen ylijohtaja 1917 ja kirkollis- ja kouluministeri 1918-1920. Näinä vuosina hän toimi aktiivisesti yleisen oppivelvollisuuslain puolesta.

Mikael Soinisen merkkittävimpiä aikaansaannoksia ovat ainakin

• herbartilaisuuden transponointi suomalaiseen pedagogiikkaan.
• todella pitkään vaikuttaneet opetus- ja kasvatusopit
• Ns. uuden koulun aatteen lanseeraaminen
• oppivelvollisuuslain eteenpäin ajaminen ja

Herbarttilaisuuden maahantuonti

Soinista pidetään herbartilaisuuden vahvimpana vaikuttajana Suomessa. Kuitenkin hän oli varsin omaperäinen ja poikkesi monessa suhteessa alkuopista. Soininen epäilemättä vakiinnutti herbartianismin Suomessa, sekä kasvatustieteeseen että koulujen opetusoppiin.

Merkittävämpi vaihe Soinisen kasvatustieteellisessä työssä alkoi, kun hän tutustuttui Ruinin väitöskirjaan "Om karaktärsbildningens didaktiska hjälpmedel" (1887). Ruinin Herbart-tutkimuksella oli hänelle käänteentekevä merkitys. Näkemys siitä, että kouluopetuksen tehtävänä on myös kasvattaa tahtoa ja sitä kautta ihmisen siveellistä luonnetta eikä ainoastaan keskittyä tietämiseen ja ymmärrykseen, oli Soiniselle ratkaisevaa. Luonnetta kasvatettiin herättämällä harrastus (mielenkiinto) arvokkaisiin asioihin.

Niinpä Soininen teki opintomatkan Jenaan, missä Wilhelm Rein toimi.

Seminaarin johtajana (1900-1907) Soininen levitti tehokkaasti kasvatus- ja opetusopeissaan esittelemäänsä herbartilaista aatetta.

Alun alkaen Soininen esitteli Herbartin ajattelun vain kokeeksi, mutta se juurtui suomalaiseen kouluun niin, että siitä irtaantuminen vei todella kauan aikaa.

Soinisen kasvatusopit

Soinisen julkaisi omat, ensimmäiset herbartianistisesti suuntautuneet tutkimuksensa julkaistiin 90-luvun puolivälissä.

• Yleinen kasvatusoppi ilmestyi vuonna 1895. "Yleinen kasvatusoppi" ilmestyi oikeastaan jo 1895 "Kasvatusopillisia luentoja" nimisenä ja teos on itse asiassa ensimmäinen osa Soinisen kolmiosaisesta didaktiikasta. Kirjan alussa Soininen esittelee herbartilaisen tavan jäsentää didaktiikka psykologian ja etiikan pohjalle ja hän tekee sen tässä nimenomaisessa järjestyksessä.
• Opetusoppi I (1901) ja II (1906). Edellisessa ohjattiin valitsemaan oppiaines, jälkimmäisessä metodi.
• Nämä teokset olivat hänen herbart-zilleristiselle näkökantansa runkona vuosisadan vaihteessa.
• Soinisen esitteli teoksissa oman Herbartin ja Zillerin pohjalta muokkaamansa muodollisten asteitten oppinsa. Se muistuttaa kuulema Dörpfeldin jaottelua (havainnollisuus, käsitteellisyys, harjoitus).
• Soinisen kirjoja luettiin yleisesti maamme opettajaseminaareissa aina 1940-luvulle asti.

Keskeisiä ideoita näissä opetusopeissa olivat opetussuunnitelman käsite, harrastus, muodolliset asteet, mm. kasvattavan opetuksen idea.

Soininen toi Suomeen opetussuunnitelman käsitteen.

Kasvatuksella on Soinisen mukaan kolme tehtävää: hallinta, opetus ja ohjaus. Hallinta käy opetuksen edellä ja ohjaus seuraa sitä. Alussa oikein, ettei hallintaan yhdisteta mitään opetusta vaan että ehdotonta kuuliaisuutta vaaditaan. Opetus on kasvatuksen varsinainen tehtävä. Muttei pelkän tiedon vuoksi. Opetuksen tulee tuottaa niin suuri tunnemäärä, että se pääsee tahtoa määräämään. Hallinta on lapsen pitämistä kuuliaisuudessa (suojelua ja totuttamista), ohjaus lujentaa hyvät harrastukset periaatteiksi, kunnes lapsi irtautuu kasvattajan johdosta.

Soininen muokkasi herbart-zilleriläistä metodioppia ja esitti vain kolme muodollista astetta: havainnollisuuden, käsitteellisyyden ja harjoituksen asteen, joista ensimmäinen tosin jakautui valmistukseen, esitykseen ja syventelyyn. Oppitunti alkaa tehtävän ilmoittamisella ja valmistavalla keskustelulla ja jatkuu sitten uuden esityksellä. Kun uusi aines on esitetty, seuraa syventelyn vuoro, ehkei heti samalla tunnilla mutta sopivan kokonaisuuuden jälkeen. Sitten seuraa abstraktiotason kohottaminen eli käsitteellisyyden taso, jossa konkreetteja arkipäivän ilmiöitä käsitteellistetään ja muokataan oppilaan ajatusmaailmaa. Tämä on opetuksen toeretisointia. Ja lopuksi sitten harjoitellaan jopa yliopitaankin.

Herbartilaisuuteen pohjautunut opetusoppi rantautui meille sata vuotta myöhässä. Se kiinteytti koulutyötä. Soininen itse innostui myös uuden koulun aatteista, muttei koskaan ehtinyt uusia opetusoppiaan.

Ns. uuden koulun lanseeraaminen

Soininen toi Suomeen myös herbarttilaisuuden vastustajan ns. uuden koulun ideoita.

Vuonna 1911 hän julkaisi kirja Kansakoulun jatkopetuksen uudistus Suomessa. Siinä hän välitti saksalaisen työkoulupedagogin G. Kerschensteinerin henkeä. Saattoi olla onnikin, ettei uusi koulu tullut Suomeen liian aikaisin, lapsentaudit kärsittiin toisaalla.

Oppivelvollisuus

Kouluylihallituksen ylijohtajana ja ministerinä 1918-1920 Soininen aktiivisesti vaikutti yleisen oppivelvollisuuslain syntyyn 1921. Jo väitökirjassaan Soininen esitti ajatuksia yleisestä oppivelvollisuudesta.

Yhteenvetoa Mikael Soinisen pedagogisesta ajattelusta

• MIKSI Soinisen ajattelussa kasvatuksen ja koko elämän tarkoitus on siveellisyys, johon Soininen antaa lyhyen ja ytimekkään selityksen: "rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi". Ihanneihminen oli myös raitis. Harrastuksen virittäminen opetuksen kautta oli tärkeää. Sellaisen ihmisen elämäntarina, jolla ei ole harrastusta oli Soinisen mukaan surullinen (Soininen 1895, 92-93). Tavoitteena ei ollut mikä tahansa harrastus vaan oikea harrastus - tiedon harrastus- kauneuden harrastus- siveellisyynen harrastus- uskon harrastus.
• MITÄ. Soininen ajoi siveysoppia oppiaineeksi. Oppiaineiden arvo määräytyy kasvatuksen tavoitteista. Ne aineet olivat tärkeitä, joilla oli kyky herättää lapsen harrastus. Lisäkriteerinä Soinisella oli "käytännöllinen hyöty". Erityisen tärkeää oli kotiseutuopetus.
• MITEN. Psykologia opettaa Soinisen mukaan, että tahto riippuu tunteesta ja tunne vuorostaan tiedosta. Tahtoon ja tunteeseen emme voi välittömästi kajota, vaan tulee sen tapahtua tiedon kautta. Soininen vertaa tietoa soittimen koskettimiin. Tahto johtaa toimintaan tunnepitoisesti virittyneen tiedon perusteella. Tieto joka herättää vastenmielisiä tunteita, ei yleensä johda pyrkimyksiin. Lähtökohtana ovat lapsessa jo olevat harrastukset, josta harrastus virtaa lähellä oleviin uusiin harrastuspiireihin. Päättelyketju johtaa edelleen tahdon vapauden pohtimiseen ja kasvatuksen mahdollisuuksiin. Soininen toi aluksi Suomeen oppitunnun kaavan. Myöhemmin hän toi myös uuden koulun ideoita esim. työkasvatusta.
• KUKA. Herbart uskoi, että opettaja luo oppilaan ajatusmaailmaan (vrt. tyhjä taulu): Ajatuksista kehittyy tunteet ja niistä tahto. Kysymyksillä oli tässä rakennustyössä aivan keskeinen rooli. Opettajan persoonallisuudelle Soininen antoi korvaamattoman merkityksen. Opettajassa on elettävä itsessään harrastus, jonka tahtoo oppilailleen jakaa. Harrastus siirtyy hänestä oppilaisiin. mm. esimerkin kautta.
• Soininen ajoi kansakoulunopettajien koulutusta yliopistoihin.
• KUKA. Soininen kannatti poikien ja tyttöjen yhteisopetusta. Herbartilaisuudessa ei uskottu lapsen omiin voimiin. Oppilaan itsetoiminnan (ahtaasti psyykkistä toimintaa) voimanlähteenä olivat opettajan taitavat kysymykset.
• MISSÄ. Soininen ajoi oppivelvollisuutta.

Loppusanat

Mikael Soininen teki komean elämäntyön. Edellä käsitellyn pedagogiikan kehittämistyön lisäksi, häntä innosti myös kansansivistys ja raittiustyö. Hän oli vankasti kieltolain kannalla. Historiaan hän jää myös ainoana kasvatustieteen professorina, joka on toiminut ministerinä.

” Cygnaeus perusti, Soininen järjesti, Koskenniemi sekoitti!”