KUVA: Johanna Gezelius vanhempi. Kuva lainattu netistä.
Suomalaisen pedagogiikan
juurilla. Osa 9
Johannes (Juhana) Gezelius vanhempi (1615 - 1690) oli suomalaisen luterilaiseksi puhdistetun sekä koulu- että rahvaan kasvatuksen suurmies. Gezelius oli lahjakas talonpojan poika Västmanlandista. Hän oli Stora Skedvin ja Riian ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra, Liivinmaan superintendentti, Västeråsin kymnaasion teologian lehtori, Tarton yliopiston kreikan ja itämaisten kielten professori ja varakansleri, Turun Akatemian varakansleri, oppi- ja tietokirjailija, kirjantuottaja... Suurvalta-Ruotsin kansainvälinen toimija siis. Suomalaisen kasvatuksen historian näkökulmasta hänen tärkein tehtävänsä oli toimi Turun piispana. Ansioistaan häneen on liitetty epiteetti ”Suomalaisen kansanopetuksen isä”.
Gezeliuksen elämä osuus Ruotsin suurvaltavuosiin. Noihin aikoihin 1600-luvun lopulla kirjapainotekniikan ansiosta kirjallinen kulttuuri alkoi syrjäyttää puhuttua, suullista kulttuuria. Gezeliuksen jäljiltä suomalainen luterilainen kasvatusperinne monipuolistui, jämäköityi, systematsoitui ja koulumaistui.
Luterilaistettu kouluopetus
Gezelius ei ollut itse suuri teoreettinen ajattelija, mutta hän välitti Suomeen oman aikansa uusia ideoita, ennen muuta Comeniuksen ajatuksia. Hän oli hyvä organisaattori ja järjestelijä. Osa idealistin suunnitelmista toteutui. Osa ei.
1600-luvulla keskiajan kouluja: katedraalikoulua ja luostarikouluja ei enää ollut. Turun Akatemian perustamisen jälkeen kouluilla oli uudet nimet: oli pedagogioita, triviaalikouluja ja kymnaasioista.
Gezeliuksella oli asema, joka oikeutti häntä ohjeistamaan kirkon kouluja. Ohjeissa näkyy Gezeliuksen ihastuminen Comeniuksen ns. luonnonmukaiseen menetelmään, "oikeaan opetuksen tiehen", kuten Gezelius sitä kuvasi. Hän kuvasi metodia comeniuslaiseen tapaan helpoksi, mukavaksi, tiivistelmänomaiseksi, sattuvaksi, sopusuhtaiseksi, nopeaksi ja esteettömäksi. Monet ideoista ovat erittäin nykyaikaisia:
- IDEA LUONNOLLISESTA KASVUSTA. Kuten luonnossa kaikki virtasi ja kasvoi itsestään, spontaanisti, samoin oli Gezeliuksen mukaan myös hengenviljelyksessä. Miten kasvu käytännössä tapahtui, oli kuitenkin salaisuus. Mutta vaikka kasvu tapahtuikin itsestään, tarvittiin myös kasvatusta, opinsiemenen kylvöä ja olosuhteiden järjestämistä siten, että tuo luontoperäinen varttuminen saattoi edetä mahdollisimman suotuisasti. Ilman tätä toimintaa, joka sekin kuului luonnon järjestykseen, ei ihminen voinut löytää omaa olemustaan. Ihmisestä ei tullut ihmistä ilman kasvatusta.
- MYÖNTEINEN KÄSITYS LAPSESTA. Gezelius piti Comeniuksen tavoin lapsuutta perustavana ajanjaksona ihmiselämässä. Lapsen olemus oli harjaantumaton, tietämätön ja taitamaton ja samalla heikko sekä vahamaisen herkkä. Vilpittömyydessään ja yksinkertaisuudessaan lapset olivat myös esikuvia aikuisille. Lapsi ei ollut enää perisynnyn turmelema, pienikokoinen aikuinen.
- YMMÄRTÄVÄ LUKEMINEN. Gezelius edisti ymmärtävää lukemista mekaanisen lukemisen sijaan.
- YMMÄRTÄMINEN. Tärkeimmät asiat oli (yhä) saatettava ”muistin haltuun”. Kaikki ulkoa opittava oli kuitenkin ymmärrettävä.
- MOTIVAATIO. Opetuksen tuli olla houkutteleva. "Ei uhkaamalla vaan houkuttelemalla". Toisaalta uppiniskaisiin Gezeliuskin kehotti käyttämään pakkoa, jollei muu auta.
- OPPIMISEN ESTEIDEN YMMÄRTÄMINEN JA POISTAMINEN. Oppilas saatetaan Gezeliuksen mukaan motivoituneeseen tilaan poistamalla esteet virran tieltä ja soveltamalla luonnonmukaista opetusta. Kun estävät kahleet poistettiin, niin ihmiseen kätkeytyvät luovat voimavarat alkoivat vapautua. Gezeliuksen ohjeiden mukaan heikommin menestyviä, mutta kuitenkin ahkeria oppilaita, ei saanut poistaa koulusta kuten tuolloin oli tapana. Hän antoi ohjeita omavaltaisten lasten katekismusopetukseen: Jos kehotukset, häpeään saattaminen ja uhkaukset eivät auttaneet, oli opetettava paloittain. Tarvittiin lukuisia läksyjä ja kuulusteluja.
- SELKEYS. Ymmärrettävyys, selkeys ja lyhyys lisäsivät oppimismotivaatiota ja toisaalta kohtuuton laaja-alaisuus ja sekavuus olivat omiaan sammuttamaan sitä.
- VÄHÄN. Ei liikaa kerralla. Quintilianus: "Ei kuormiteta liikaa kerralla herkkää mieltä".
- HELPOSTA LIIKKEELLE. Opetuksen oli edettävä helpoimmista osioista vaikeampiin.
- PEDAGOGISEN ERIYTTÄMISEN ALKUAIHIOT. Ihmisten erilaisuus on tunnustettu ikiaikaisesti. Aikaisemmin se on otettu huomioon rakenteellisilla ratkaisuilla (esim. koulut vain pojille). Gezeliuksen ohjeistoissa neuvotaan ottamaan huomioon oppilaiden lahjakkuuden ja itsepäisyyden erot opetuksessa.
- ILON PEDAGOGIIKKA. Gezelius korosti, että oppimiseen kuului ilo. Ilon idean juuret ulottuvat jo alkuseurakuntaan, ja Gezeliuksellakin ilon lähteenä oli kristillinen elämä. Iloa ei saanut irroittaa hengellisistä lähtökohdista. Hyvä jumala oli ilon lähde. Iloa voitiin kuitenkin edistää myös opetusmenetelmillä. Iloa oppija sai suoriutumisen kokemuksista, kun hän huomaa edistyneensä. Inhimilliset luovat voimavarat vapautuvat parhaiten hilpeyden ja ilon ilmapiirissä, jossa ei tarvinnut liikaa jännittää mahdollisia epäonnistumisia ja liian kriittisiä huomautuksia tai ahdistua ja pelätä ankaraa opettajaa. Lapsi koki olevansa hyväksytty omine lahjoineen ja edellytyksineen.
- PERUSTEELLISEN OPETUKSEN PERIAATE. Gezeliuksen mukaan opittavien asioiden käsittely oli pitkäaikainen ja moneen kertaan toistuva prosessi. On tärkeää oppia asia oikein ja ymmärtää se. Oli noudatettava tarkoin määriteltyä aikaa.
- OPETUKSEN VAIHEET (vrt. Pertti Kansasen preinteraktio- interaktio-postinteraktio/suunnittelu-vuorovaikutus-arviointi). Oppilaat valmistautuivat opetukseen lukemalla itse etukäteen tarkkaavaisesti opittavan asian ja koetellen, miten he sen ymmärtävät. Itse opetuksessa edettiin asteittain, pala palalta. Välitavoitteita asetettiin. Oppiminen eteni opetuksen ja oppijan itsenäisen työskentelyn vuorotteluna. Opetukseen kuului lukuisia pieniä oppimistehtäviä ja kuulusteluja. Gezeliuksen teksteissä on jo formatiivinen evaluointi aihiona: oppimista kontrolloidaan välittömästi kysymyksillä opetustilanteen jälkeen.
- OPETTAJAN TÄRKEÄ ROOLI. Gezelius kuvasi opettajaa muotoajaksi (efformator) ja vaikuttajaksi (effector), joka mukauttaa oppiaineksen vastaamaan vahamaisen herkkää lapsuusikää. Opettajan tehtävänä oli opettaa asioiden perusteet siten, että lapset kykenivät ne ymmärtämään. Opettajan tuli olla kärsivällinen, kaukonäköinen, huolellinen, ahkera ja opetustaitoinen ja hänen tuli kohdella oppilaita hienovaraisesti. Herkkien lasten kasvatuksessa ja opetuksessa oli Gezeliuksen mukaan noudatettava erityistä varovaisuutta ja hienotunteisuutta.
- OPPILAAN OMA AKTIIVISUUS. Gezelius ymmärsi oppilaitten oman ponnistelun merkityksen. Oppimiseen tarvitaan oppilaan omaa tiedonkäsittelyä. Hän kutsui märehtimiseksi (ruminare) asioiden kääntelyä oppilaiden mielessä, joka puolelta harkintaa. Tietoa tuli pureskella ja asioita sulattella. Nykykielellä sanottuna: Oppilaat eivät olleet passiivisia opetuksen kohteita ja vastaanottajia vaan tiedon aktiivisia käsittelijöitä.
- MONITORI-OPETUS. Comenius ideoi lapsista toistensa opettajia. ”Joka toista opettaa, se oppii ”. Gezeliuksen ideaalissa edistyneemmät oppilaat opettivat, tukivat ja auttoivat heikompia tovereitaan. Taustalla on jo kristinuskon peruidea: toisten palveleminen (vrt. laupias samarilainen). Heikompien oppilaitten tukemisessa väsymättömästi kunnostautuneet tuli palkita (siitä- ei siis lahjakkuudesta).
Keskiajalla kirkon johtaman kansanopetuksen kivijalat olivat olleet (1) kotikasvatus, (2) jumalanpalvelukset ja (3) sielunhoito. Uskonpuhdistuksen jälkeen kirkollinen kansanopetus alkoi suuntautua entistä enemmän lapsiin ja nuoriin. Lukutaitoa oli opetettava jo lapsille. Vanhemmilla oli suuri kasvatusvastuu. Kun kaikki vanhemmat eivät pystyneet tätä vastuuta kantamaan, kirkko otti myös itselleen tuota vastuuta. Aluksi papin virkaa muovattiin paimenen lisäksi opettajaksi. 1600-luvun lopulla kuitenkin papit vapautettiin opetustehtävästä, ja tehtävä määrättiin lukkareille. Pian syntyi Aleksi Kiven Seitsemästä veljeksestä tuttu lukkarin koulu.
Kotiopetustakin tuki Agricolan innoittamana omakielinen aapinen ja katekismus. Gezelius tuotti uuden aapiskatekismuksen. Kotikasvatuksen onnistumisen ehto oli lukutaito. Gezeliuksen johdolla sisälukutaitoa haluttiin korostaa perinteisen ulkoa opettelun sijaan. Asiat piti osata selittää omin sanoin. Edistymistä seurattiin rippikirjoista.
1500-luvulla saarnat olivat vielä tärkein tiedonjaon muoto. Uskonpuhdistuksen jälkeen saarnojen rinnalle tuli Katekismus, jossa oli ulkoaopittavaksi tarkoitettu tieto. Jumalanpalveluksiin Gezelius toi jo hänen lapsuudessaan Västeråsissa käyttöön otetut katekismus- ja saarnakuulustelut.
Kansan oppimista haluttiin seurata. Piispa kierteli kuulustelemassa kansalta, mitä se tiesi kristinopista. Ulkoaoppiminen ei enää riittänyt. Nyt haluttiin tietää, kuinka hyvin kansa todellisuudessa ymmärsi kristinopin perusteet.
Lopuksi
Juhana Gezelius edisti voimakkaasti kansanopetusta ja kävi ahkerasti tarkastusmatkoilla. Gezeliuksen oma kirjallinen tuotanto on laaja. Kirjojen lisäksi tärkeitä olivat hänen seurakunnille ja kouluille antamansa kirjalliset ohjeet. Hän myös julkaisi omassa kirjapainossaan oppikirjoja, mm. "Yxi paras lasten tawara" (1666).
Gezelius välitti suomalaiseen kasvatukseen yleiseurooppalaisia ideoita. On kuitenkin muistettava, että Gezeliuksen ideat sijoittuvat- ja osin sammuivat keskiajalta kuitenkin varsin vähän muuttuneeseen pakkoon ja kuriin perustuneeseen kansanopetuksen järjestelmään. Myös Gezelius pyrki pakottamaan rangaistuksen uhalla hiippauntansa kaikki asukkaat osallistumaan kirkon opetustilaisuuksiin.
KIRJALLISUUTTA
Seppälä, S.(toim.). (2002). Koulu museossa. Jyväskylä: Narinkka.
Leinonen, M. (1999). Luonnonmukainen oppiminen. Kristillinen kasvatus verkossa 5/1999. http://www.evl.fi/kkh/to/kkn/kksv/19995/markku.htm
Leinonen, M. (1998). Johannes Gezelius vanhempi luonnonmukaisen pedagogiikan soveltajana. Comeniuslainen tulkinta. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 138.
http://www.evl.fi/kkh/to/kkn/kksv/19995/markku.htm
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti