Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, helmikuuta 18, 2012

Yhdeksän kevennettyä päivää

ENSIMMÄINEN kevätlukukauden katko on juuri alkanut.  Takana on kuusi kouluviikkoa ja 30 koulupäivää. Edessä yhdeksän kevennettyä päivää, tällaisellekin, jolle ei lomapäivät tähän rakoon osu.

Ja kevennys tulee ihan tarpeeseen. Lukukauden alun leppoisuus ehti vaihtua  aika raviksi. Erityisesti ylimääräistä vipinää alkutalveen toivat sisäilmaongelmat, budjettiepäselvyydet (mm. avustajien palkkarahat) ja virkahaastatteluprosessi.

Mutta on pakko hehkuttaa, että alkuvuosi on myös ollut täynnään mukavia, iloisia ja voimaannuttavia asioita ja kivojen ihmisten tapaamista mm.  laajemmin suomalaisen  koulun maineen eteen tekemämme työ, yleisen ja tehostetun tuen rakenteiden hyvä toiminta, johtoryhmälle -ja muillekin opettajille (mm. Educa) saatu innostava koulutus ja henkilökunnan vähäinen sairastavuus- ihan viime viikkoja lukuunottamatta. Ja tottakai kruununa uudisrakennuksen suunnittelun nytkähtäminen kunnolla eteenpäin.

Kevennettyjen päivien työlistaa

Kun laskee mukaan  molemmat talvilomaviikon viikonloput, kevennettujä päiviä on yhdeksän.  Mitä se rehtori muka tuolloin tekee. Tässä työlistaa:

(1) Oppilashuollon muistiot tulee saattaa ajan tasalle.
(2) Virkavaaleihin liittyy dokumentointityötä mm. eRekry-ohjelmaan
(3) Vinski-leffan kuvausideoita tulee alkaa koota
(4) Toivottavasti koulun määrärahat tulevat pian näkyviin QW-ohjelmaan, jotta voisimme sihteerin kanssa tsekata, missä mennään.
(5) Konttorilla on taas tyhjennettävä kansioita ja silputtava papereita.
(6) Muutaman  opettajien tuntimääriä on tasattava
(7) Alueellinen kasvattajaverkosto on kutsuttava koolle
(8) Oppimiskeskuksemme ops-sivut on päivitettävä
(9) Kouluravintolan ilmastoinnin puhdistustyöt on paapottava
(10) samoi lumen pudotus koulun katolta.
(11) Omat vuosiloma-asiat tulisi varmistaa...
(12) Yhteenveto oppimiskeskuksen työrauha-infosta täytyy lähettää valmiiksi
(13) Opetuspäällikön kanssa on ideoita tapaamistamme Opetushallituksen Irmeli Halisen kanssa.

HARRASTUSPUOLELLA päiviin mahtuu perinneyhdistyksen kokous sekä  Luokanopettaja 2/12- lehden tuupparin valmistaminen ja omien  juttujen kirjoittaminen. Niinikään ajattelin viimeistellä helmi/maaliskuun taitteeseen osuvia luentoja. Ja tehdä viimeiset Suuret Kasvattajat- tekstit. Pian on hieman yli 110 henkilökuvausta  kasassa ja kertaalleen läpikäytynä. Pian pitää alkaa metsästää kustantajaa kirjalle.

Ei kommentteja: