LUIN viime viikolla läpi 675-sivuisen järkäleen: Tähtinen, J., ja Skinnari, S. (2007). (toim.). Kasvatus- ja koulukysymys Suomessa vuosisatojen saatossa. Kasvatusalan tutkimuksia 29. Helsinki: Suomen kasvatustieteellinen seura.
Suosittelen lämpimästi.
MITEN kirjaa nyt kuvaisi? Joukko mielenkiintoisesti kasvatuksen historiaa lähestyviä tutkijoita on tehnyt yhdessä kunnianhimoisen katsauksen suomalaisen pedagogiikan kehitykseen 1500-luvulta 2000-luvulle toisiinsa nivoutuvien napakoiden tutkimusmielisten artikkelien muodossa. Kirjoittajina ovat Saila Anttonen, Marjatta Hautala, Jyrki Hilpelä, Virpi Honkanen , Raimo Hovi, Juha Hämäläinen, Risto Ikonen, Timo Jantunen, Annukka Jauhiainen, Lauri Kemppinen, Maija Lehtovaara, Markku Leinonen, Janne Majaniemi, Jan-Erik Mansikka, Pekka Penttinen , Sirkku Rautakilpi, Antti Saari, Jan Sjöberg , Simo Skinnari, Risto Suvanto, Hannu Syväoja Juhani Tähtinen, Michael Uljens , Jorma Virtanen, Kari Väyrynen ja Reijo Wilenius. Suuri osa minulle uusia, innostavia tuttavuuksia.
SUOMALAISEN pedagogiikan isoiksi nimiksi teos nostaa seuraavat henkilöt karkeassa aikajärjestyksessä: Johannes Gezelius vanhempi, Henrik Gabriel Porthan, J.V. Snellman, Z. J. Cleve, Uno Cygnaeus, Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, Mikael Soininen, Zacharias Topelius, Aleksanteri Ahola-Valo, Albert Lilius, Erik Ahlman, J.A. Hollo, Matti Koskenniemi, J.E. Salomaa, Urpo Harva, Martti H. Haavio, Aukusti Salo ja Lauri Rauhala. Kaikki varmasti tärkeitä. Muutama tärkeä nimi edesmenneistä kuitenkin puuttuu: mm. Erkki Lahdes. Eläviähän ei ole tällaisiin teoksiin tapana ottaa.
En osaa nostaa yhtä artikkelia ylitse toisten, mutta sen mielelläni kerron, että Juhani Tähtisen juttua Porthanista ihastelin tyttären kanssa jo keväällä Kreetalla. Se kun oli valittu mukaan OKL:n sisäänpääsykokeen artikkelikokoelmaan. Markku Leinosen Getzelius-artikkeli avasi silmiäni. Sirkku Rautakilven tekstiin Uno Cygnaeuksesta olen tehnyt ehkä eniten ahaa-kirjauksia. Annukka Jauhiainen saa tosissaan kiinnostumaan Mikael Soinisesta. Risto Suvannon aihe: Aleksanteri Ahola-Valo jää minulle edelleen ufoksi. Onko tuollaista ihan oikeasti ollut? Jo valmiiksi olen ollut Koskenniemi fani, joten Pentti Miettiselle ja Janne Majaniemelle kauniit kiitokset.
ENNEN muuta sytyin jo kirjan esipuheessa esitettyyn ajatukseen: Suomessa on upea pedagogiikka, johon kuuluu helmiä, "ikuisia" ideoita. Ehkä kirkkain niistä liittyy itse kasvatuksen ideaan. Suomalaista pedagogiikkaa kuvaa vahva usko kasvatukseen. Ihmisestä ei tule ihmistä ilman kasvatusta (I.Kant). Kasvatuksen ytimessä on meillä usko ihmisyyden arvoon ja ihmisen kykyyn kasvaa ihmiseksi elämänsä loppuun saakka. Kasvu on meillä täydeksi itseksi tuloa; uskollisuutta omalle syvimmälle itselle, mutta samalla omien itsekkäiden tarpeiden hallitsemista (järjelle alistumista). Se on oman kulttuurin omaksumista, mutta myös tahtoa vastuullisesti uudistaa sitä. Se on liittymistä toisiin ja oman edun suhteuttamista toisten etuihin. Kasvatus on sekä kasvattajan että kasvatettavan näkökulmasta pyrkimystä parempaan, kuin mitä luonnostaan on. Tavoitteena on parempi ihminen. Parempi elämä. Parempi yhteiskunta. Parempi maailma. Ihanteena on Homo Humanus, joka vaeltaa kohti omaa totuutta ja eettisyyttä (oikeaa).
JATKAN teoksen helmien poimintaa helmikuun loppuun saakka, ja palaan sitten asiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti