Erkki Lahdes ja peruskoulun opetusoppi (osa1)

KASVATUSTIETEEN  professori Erkki Lahdes kuoli pian kuusi vuotta sitten  77-vuotiaana. Suomen toinen kasvatustieteen Grand Old Man teki uransa Turussa, ja sieltähän alkoi myös Koskenniemen ura. Hyvä Turku!

Jos Matti Koskenniemen nimi liitetään suomalaisen kansakoulun pedagogiikkaan, niin Lahdeksessa henkilöityy peruskoulun pedagogiikka. Hän ehti kirjoittaa kaikkiaan neljä eri didaktiikan oppikirjaa-  joka vuosikymmenelle yhden: 1960, 1970, 1980 ja 1990.

Minä opin tuntemaan Lahdeksen  hänen kirjoittamiensa didaktiikan oppikirjojen kautta. "Livenä" näin hänet vain kaksi kertaa, 1980-luvulla eräässä OKL:n opetussuunnitelmaseminaarissa ja 90-luvun lopulla Uudenmaan lääninhallituksen järjestämässä seminaarissa, jossa sain itsekin puhua jostain  tuolloin tärkeästä. Edellisessä hän paitsi että puhui viisaita, soitti pianoa ja vaikutti tosi energiseltä. Jälkimmäisessä luennon piti jo vanha mies.

Peruskoulun opetusoppi

KÄDESSÄNI on juuri nyt se ensimmäinen: Peruskoulun opetusoppi vuodelta 1969. Se on minusta jotenkin hyvin viehättävä, valoisa teos. Täynnä valtavaa uskoa  uuteen koulumuotoon ja  didaktiikan kykyyn rakentaa opettajille yhteinen käsitemaailma ja  jopa opetuksen teoria.

Aivan parasta teoksessa on mm.  Lahdeksen yritys kuvata didaktiikan  kehitystä systemaattisesti työkaluinaan  opetussuunnitelman kolme determinanttia: aines, yhteiskunta ja oppilas.  Peruskytkentä on Lahdeksen mukaan sellainen, että  aineskeskeisessä ajattelussa työtavat ovat opettajakeskeisiä, lapsikeskeisessä yksilöllisiä (mm. eriyttäminen) ja yhteiskuntakeskeisissä yhteistoiminnallisia.

No, elämä on toki mutkikkampaa, mutta hauska yritys. Joka tapauksessa opetuksen ideoiden kehitys 1800-luvun puolivälistä alkaen jäsentyy lukijalle hyvin. Seuraavan kerron omin sanoin.

(1) Aluksi  opetus oli hapuilua (mm. Cygneus- joka uskoi henkeen ) - ja opetusta suuntasi kovasti kaksi valtakuntaa: maallinen ja taivaallinen.  Opettaja edustaa ainesta. Aineskeskeisyys on opettajakeskeisyyttä.
(2) Sitten tuli selkeys (Herbart), jossa dynamiikka opetuksen tuli oikein (lapsen ikäkauteen kuuluvan harrastuksen mukaan) valitusta aineksesta. Aineksen valinnan keskeinen periaate oli sen siveellinen voima. Opettaja avasi oppilaan aivot kysymyksillä.
(3) Sitten huomio suuntautui lapseen, syntyi  Uuden koulun liike. Lapsesta tuli opetuksen keskipiste. Liike oli hajanainen, osa halusi luopua etukäteen määritellyistä sisällöistä (vapauspedagogiikka), osa opettajan (liian) aktiivisesta roolista (aktiivisuuspedagogiikka), osa yksintekemisestä (sosiaalipedagogiikka).
(4) Uusi koulu onnistui murtamaan herbartilaisuuden vasta toisen maailmasodan jälkeen, kun Koskenniemi laati pedagogiikan, jossa ei ollut vain yhtä oikeaa menetelmää. Mallissa yhtyi aines, yhteiskunta ja lapsi. Helposti uusi ajattelu ei mennyt läpi. Siirtymä monipuolisiin menetelmiin taisi oikeasti toteutua vasta 1980-luvulla.
(5) Kirjan ilmestyessä tuorein idea oli teknologinen pedagogiikka, jossa opettajan tehtäväksi tuli vahvistaa palkkioilla ja rangaistuksilla ärsykkeiden aiheuttamaa reaktiota. Uudessa pedagogiikassa korostuivat aines ja yhteiskunta. Lapsi taisi jäädä kohteeksi.

Eteenpäin Lahdeksen sytykkeistä

Testasin  yhtä ideaa, joka Lahdeksen kirjassa kosketti. Tulisiko erilaisten opetusopillisten virtausten kuvauksiin lisäarvoa, jos  kolme determinanttia kuvaisi toisiaan leikkavina ympyröinä?
Pystyisikö näin ymmärtämään eri ideoiden syntyä?

Otetaan esim. eheyttäminen. Eheyttäminen on sitä, että aineksen tiedepohjaisesta logiikasta tingitaan joko siten, että otetaan huomioon lapsi (ikäkauden edellytykset) tai yhteiskunta (ilmiöt sellaisinä, kun ne oikeasti ovat).

Luovuuskasvatus suosii determinanteista lasta. Tosin tänään sitä korostetaan myös yhteiskunnan tarpeista käsin.

Havainnollistamisen periaate taas liittyy selvästi aineksen ja oppilaan leikkaukseen.

Viihteellinen opetus, edutainment  hylkii yhteiskuntadeterminanttia, tinkii aineksesta  ja korostaa lasta.
Lapsen turvallisuuden korostaminen ja esim. ajankäyttäminen kiusaamistapausten selvittelyyn, on valinta lapsen ja yhteiskunnan tarpeiden painottamisesta ainesta hylkien.  Starndardisoitujen testien käyttöönotto korostaa yhteiskuntaa ja ainesta ja hylkii lasta. Ulkomuistin voimakas käyttö korostaa ainesta ja yhteiskuntaa ja hylkii lasta.

Tämäkään systematiikka ei ole ihan  simppeli. Jokaisen determinantin sisällä on omaa dynamiikkaansa. Esim. aineksen osalta taistellaan mm. siitä, onko oleellisempaa oppia  tärkeät tiedot (materiaaliset tavoitteet) vai taito hankkia tietoa (formaalit tavoitteet).  Onko tieto totta vai ovatko kaikki mielipiteet yhtä oikeita? Yhteiskunnan osalta jännite on mm. kirkon ja valtion, työelämän ja valtion tarpeiden välillä.  Jännite sen välillä, säilytetäänkö traditio vai tarvitaanko reformaatio.  Lapsen osalta jännite on mm. sen suhteen, missä määrin lapsi kasvaa perimänsä ja missä määrin ympäristönsä ehdoilla.

Kunkin determinantin taustalla on - ihan kuten Lahdes toteaa- oman ajan näkemykset.