Paakkola, E. (2007). Itsekasvatus - pyrkimys kohti ihanteellista ja hyveellistä elämää. Länsimainen ja konfutselainen näkökulma. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteellisiä julkaisuja N:o 122.ESKO PAAKKOLA on melkein ikäiseni mies, filosofi ja tuore tohtori. Olenkin valinnut kuukauden kirjaksi hänen väitöskirjansa itsekasvatuksesta viime vuodelta. Valinta perustuu ennen muuta tuohon kiehtovaan käsitteeseen.
ITSEKASVATUSTA on tutkittu vähän. Se on käsitteenä jännittävä ja ongelmallinen. Kuinka voi opettaa itselleen sellaista, mitä ei osaa? Toisaalta puhe itsensä kehittämisestä on mitä yleisin ilmiö tässä ajassa.
Tutkimuksessa itsekasvatus esitetään käsitteenä, jonka osia (momentteja)ovat itseopiskelu, itseohjautuva opiskelu, itsensä kehittäminen ja varsinainen itsekasvatus. Paakkola esittele mainiosti varsinaisen itsekasvatuksen (moraalinen itsensä kehittäminen, hyveet, ihanteet) menetelmiä, jotka poikkeavat muista kasvatusmenetelmistä. Hyveisiin itsen kasvattaminen oli tuttua jo hellenistisessä filosofiassa, ja se kuuluu myös konfutselaisuuteen.
Paakkolan on pohdittava kasvatuksen ja itsekasvatuksen käsitteiden suhdetta. Hänelle kasvatuksellinen toiminta on (1) tarkoituksellista, (2) tavoitteista ja päämäärään suuntautunutta toimintaa, jossa siirretään kasvatuksen kohteen olevalle jotakin arvokkaana pidettyä tai pyritään saamaan aikaan myönteistä kehitystä (ihmisyyden parhaita ominaisuuksia) (ja estämään haitallisina pidettyjen ominaisuuksien kehitystä). Myöhemmin hän lisää listalle vielä (3) subjektin ja objektin vuorovaikutuksen.
Hyvin määritelty, mutta onko kasvatus oikeasti noin tavoitteista? Eikö se pikemminkin ole varsin usein intuitiivista- jollei ajatella kouluopetusta. Onko kasvattaja tällöin aito toimija, subjekti.
MITÄ sitten on itsekasvatus? Paakkola sitera J.A.Holloa, jolle itsekasvatus oli itsen kasvattamista elämän taitoon. Ja J.V. Snellmania, joka piti itsekasvatusta tärkeimpänä kasvatuksen muotona. Paakkolalle itsekasvatus tarkoittaa kasvatuksen muotoa, jossa kasvatuksellisen prosessin subjekti ja objekti, kasvattaja ja kasvatettava on sama henkilö. Yksilö määrittelee itse tavoitteet ja valitsee keinot.Näppärää.
MIKÄ ON kasvatuksen ja itsekasvatuksen käsitteiden suhde? Paakkolan mukaan
kasvatus on ytimeltään pyrkimystä vähitellen lisätä kasvatettaven itseohjautuvuutta, itsenäisyyttä ja omatoimisuutta. Aluksi kasvatus tulee ulkoapäin. Myöhemmin yhä enemmän sisältäpäin. Itsekasvatus olisi näin osa kasvatuksen jatkumoa, sen loppupää. Kasvatuksen pyrkimyksenä tulisi olla itsekasvatus. Kun ihminen etenee siihen vaiheeseen, että hän voi olla itselleen kasvattaja ja kasvatettava, tullaan itsekasvatukseen.
Jos näin halutaan, kasvatuksen käsite jäisi vähitellen tarkoittamaan lapsuudessa ja varhaiskasvatuksessa tapahtuvaa kasvatusprosessia. Itsekasvatusprosessi taas kuvaisi aikuiskasvatuksessa ja nuorisokasvatuksessa tapahtuvaa kasvuprosessia.
PAAKKOLA ei kuitenkaan pysähdy tähän, vaan hän tahtoo mahduttaa itsekasvatukseen asioita aina kehonrakennuksesta valistumiseen, parannukseen, kääntymykseen ja sielun pelastukseen. Eikö siinä ole liikaa yhdelle käsitteelle?
Vakuuttuuko lukija itsekasvatuksen käsitteestä? Ehkä minä, mutta opettajani Pertti Kansanen säilytti kylmän päänsä. Eikö olisi selkeämpää puhua itsensä tuntemisesta ja kehittämisestä tai kouluttamisesta kasvatuksesta erillään. Liian monet kasvatuksen piirteet ruhjoutuvat, jos ne pitää sovittaa itsekasvatukseen.
Itsensä kehittäminen on toisella lailla tavoitteellista kuin kasvatus. Ajatus itsekasvatuksen vuorovaikutuksen sisäisyydestä on outo. Kasvatukselliseen vuorovaikutukseen kuuluu se, että kasvattajan intentio (jos se hänellä on), jää kasvatettavalle ainakin jossain määrin salaisuudeksi. Se ei ole itsekasvatuksessa mahdollista. Itsekasvatus on itselle tietoista. Jos kasvu perustuu oppimiseen, kasvu on neurologisen muutoksen seuraus. Sellainen muutos ei voi olla tahdosta riipuvaista, niinkuin hyveiden harjoittelu takaiskuineen on.
Tämä ei tarkoita sen kieltämistä, etteikö ihminen kehittyisi kuolemaansa saakka. Eikä sitä, etteikö ihminen voi itse vaikuttaa itseensä, trimmata itseään, jalostaa luonnettaan, kehittää hyvää itsessään tai opetella itsekontrollia ja vastustaa kiusauksia. Mutta ei kai kaikkea sitä tarvitse kasvatukseksi tai itsekasvatukseksi kutsua.
HYVÄN kirjan tuntee siitä, että veri virtaa ja ajatukset kipinöivät. Tämä tekee juuri niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti