Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, huhtikuuta 05, 2008

Luokanopettaja 2/2008

KUVA: Luokanopettajan kevätnumeron kannen työversio. Teksteihin tuli vielä muutoksia

HUOMENTA, blogi. Sisäinen kello herätti 5.58. Eikun oikolukemaan kaukomatkalta palanneen taittajan lähettämää ja huhtikuun 23. päivä ilmestyvää Luokanopettajaa. Sivuja on 28. Mukaan mahtui aika mukavasti ja mukavia juttuja, varsinkin, kun mainoksia ei tällä kertaa kertynyt "liikaa". Puolensa siis silläkin asialla.

PÄÄKIRJOITUS on päätoimittajalle haastavin juttu. Pitäisi olla jotain tärkeää sanottavaa. Julkaistava kirjoitus on itse asiassa järjetyksessä toinen. Olin nimittäin kirjoittanut arvokasvatus-oppiaineesta, mutta kun Opettaja-lehden päätoimittaja ehti pari-kolme viikkoa sitten ensin, niin eihän me matkita. Ja sitä paitsi sain arvoista väitelleen espoolaisrehtori Olli Poutiaisen kirjoittamaan aiheesta oikein näppärän jutun. Tätä uutta pääkirjoitusteemaa en paljasta vielä, ettei Hannu ehdi napata sitä:-)

LUOKANOPETTAJA-lehti jakaantuu kolmeen osaan. Lehden keskellä ovat liiton järjestöasioista kertovat jutut. Alussa on ruokahalua herättäviä pikkujuttuja ja tavallisesti jokin pääjuttu. Loppua kohti artikkelit kevenevät, ja hännän huippuna on toimitussihteeri Ingen pakina.

Nykyään, kun lehden toimitus ei mm. resurssisyistä juuri kokoonnu, säännöllisesti kirjoittavat avustajat ovat todella tärkeitä. Pekka Elo kirjoittaa tässä numerossa hyvistä tavoista ja hyveistä. Nimimerkki P. Johannes jatkaa opettajista kertovien romaanien esittelysarjaansa ja nimimerkki Warma Walo on koonnut kättä pidempää (=vinkkejä) opettajille nyt ympäristöteemasta. Nuori espoolaisopettaja Laura Siponen kertoo tällä kertaa kokemuksistaan yhtenäisessä peruskoulussa.

Hyviä kirjoja on ilmestynyt ilahduttavan paljon. Tähän lehteen sain mahtumaan peräti neljä kirjaesittelyä. Itse arvioin Juhani Hytösen "Lapsikeskeisen kasvatuksen ydinkysymyksiä" ja Liisa Rainan ja Rauno Haapaniemen kirjan yhteisöllisestä pedagogiasta. Tuula-Maria Ahonen esittelee Timo Saloviidan Työrauha luokkaan-teoksen ja Eija Saarinen Reetta Vehkalahden "Kehu lapsi päivässä"-oppaan.

LO-sivuilla pääjuttuna on tietysi vuosikokous, uusi hallitus ja uusi vuoden luokanopettaja. Lisäksi tilaa oli antaa kahdenkin piirin tapahtumien esittelylle.

Ja toki lehdessä on Lotta Hagströmin keväisiä askarteluvinkkejä. Niistä on tullut paljon kiitoksia.

KLO 9.15 lehti on oikoluettu. Kirjoitusvirheet on tsekattu (osa korjattukin), joitain juttuja hieman lyhennetty. Juttujärjestykseen oli tehtävä pieniä muutoksia, ja vapaaksi jäänyt tila täytettävä jonossa olleella puffilla terveellisistä kasviksista. Kokonaisuutenaan lehti näyttää monipuoliselta: on filosofiaa ja kasvatuksen teoriaa. On vinkkejä opettajan arkeen kasvatuksen ongelmista ja menetelmistä askarteluun ja järjestöharrastuksiin saakka. Vakavaa ja kevyttä.

Seuraavan kerran lehden kanssa saa askarrella noin viikon kuluttua: tuolloin valmis lehti tsekataan vielä kerran, ja Forssan kirjapaino saa luvan käynnistää koneet.

Ei kommentteja: