Suomalainen pedagogiikan ydin jo keskiajalta

KUVA: Hahmotelma keskiajan kristillisen kasvatuksen eräistä keskeisistä elementeistä (päivitetty toisen kerran 26.2.)

Suomalaisen pedagogiikan juurilla. Osa 7

VERSIO 1.

OMA näkemykseni on, että suomalaisessa kasvatuksessa (tai ainakin kasvatusta koskevassa puheessa) voidaan tunnistaa eri sedimenttejä, kerroksia. Itse sijoitan kasvatuksen ytimeksi tai pohjaksi keskiajan kristillisen kasvatuksen. Yllättävän monia nykyään vaikutusvoimaisia ideoita ja periaatteita olen löytänyt jo tuon ajan kasvatuksesta kertovista kirjoista.

Suomalaisen kasvatuksen pohjakerroksen ydin on mielestäni ehdoton usko Jumalaan. Maailmassa vallitsi jumalallinen järjestys, ja tapahtumia ohjasi jumalallinen suunnitelma, jossa oleellisinta oli maailmanlopun odotus. Jokaisella oli tässä suunnitelmassa oma paikkansa, johon oli tyytyminen. Kaikki oli ennalta määrättyä. Jumala antoi vallan hallitsijoille. Maallista valtaa oli siksi kunnioitettava. Tärkein opittava tieto oli pyhää, Raamatussa kerrottua ja latinaksi kirkossa kerrottua. Ihminen oli perisynnin vuoksi rikkinäinen. Elämän tärkein päämäärä oli pelastua ja saada iankaikkinen elämä. Kirkolle oli annettu erityinen tehtävä: lähetyskäsky tehdä kaikki kansat Jeesuksen opetuslapsiksi. Pelastus oli löydettävissä vain seuraamalla Jeesusta.

Kasvatuksen päämäärä

Kasvatuksen päämäärä, ihanneihminen, oli Jumala (siis Jeesus Nasaretilainen). Ihminen oli luotu Jumalan kuvaksi hyväksi ja ehjäksi, mutta hänestä tuli hyvän ja pahan sekoitus sekä rikkinäinen ja ristiriitainen. Eheytyäkseen hänen oli opittava kristinoppi ja kristillinen elämä ja otettava kristillinen kaste. Oli alistettava oma tahto Jumalan tahdolle. Hyvä ihminen oli vanhurskas ja siveellinen. Tarjolla oli mm. papin ja munkin tehtävät (ja myös nunnan).

Keskeiset arvot olivat usko, toivo ja rakkaus. Hyvä ihminen pelkäsi Jumalaa. Mutta hän koki myös iloa. Ilo oli yhtedessä Jumalaan- se ei ollut maallista hekottelua. Hyvä ihminen oli vanhurskas, siveellinen ja nöyrä. Hän noudatti lakeja. Hän ahkeroi. Hän kävi jumalanpalveluksissa. Hän auttoi lähimmäisiään. Kristinuskon irtaantumaton arvo on rakkaus, lähimmäisen rakkaus.

Kasvatuksen keinot

Kristinuskoon liittyy vahva usko kasvatukseen. Kasvatuksella ihminen pelastetaan synniltä. Syntistä lihaa oli tarvittaessa kuritettava, mihin perustunevat sellaiset kasvatuksessa ja itsekasvatuksessa käytetyt keinot kuin askeettisuus, itseruoskinta, uupumaton työ, rangaistukset ja fyysinen kuritus. Viha ja rakkaus sekoittuvat samalla lailla kuin vanhan ja uuden testamentin erilaiset jumalakäsitykset.

Keskiajalla kasvatuksen keinoja olivat (1) kotikasvatus, (2) jumalanpalvelukset ja pienelle ryhmälle poikia (3) kirkollinen koulutus joko katedraalikoulussa tai luostarikouluissa.

Kodin tuli kasvattaa. Kussakin säädyssä omalla tavallaan. Yhteistä oli viestiä Herran pelkoa. Elämän piti olla kristillistä (sosiaalistuminen).

Jumalanpalvelukset pidettiin kansalle vieraalla kielellä. Kirkkomaalauksilla tuettiin kristinopin omaksumista (visuaalisuus). Rituaalit ja musiikki olivat tärkeitä. Jumalanpalveluksissa ei istuttu (kunnioitus).

Ensimmäinen suomalainen koulu oli Turun katedraalikoulu. Se aloitti toimintansa jo 1200-luvulla. Opetus noudatti siellä samoja menetelmiä kuin muuallakin. Opetus oli pitkälti sanelua, pänttäystä, läksyjä ja kertausta. Oppikirjoja ei luonnollisesti ollut, joten korvakuulolta oppiminen oli tärkeä taito. Pyhää tekstiä opeteltiin kirkkolatinaksi. Laulua oli paljon. Liturgiaa opetteltiin useissa päivittäisissä jumalanpalveluksissa. Laskentoa opetettiin kirkkokalenterissa tarvittava määrä. Koulupäivät olivat pitkiä, ja kuri ankaraa.

Ensimmäiset luostarit tulivat Suomeen nekin 1200-luvulla. Niihin munkeiksi luopautuneet saivat koulutusta luostarikoulussa. Luostarikoulujen opetus oli pitkälti samanlaista kuin katedraalikoulussa. Munkkien tärkeä tehtävä oli kopioida käsin tekstejä, joten kirjoitustaito ja kaunis käsiala olivat tärkeitä.

Tämän päivän monen pedagogisen idean idut

Monien tämän päivän pedagogisten "muotien" idut ovat siis löydettävissä jo keskiajan kristillisessä kasvatuksessa. Osalla niistä tosin oli tuolloin eri merkitys:

• ilon pedagogiikka
• työkasvatus (toimimalla oppiminen)
• havainnollistaminen (kirkkomaalaukset)
• välittäminen, pedagoginen rakkaus, vastuu, arvot
• lapsuuden arvostaminen (Jeesuksen oppi)

Myös monet koulun arjen käytänteet näyttävät periytyvän jo tuolta ajalta

• päivänavaus on muunnelma keskiajan hartauksista (edelleen joka aamu)
• koululaisjumalanpalveluksia on yhä (vain muutama enää vuodessa)
• uskonnon, musiikin, lukemisen ja kirjoittamisen (ja laskemisen) opettaminen
• opettajan pulpetti luokan edessä (vrt. saarnastuoli), luokan taulu (vrt. alttari).
• läksy (joskin ohentuneena- läksyn kuulustelun asema on vähentynyt)
• kuulustelu (nykyään usein kirjalliset kokeet, lukiossa vielä mahdollisuus suulliseen tentiin)
• sanelu on muuttunut erityiseksi harjoitustehtävälajiksi
• käsin kopiointi opettelun tukena on muuttunut monistamiseksi ja copy pasteksi
• ulkoaopettelua on yhä (mutta huomattavasti supistuneena mm. kertotauluihin, kielten sanoihin, eräisiin kaavoihin ).
• jossain määrin on vuosisatojen jälkeen palattu luokattomuuden ideaan. Jokainen etenee omaa tahtiaan ja antaa näytön osaamisestaan (läksynkuulustelu)
• lasten pelastaminenkin jatkuu yhä. Kadotuksen tilalle on tullut yhteiskunnasta syrjäytyminen. Perisynnin tilalle on tullut moniongelmainen kotitausta ja sukupolvesta toiseen periytyvä syrjäytyminen.

Monet asiat ovat myös muuttuneet

• kasvatuksen päämäärä on selkeästi maallistunut. Kasvatus ei enää tähtää sielun pelastukseen. Synnin käsiteestä on luovuttu. Ihminen nähdään lähtökohtaisesti hyvänä. Ihmisihanteessa korostuu yhteisöllisyyden sijasta yhä useammin sankariselviytyjä.
• yksien kristillisten arvojen tilalle on tullut moniarvoisuus ja erilaisuuden suvaitseminen.
• kasvatuksen sisällöissä kristinoppi ja kristillinen elämä ovat mariginalisoituneet
• kotikasvatuksen rooli on ohentunut. Sen valvonta on kaventunut lähinnä lailn mukaisuuden valvonnaksi (vrt. lastensuojelu)
• koulujärjestelmä on siirtynyt kirkon käsistä valtion, kuntien ja yksityisten käsiin.
• kasvattajien rooli on ratkaisevasti muuttunut. Kirkko ja papit eivät enää ole pelastuksen välttämättömiä välittäjiä, jokainen on "oma pappinsa". Samoin koulussa näkökulma on vaihtunut opettajasta ja hyvästä opettamisesta, oppilaaseen ja hänen opiskelunsa ja oppimisensa tukemiseen.
• opetusohjelma pääasiassa valmistaa käytännön elämässä hyödyllisiin asioihin (pedagiginen realismi).
• oppiaineiden määrä on suuri.
• lukuaineissa on käytössä kuvitetut oppikirjat. Opetusvälineiden määrä on suuri.
• tekstiä ei enää opetella sellaisenaa, vaan se on materiaalia. Tietoa ei kopioda muistiin, vaan jokainen rakentaa omaa tietämystään.
• opetuskieleksi on otettu kansan oma kieli (joskin joillan ryhmillä on heidän omasta pyynnöstään vieras opetuskieli)
• Staattisen perinteen siirtämisestä on siirrytty jatkuvan muutoksen vaatimien taitojen opetteluun.
• kaikki voivat käydä koulua, kaikensäätyiset, tytöt ja pojat, jopa vammaiset.
• koulupäivä on lyhentynyt.
• tiukasta kurista, ehkä kurista kokonaan on luovuttu. Fyysinen kurittaminen on tulkittu rikokseksi. Pelon käyttäminen kasvatuskeinona tuomitaan.
• opettajalla ei ole enää jumalallista auktoriteetin asemaa.