TÄMÄN lumisen sunnuntain aamuhetken olen varannut Erasmus Rotterdamilaiselle (1466/7-1536), Euroopan yhdelle johtavista humanisteista, miehelle, jota katolinen kirkko syytti uskonpuhdistuksesta.
Erasmus, oikealta nimeltään Gerrit Gerritzoons, oli hollantilainen avioton lapsi, munkki, piispan sihteeri, maailman ehkä ensimmäinen vapaana itsensä elättänyt (tieto)kirjailija, renessanssifilosofi, humanisti, teologi ja Cambridgen yliopiston jumaluusopin professori. Pappina hän ei tiettävästi toiminut koskaan.
Erasmus sai sen ajan parhaan koulutuksen luostarikouluissa. Luostarielämä oli niitä asioita, joita hän kuitenkin pilkkasi elämänmittaisessa taistelussaan kirkon käytäntöjä vastaan.
Erasmus elvytti latinan ja kreikan harrastusta ja kiinnostusta antiikkiin Euroopassa. Humanismiin kuului paluu alkulähteille. Erasmuksen parhaiten tunnettu teos on "Tyhmyyden ylistys".Hän kirjoitti itse ja käänsi latinaksi ja toimitti lukuisia klassisia teoksia mm. uudet latinan- ja kreikankieliset Uuden testamentin versiot. Erasmuksen suurtyö on Uuden Testamentin kääntäminen latinaksi suoraan kreikan kielestä.
Erasmus hahmotteli koko ikänsä, mitä on normaali kristillinen elämä (mikä oli kristillisen kasvatuksessa tärkeä kysymys). Hän arvosteli kaavamaisuutta ilman ymmärrystä Jeesuksen opetuksista.
Erasmus kritsoi katolisen kirkon oppeja. Hän kirjoitti, että pelastus tulee yksin Kristuksesta eikä kirkon sakramenttien ja rituaalien kautta. Tällä oli suuri vaikutus uskonpuhdistukseen ja Martti Lutheriin. Erasmus oli monessa asiassa samaa mieltä Lutherin katolista kirkkoa kohtaan esitettämästä kritiikistä, ja hän myös itse kritisoi kirkon epäkohtia. Hän kuitenkin kammoksui uskonpuhdistuksen aiheuttamia levottomuuksia ja halusi pysyä lojaalina kirkolle. Niinpä sekä protestantit että katolinen kirkko olivat kummatkin epäileväisiä häntä kohtaan.
Erasmus kierteli useissa yliopistoissa eri puolilla Eurooppaa. Hän oli kirjeenvaihdossa yli viidensadan merkittävän poliitikon ja oppineen kanssa. Kirjeiden kirjoittamisesta Erasmus laati kaksi kirjaakin.
Erasmus oli hyvin suosittu. Hänen teoksistaan otettiin 1500-luvulla suuri määrä painoksia ja niitä käännettiin useille kielille. Myös hänen vaikeasti tavoitettava mutta kiehtova persoonansa herätti kiinnostusta. 1560-luvulla asenteet kuitenkin alkoivat muuttua kielteisemmiksi. Katolisen kirkon vastauskonpuhdistus tuomitsi Erasmuksen. Sanottiin, että hän "muni sen munan, josta haudottiin uskonpuhdistus". Erasmus ei vastustajiensa mielestä kritisoinut Lutheria tarpeeksi voimakkaasti eikä nähnyt kansankielisen Raamatun vaaroja.
Valistusaikana Erasmuksen maine alkoi yleisesti palautua. Tänään häntä arvostetaan suurena renessanssihumanistina, jopa humanismin keskeisenä henkilönä. Rotterdamin Erasmuksen yliopisto on nimetty hänen kunniakseen. EU:ssa on erillinen hänen mukaansa nimetty opiskelijavaihto-ohjelma jne.
Erasmus ja kasvatus
Erasmus Rotterdamilaisella oli myös näkemyksiä koulupidosta. Oman aikansa luostarikoulu oli hänestä ”kidutuskammio, jossa ei kuulunut muuta kuin kepin viuhkinaa ja oppilaiden itkua ja vaikerrusta sekaantuneena opettajan uhkauksiin."
Kurista ja kasvatuksesta Rotterdamilaisella oli selkeä käsitys, joka poikkesi silloisesta kasvatustavasta. Hän ei tuominnut kokonaan ruumiillista rangaistusta, mutta korosti, että sitä tulisi käyttää vain rangaistuksena moraalisista rikkomuksista, ei opetuksen välikappaleena. Opettajan tuli keskittyä oppilaiden kehittämiseen sellaisin keinoin, jotka tukevat kehitystä.
Erasmus uskoi kasvatukseen. Hänen mukaansa ”ihmiseksi ei synnytä, ihmiseksi kehitytään”
Kasvatuksen avulla tulee muokata oikeanlaisia ihmisiä. Kasvatus tuli aloittaa jo varhain. Opettajan asenne lasta kohtaan oli hänestä tärkein lasten kasvatuksessa. Opettajan oli saatava lapsi kiintymään itseensä.
Hänen kerrotaan suunnitelleen eräänlaista koulu- ja kotikasvatuksen välimuotoa. Pienissä ryhmissä kuri säilyisi ilman ankaria menetelmiä. Ensimmäinen opetus annettaisiin leikin muodossa. Sananparsia ja mietelauseita sijoitettaisiin oppilaiden makuuhuoneen seiniin, ikkunoihin ja mm. juoma-astioihin.
Erasmuksen kasvatusopillinen perusteos oli ”De Ratione studii” . Siinä hän selvitti, miten latinan ja kreikan opetus tulee järjestää oppilaan kehitystason mukaisesti asteittain vaikeutuvien opetustapahtumien sarjaksi. Hän kirjoitti myös teoksen Institutio Principis Christiani ("Kristityn ruhtinaan kasvatus"), ohjeeksi Espanjan nuorelle kuninkaalle, myöhemmälle Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan Kaarle V:lle. Erasmus opetti siinä, että kunniallisuuden ja vilpittömyyden periaatteet ovat ruhtinaan, kansan palvelijan, erityisiä hyveitä.
Erasmus Rotterdamilainen ja suomalaisen pedagogiikan kehitys
Sitä, miten ja missä määrin Erasmuksen esittämät kasvatusta koskevat ideat ovat Suomeen välittyneet - jos ovat - on vaikeaa osoittaa. Varmaa on, että hänen ajatuksiinsa törmäsi. Sekin tiedetään, että Mikael Agricola oli Erasmuksen oppilaita. Kirkollista koulua ja sen kovaa kuria koskeva kritiikki nousi esiin myös Suomessa viimeistään Getzeliuksen toimesta, mutta koulupoikien arki on muuttunut tosi hitaasti.
Huomio opettajan ja oppilaan välisen suhteen, ns. pedagogisen suhteen rakentamisesta kiintymyksen varaan, on tärkeä - ehkä uusikin. Monet Erasmuksen ideat se ja mm. opetuksen jaksottaminen asteittain vaikeutuvien opetustapahtumien sarjaksi (siis periaate järjestää sisältö etenemään helposta vaikeaksi), leikin käyttö ja ymmärtämiseen tähtääminen (ulkoaopettelun sijaan) ovat voineet välittyä Gezeliukselle monia muitakin väyliä mm. Comeniuksen kautta.
Erasmuksen ideaa sijoittaa sananparsia ja mietelauseita oppilaiden makuuhuoneen seiniin, ikkunoihin ja mm. juoma-astioihin, voi pitää ehkä ensimmäisenä oppimisympäristöajattelun aihiona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti