Ammatillinen vuorovaikutus- mitä se on?

Kouluttajamme Ulla Rasimus.

Kuva on lainattu hänen firmansa

sivulta.

AURORAN koulun johtoryhmä osallistuu tänä keväänä Etelä-Suomen Avin (aluehallintoviranomainen, ex-lääni) järjestämään kolmipäiväiseen johtoryhmävalmennukseen. Tällä viikolla niistä oli kaksi. Mainiot päivät, ja mainiosti vedetyt!

Pohdimme paljon käsitteitä ja puheen merkitystä yleensäkin. Miten tiimi ja työryhmä eroavat toisistaan?  Mitä ovat ammatillinen puhe ja johtamispuhe? Millainen puhe vie asioita eteenpäin? Millaisilla rakenteilla voi ohjata tapaa puhua? Miksi kannataa paitsi puhua asioista myös itse puhumisesta? Mistä  puhumme: arjen pienistä asioista? Isoista tavoitteista?  Mielenkiintoinen sivuteema oli kuinka yksityiskohtaisia sääntöjä halutaan ja miksi. Miten vahvasti koulu elää "sopimattomasti"?

Ulla Rasimus nosti oivasti esiin, että puhe, keskusteluttaminen on keskeinen johtamisen väline. On annettava puhua, mutta puhumista on myös ohjattava. On puhuttava asioista, jotka on hoidettava. On puhuttava puhumisesta. Varsinkin tiimeissä puhe kannattaa visualisoida esim. pöydällä olevalla flap-paperilla.

Suurryhmän dynamiikka

Rasimus ehti sytyttää ainakin minussa jälleen kerran kiinnostuksen suurryhmän dynamiikkaan, ts. siihen, mitä tapahtuu yli 20 hengen ryhmässä, jos sen vuorovaikutusta ei ohjata tavoitteellisesti. Ja millaisilla ideoilla, tilaratkaisuilla ja menetelmillä voi kehittää tuota dynamiikkaa tukemaan koulun toimintaa?

Tyyppillinen suurryhmätilanne on opettajainkokous. Suuri ryhmä ihmisiä vakiopaikoillaan. Jokaisella on oma vakio rooli.  Jotkut puhuvat. Jotkut ovat aina hiljaa. Osa touhuaa omiaan.  Jokaisen puheenvuoro voidaan aavistaa ennakolta. Joku kommentoi aina toista. Joku vastustaa aina toista. Kuten Rasimus viisaasti sanoi, suurryhmän ilmiöt eivät ole kenenkään syytä. Ne ovat sen dynamiikkaa.

"Tein googlella "suurryhmän dynamiikka"-haun. Sain kahdeksan osumaa. Avoimemmalla haulla enemmän. Löysin Bionin teorian lisäksi aika mielenkiintoisia ajatuksia mm. suuryhmässä syntyvästä vihasta ja yksilöiden regressiosta (joka näkyy veräytymisenä). Suurryhmä ahdistaa, ja ihminen keskittyy suojelemaan minäänsä. Suuryhmän dynamiikkaan kuuluu myös polarisaatio ja kahtiajakautuminen.  Suurryhmä alkaa jakautua alaryhmiin. Ihmiset rupeavat mielessään jakamaan porukkaa; miehet-naiset, uudet-vanhat...Mielipiteet kärjistyvät.  Suurryhmä laukaisee ihmisessä primitiivisiä piirteitä." 

Senkin löysin englanninkielisiellä haulla, että suurryhmän dynamiikka on kompleksista ja vaikeasti ymmärrettävää myös siksi, että siinä sekoittuu yksilön suhde toisiin yksilöihin, osaryhmiin, koko ryhmään ja näiden ryhmien keskinäiset suhteet. Mielenkiintoista.

Yhdessä puhuminen

Yksi työkalu tämän dynamikan ohjaamiseen on yhdessä puhuminen, parin kanssa, pienryhmissä.Yhdessä puhuminen on yhteisen me-tulkinnan antamista ilmiöille sen sijaan, että harva kertoo minä-tulkintojaan. Se on ääneen ajattelemista ja ajatteliseen vaikuttamista.  Se on myös toimintakulttuurin yhteisöllisyyden rakentamista.

Yhdessä puhumisella tehdään koulun tapa toimia näkyväksi. Miksi meillä on tiimit? Miksi johtoryhmä? Mikä sen tehtävä on? Mikä on tiimipomon rooli? Mitä tiimi odottaa pomoltaan? Entä pomo tiimiltään? Miksi koulussa on rehtori? Mitä rehtori odottaa opettajilta ja päinvastoin?

Rasimus neuvoi myös jäsentämään kokousta puheelle annettavan roolin mukaan. On vaiheita, joissa vain annetaan infoa. On asioita, joista vasta keskustellaan. On asioita, joista on tehtävä päätös (kun on keskusteltu tarpeeksi).  On vaiheita, jossa reflektoidaan toteutettua toimintaa. Puhujien on tärkeää tietää, mikä vaihe on menossa.  Johtajuutta kantavien (mm. tiimipomojen) tulee johtaa ja ohjata  tuota puhetta niin, että se vie eteenpäin. Pitää nostaa esiin onnistumisia ja analysoida onnistumisten syytä. On siis opeteltava puhumaan niin, että muistaa oman puheen ja johtamisen yhteyden. Vaikka on myös opettajien kollega.

Ammatillisuus 

Toinen todella mielenkiintoinen teema oli ammatillinen vuorovaikutus, jota Rasimus kuvasi sosiaaliseksi pääomaksi. Ammatillisuus on asioiden tarkastelua työn sujumisen näkökulmasta, asiassa pysymistä ja siihen palaamista.

Mitä ammatillisuus vuorovaikutuksessa minulle on? Minä-puhetta me-puheen sijasta? Tahtoa katsoa kokonaisuuden näkökulmasta?  Aukeaisiko vaikea käsite pohtimalla, mitä on ei-ammatillisuus? Vaatiiko ammatillisuus luottamusta toisiin?  Onko ammatillisuus yksilön vai tilanteen ominaisuus?

Eikö epäammatillisuus ole omalle persoonalle liian tilan antamista?  Kuinka isoille persoonille koulussa on tilaa? Onko se tilanteiden kohtaamista (ja pohtimista)  oma minä ja oma etu mielessä? Putoamista ratiosta tunteisiin?  Antautumista faktojen sijasta tulkinnoille ja fantasioille? Ajattelun kohdistamista toisten persoonaan asian sijasta?  Bionilaisittain: herkkyyttä pudota työtilasta, jossa energia suunnataan työhön.

Ehkä ammatillisuus on tahtoa kunnioittaa  toisia, kaikkia. Se voi olla asioiden kohtaamista koulun tehtävässä ja  ammattiroolissa pysyen, niin ettei päästä asioita henkilökohtaiselle tasolle? Tilanteista ajattelemista rakenteiden näkökulmasta? Eräänlaista brechtiläisen teatterin roolityötä, jossa muistetaan vieraannuttaminen?

Esimerkki (omani): Opettaja A ei palauta lainaamiaan yhteisiä tavaroita. Epäammatillinen ajattelu voisi kuulua: "A on tosi itsekäs ja rehtorikaan ei välitä eikä tee asialle mitään".  Ammatillinen ajattelu voisi kuulua: "Onkohan meillä tarvetta kerrata käytänteet? Onko A muistettu perehdyttää asiaan?"

Olisiko epäammatillisuus syyllisten esimistä ja ammatillisuus ratkaisujen?