 |
Säntti, J. (2007). Pellon pientareelta akateemisiin sfääreihin: Opettajuuden rakentuminen ja muuttuminen sotienjälkeisessä Suomessa opettajien omaelämäkertojen valossa. Turku: Suomen Kasvatustieteellinen Seura. Kasvatusalan tutkimuksia - Research in Educational Sciences 31.
Janne Säntti väitteli tohtoriksi vuonna 2007 tutkimuksellaan vuonna 1998 kootuista opettajien omaelämäkerroista.
Tutkimustehtävä
Tutkimustehtävänä Säntillä oli tarkastella elämäkertakirjoitusten avulla opettajuuden rakentumista ja muuttumista sotien jälkeisessä Suomessa. Konkreetisti tutkimustehtävät jäsentyivät tutkijalle vasta materaalia luettaessa, kuten tutkimusotteessa on tapana.
Tutkimusmetodi
Metodisesti kyseessä on ns. elämäkertatutkimus, joka on yksi pehmeän, laadullisen tutkimusotteen uusia, trendikkäitä virtauksia. Sen piirteitä ovat mm. narratiivisuus ja kirjoittajan vahva mukana olo subjektina.
Menetelmä ei ole aivan ongelmaton. On jopa kysytty, onko muistelmilla tutkimuksellista arvoa. Kirjoittajat valikoituvat. Ihmisen muisti temppuilee. Ihmiset harkitsevat, mitä kirjoittavat - ja tulkitsevat asioita. Kirjoittaminen muuttaa muistoja. Aito eletty elämä ikäänkuin kulkee monen suodattimen kautta: elämä koettuna, elämä kerrottuna ja lopulta elämä tutkijan tulkitsemana. Tutkimuksen käsitteistä keskeisin on opettajuus (teacherhood, teachership, teacherness).
Tutkimusaineisto
Aineistona oli Opettaja-lehden kirjoituskilpailuun vuonna 1998 lähetettyjä opettajien hyvin eritasoisia omaelämäkertoja. Omasta elämästään kertoivat ensisijaisesti ala- ja yläkoulun sekä lukion opettajat, mutta mukana on myös elämänjäsennyksiä ammattikoulun, ammattikorkeakoulun ja kansalaisopiston opettajilta. Kirjoittajista 59 oli naisia, 20 miehiä. Valtaosa heistä oli syntynyt vuosina 1931–55.
"Elämäntavoiltaan aineiston opettajat ovat varsin yhtenäinen ryhmä. Vaikka he kertovat vapaa-ajastaan vähän, harrastukset vaikuttavat samantyyppisiltä: järjestötoiminta, kuorolaulu, liikunta. Alkoholia käytetään kohtuullisesti, mutta kuluttamisesta ja elintason näkyvyydestä vaietaan elämäkerroissa."
Tekstit kirjoitettiin vuonna 1998, joten lama-ajan aiheuttama arvojen koveneminen leimasi useiden kirjoitusten sävyä.
Aineiston analyysi
Elämäkertakirjoitukset oli analysoitava. Menetelmällisesti kyse on sisällön erittelystä. Tutkija luki tekstejä, ja "aineisto alkoi puhua". Säntti keskittyi kertomusten ammatilliselle osa-alueelle, ja hän poimi tiettyjä teemoja, joita seurasi. Apunaan hänellä oli Atlas.fi-tietokoneohjelma. Sen avulla hän luokitteli kaikki elämäkerrat monen muuttujan suhteen. Koodaus tarkentui tutkimuksen edetessä.
Tutkimuksen tulokset
Tutkimuksen keskeinen kysymys oli: Mistä elementeistä ja miten opettajuus rakentuu? En ihan malta seuraavassa pysyä Säntin omissa tulkinnoissa, mutta hänen aineistonsa pohjalta itse ymmärsin, että opettajuuden rakentumiseen liittyy seuraavia tekijöitä:
- Opettajan oma lapsuus ( maalaisuuden merkitys, köyhyys, niukkuus, töihin osallistuttiin. Myös säröjä, sota, avioero...)
- Koulunkäynti (koulu kutsui osaa jo varhain. Säntti kirjoittaa "opettajavietista". Osa on ollut opettajan suosikkeja. Osalle oman kylän opettaja on ollut malli, esikuva, pelastava enkeli. Osalle on osunut huono opettaja, joka silti on vaikuttanut. On leikitty opettajaa..."Opettajan taustalta löytyy usein oma opettaja, josta jäi hyvät muistot.")
- Alalle hakeutunen (Monelle kutsumuksella oli suuri merkitys alalle hakeutumiseen ja koulutukseen pääsy oli unelmien toteutumista. Osa hyväksyi opettajuuden myöhemmin. Kutsumuksestä myöhemmin enemmän)
- Yleensä opiskelu oli kovaa, töitä oli tehty. (Onnistuttiin-mutta myös koettiin nöyryytyksiä. Käyttämiskultuuri koettiin ahdistavaksi. Osa kapinoi. Aineopettajia oli nöyryytetty auskultointivaiheessa)
- Oikeat kokemukset oppilaista (ja vanhemmista). ( nsimmäiset työvuodet olivat monelle toiveiden täyttymistä. Oli "hienoa olla oikea opettaja." Ammatillinen identiteetti alkoi varmistua. Oma henkilökohtainen elämä alkoi. Moni perusti perheen. Opettajilta vaadittiin yhä mallikansalaisuutta. Oppilaat ovat vuosien varrella muuttuneet. Ennen oltiin omatoimisia, vähään tyytyväisiä, nyt avoimempia, oppimiskykyisempiä. Osa opettajista halusi palauttaa auktoriteettisuhteet. Koulussa ei tarvitse olla hauskaa. Tämän päivän opettaja keskustelee ja neuvottelee oppilaidensa ja heidän vanhempiensa kanssa koulun merkitys tiedon ja osaamisen tyyssijana on niin ikään kyseenalaistunut. Oppilaita pitää siis houkutella tekemään jotain sellaista, jota oppivelvollisuus tai tutkinnon suorittaminen edellyttää heiltä joka tapauksessa.)
- Oikeat kokemukset kollegoista. (Moni teki töitä pienessä yhteisössä. Yhteisöllisyyttä koettiin vapaa-ajalla mm. ay-toiminnassa. Toisilla työpaikoilla vallitsi keskinäinen tasavertaisuus, toisissa oli huono ilmapiiri. )
- Yleinen yhteiskunnallinen kehitys. "Tuona ajanjaksona yhteiskuntamme koki varsin merkittäviä muutoksia. Suomi tavataankin mainita maana, joka muuttui sotienjälkeisinä vuosikymmeninä nopeammin kuin yksikään muu länsimainen yhteiskunta".
- Suomalaisen opettajan opettajuuteen vaikuttaa vankka usko koulutukseen. " Suomi tunnetaan myös maana, jossa on perinteisesti uskottu ja uskotaan yhä edelleen koulutuksen ja sivistyksen kaikkivoipaisuuteen. Niinpä opettajilla on ollut perinteisesti varsin keskeinen ja näkyvä rooli kansakunnan eri vaiheissa."
Millainen sitten on näiden kahden sukupolven, suomalainen opettajuus? Opettajien oma suhde työhönsä?
Poimin kirjasta (ja Säntin muista teksteistä) seuraavia tekijöitä opettajan suhteesta omaan työhönsä:
1. Opettaja uupuu, valittaa ja nurisee
Koulun nykytilannetta kritisoidaan voimakkaasti.
- Palkkataso on riittämätön.
- Erityisesti opettajat ovat huolissaan työtehtävien lisääntymisestä. "Kasvavien odotusten ja vaatimusten paineissa opettajat ovat lujilla. Kotiin kulkeutuva työmäärä lisääntyy, samoin tuska työajan ja oman itsen riittämättömyydestä". "Kyläyhteisön dynamona ja esimerkillisenä kansankynttilänä oleminen oli aikoinaan raskasta. Iltaisin piti järjestää kylän väelle juhlia, keitellä kahvia ja pitää puheita. Nyt iltatyöt ovat ihmissuhteiden ja paperitöiden hoitamista. Omien rajojen vetämisen tarve korostuu. Työnkuvansa on pystyttävä rajaamaan ja muokkaamaan monien vaatimusten keskellä itse, Säntti sanoo.
- Työ on raskasta. Kansankynttilä palaa molemmista päistä
2. Opettajuus on muuttunut, eikä hyvään suuntaan
Opettajissa on muutosvastaisuutta, kun muutokset eivät hyödytä oppilasta.
1. Yhteistyön osuus on kasvanut. Yksintekemisestä yhteistyön kulttuuriin.
2. Opettamisesta kasvattamiseen. Monia huolestutti korostunut kasvatustehtävä. "Nykyopettaja painii sen kysymyksen kanssa, onko hän ensisijaisesti opettaja vai kasvattaja. Kasvattajana hän luisuu myös sosiaalityöntekijäksi ja poliisiksi, neuvottelijaksi ja maanittelijaksi ja sovittelijaksi. Moni kokee joutuneensa pakkorakoon, jossa on on ensin kasvatettava lapsia, jotta voisi ryhtyä opettamaan"
3. Työnehdot ovat heikentyneet: ryhmät ovat entistä suurempia ja oppilaat muodostavat aiempaa heterogeenisempiä ryhmiä.
4. Moni pedagogi oli huolissaan myös opettajan työnkuvan laajenemisesta ja perustehtävän eli opetuksen asemasta uudistusten pyörteissä. Opettajasta on tullut yhä enemmän ihmissuhdetyöläinen, hoitotyöntekijä tai konsultti.
3. Kuva opettajuudesta on muuttunut (eikä hyvään suuntaan)
Koulun asema on muuttunut. Sädekehä on menetetty
Muutospaineet ovat olleet kovia. Kokemusta ei enää arvosteta
Opettajat kokivat arvostuksen puutetta. Opettaja on pudonnut alas jalustalta, jossa hän aikoinaan seisoi kansankynttilänä. Enää ei olla maaseudullanaa herrahississä, "Kun pientilan kasvatti lähti sotien jälkeen opiskelemaan opettajaksi, se oli monelle merkittävä yhteiskunnallinen siirtymä, nousu luokasta toiseen, omien vanhempien odotusten lunastus." "Tänä päivänä opettaja ei ole luonnollisesti enää samanlaisten rooliodotusten kohteena kuin ennen, omassa työssään. Ei tiedä mitä odotetaan?
Opettajia vaivaa se, että muilla on kuva työstä helppona. "Työn raskautta lisää monen kirjoittajan mielestä se, että työtä kadehditaan pitkien lomien ja lyhyiltä näyttävien työpäivien vuoksi – toisin sanoen ihmiset eivät tunne opettajan työn todellista sisältöä. Kateus näyttäytyy myös opettajainhuoneessa ja koulun ihmissuhteissa. Media ja kulutusyhteiskunta koetaan merkittäviksi opettajan kilpakumppaneiksi, jotka osaltaan vastaavat lasten ja nuorten tarpeisiin."
3. Opettajat tekevät työtään persoonallaan
Persoonakeskeisyyteen liittyy pedagoginen kaikkivoipaisuus: opettaja saattaa luulla, että hän pystyy kaikkeen tai että kaikki on vain hänestä kiinni. "Kun koulun kiehtovuus on himmentynyt, vastuu koulun houkuttelevuudesta on siirtynyt yhä enemmän yksittäisten opettajien harteille. Persoonalla tehtävässä työssä tämä lisää työn haastavuutta." Osa opettajista suhtautuu työuraansa oman persoonansa ja ammatillisen kehittymisen projektina.
4. Arki on opettajille voiman lähde, joka kantaa vaikeiden aikojen yli
Opettajat orientoituvat arkeen hyvin käytännölliseltä perustalta. Omassa luokassa moni vielä kokee jonkinlaista varmuutta ja osaamista, kun elämä sen ulkopuolella vaikuttaa kovin kaoottiselta ja vaikeasti hallittavalta. Opettajilla on jalat maassa.
5. Opettajien suhde johtajaan oli kahdenlainen
Moni toimi itse johtajana. Johtajan tehtävän koettiin muuttuneen huonoon suuntaan.
Toinen joukko arvioi johtajia kovin sanoin.
6. Kovin monella oli lohduttomat suhteet kollegoihin (ks. yllä)
7. Suhde vanhempiin oli käymistilassa
- "Vanhemmille kuuluisi vastuu koulumyönteisyyden luomisesta."
- "Oppikouluaikoina vanhempien vaatimaton koulutustaso ei antanut juuri mahdollisuutta puuttua koulun käytäntöihin.
- Kouluinstituutiossa on tapahtunut 1900-luvulla vähittäin läpivalaisu. Opettaja ei erotu koulutuksensa, asemansa, ikänsä ja kokemuksensa puolesta enää samalla tavoin kuin jokunen vuosikymmen sitten. Ja jos erottuukin, niin mahdollisesti epäedullisessa merkityksessä."
8. Valtiosuhteen muutos
Suomalainen opettaja on sen verran konservatiivi, että hän ei ensimmäiseksi lähde barrikadeille. Mutta pinnan alla kuplii nyt – ja kovasti, Säntti toteaa. "Opettajuuden ja valtiovallan suhde on perinteisesti ollut Suomessa hyvä. Yhteiskunta on taannut opettajille tietyn työrauhan. Nyt yhä useampi opettaja kokee, että tukea ei tule päättäjiltä, koulutoimelta eikä oppilaiden vanhemmilta. Usko valtakunnan ja kunnan päättäjiin on kokenut kolauksen ja usko kouluhallinnon kykyyn taata hyvät työolot näyttää hiipuneen. Opettajien lomautukset ovat olleet monelle todella paha paikka ja viimeinen pisara, Säntti sanoo.
9. Silti opettaja uskoo vahvasti koulutukseen, omaan työhönsä ja sen merkitykseen
Tämän paradoksin Säntti nimeää vaikka–silti-puheeksi. Juuri se kuvaa hänen mielestään parhaiten opettajien käsitystä työstään. Toisaalta tiedostetaan varsin hyvin monet työn ongelmat, toisaalta ollaan tyytyväisiä. Työstä saa mielihyvää. "Jokainen päivä ollut juhlaa."
Suomalainen opettaja varsin itsenäinen toimija. Meillä edelleen tasa-arvoajattelua ei tulosvaatimuksia.
Mallikansalaisuuden paine painaa niskassa ja arvostusta joutuu anelemaan. Työ on raskasta, resursseja puuttuu ja palkka voisi olla parempi – mutta silti opettajat pitävät työtään tärkeänä." ; "Opettajan työ kuvastuu tällä hetkellä varsin raskaana ja vaativana mutta samaan aikaan myös mielekkäänä. Niinpä toisinaan väsynyt ja voimattomaksi itsensä tunteva opettaja voi hyvinkin kokea työssään myös suuria onnistumisen hetkiä ja olevansa arvostettu sekä tarpeellinen."
10. Kutsumus elää yhä
Osa opettajista on edelleen kutsumusopettajia. Esimerkillisyyden tiukat vaatimukset eivät kuitenkaan kadonneet, vaan ne painavat opettajia yhä. Opettajalta edellytetään edelleen sekä koulutukseen pääsyssä että menestyksellisessä viran hoidossa tiettyä mallikansalaisuutta. Osa on nimenomaan halunnut pienestä pitäen opettajaksi. Osa on ajautunut alalle.
Kaikille ala ei ole sopinut.
Opettajiksi haluavia nuoria on yhä monin verroin enemmän kuin opiskelemaan voidaan ottaa.
11. Opettajuus on pysyvyyden ja muutoksen ristipaineessa
"Pellon pientareelta lähteneen opettajan elämässä ei vuosikymmenten aikana ole muuttunut niin moni asia kuin äkkiseltään ajattelisi. Pedagogisen toiminnan näyttämönä luokkahuone on pysynyt suhteellisen samana vuosikymmeniä.Muutokset ovat hitaita osittain juuri siksi, että uudet opettajapolvet oppivat työn pitkälti seuraamalla edellisten polvien työtä. Koululla myös näyttäisi olevan aivan erityistä kykyä vastustaa muutosta, Säntti sanoo."
Neljä esimerkkiä
Säntti esittelee teoksessaan analyysin lopuksi neljä esimerkkitarinaa:
- Mauri kasvaa paimenpojasta opettajaksi (köyhä, kuva kuri, koulukiusattu oppikoulussa, koulumenestys laskee, sijaiseksi, okk, vaikeaa saada opettajan paikka, johtajaksikin, joutuu lähtemään, kokeli eri paikkoja, erityisopettaja. halusi hyväksyntää, uupui. Uusi konflkti kyläläisten kanssa. Elämää vaikeaa vaikka hän haluaa kaikille hyvää)
- Mikko pikkutärkeiden pilkunhalkojien valtapiirissä (sota, evakko, lahjas, joutui unohtamaan haaveitaan, ammattikouluun, opettajaksi sinne työläistaustalta. Kollegat kantelevat.Valmis luopumaan ammatista, työpaikkakiusaamista, pudonnut kyydistä?)
- Kaija kiltistä tytöstä opettajaksi (kiltti tyttö voi olla hyvä opettaja! Onnellinen lapsuus. Halusi vain opettajaksi. Vain kolmonen opetustaidosta. Kasvaa feministiseksi koulunjohtajaksi, synnytysmasennus. palaa töihin)
- Katriina elämäni opettajana (katkera, mutta ahkrea isä. Kohtuullinen koulussa. Opiskelu kurjaa. Piti itseään muita huonompana opettajana. Muutto Ruotsiin. Liian salliva koulu nykyään.)
Mikä yllätti tutkijaa itseään?
Opettaja-lehden haastattelun mukaan, suurin yllätys oli se, että myönteisiä, opettajan kutsumusta korostavia sankaritarinoita ei sittenkään ollut kymmenien kirjoitusten joukossa niin paljon kuin tutkija oli kuvitellut. "Monen elämä on ollut kaikkea muuta kuin mukavaa, joukossa on myös työyhteisössä kiusattuja ja uupuneita. Liian usein vaietaan siitä, että opettaminen on raskasta työtä, jossa ihmisiä palaa loppuun."
Tutkimuksen luotettavuus
Säntti muistuttaa itse aineiston tulkinnavaraisuudesta.
Muita lähteitä
Puustinen, M. (2007). Janne Säntin väitöstutkimus opettajuuden rakentumisesta kanavoi opettajien syvimpiä tuntoja. Arvon mekin ansaitsemme. Opettajalehti 23. http://www.opettaja.fi:80/portal/page?_pageid=95,82089&_dad=portal&_schema=PORTAL&key=112361
Säntti, J. (2008). Opettajan muuttuva työ vastakohtaisuuksien näkökulmasta. Kasvatus ja aika 1/2008. http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=86
Sänttim, J. (2009). Mikä on muuttunut? Soolibooli 2/2009. http://www.sool.fi/soolibooli/sbpdf/sb_2-2009.pdf
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti