Kirjoja

Kirjoja

torstaina, heinäkuuta 31, 2008

KUUKAUDEN KIRJA Terho Pursiaiselta



OLKOON heinäkuun kuukauden kirja Terho Pursiaisen (2003). Sitoutumisesta ja sitoutumattomuudesta. Helsinki: Kirjapaja oy. Ostin sen 2 eurolla. Lyhyt on merkittävänkin kirjan elinkaari.

MIKSI tämä kirja? Terho Pursiaisella on minua miellyttävä ote filosofiaan ja erityisesti etiikkaan. Hän osaa kirjoittaa niin, että lukeminen on helppoa. Hän on meikäläisiä (kuuluu OAJ:n eettiseen neuvottelukuntaan). Hän on niitä ihmisiä, joiden uraa sen eri mutkineen olen jaksanut kiinnostuksella seurata niinkuin ennen vanhaan jonkun pop-idolin.

KUVA: Lainattu netistä osoitteesta fi.wikipedia.org

Mutta ennen muuta siksi, että näin mainiosti en muista arvoista pitkään aikaan kirjoitetun. Kuten muistamme, arvokeskustelut tulivat muotiin kouluissakin 90-luvulla. Keskustelua vaadittiin, jotta syntyisi vaihtoehto laman aikana esiin nousseille koville taloudellisille arvoille. Arvokeskustelun toivottiin tuovan esiin lämpimämpiä arvoja. Toisin kävi. Todellista arvokeskustelua ei koskaan käyty. Arvojulistuksiin poimittiin iskusanoja, jotka kukaan ei vastustanut. Oikeat arvot kätkettiin retoriikan avulla. Olennaiset asiat, joista oltiin eri mieltä, jätettiin pois. Pursiainen kirjoittaa myös monimielisyysvilpistä: Mukaan valittiin sanoja, joista oltiin yksimielisiä, mutta joilla oli aivan eri merkitys eri ihmisille (kuten oikeudenmukaisuus).

90-luvun arvokeskustelu vääristyi. Sen arvot eivät olleet arvoja. Oikea arvo vaikuttaa valintoihin Se on vekseli, joka voi tulla maksuun. Oikeasta arvosta näkee, kun sitä rikotaan.

OLISI tärkeää käydä oikea arvokeskustelu, joka paljastaisi olemassaolevat arvoerot! Pursiaiselle aidot arvot ovat valintaperusteita. Valintaperusteista muodostuu ketjuja, ja ketjun hännillä on perusarvo. Perusarvoilla/perusvalinnoilla yksilö vastaa kysymykseensa: kuka tahdon olla. Identiteetin rakentaminen on perusarvojen valintaa. Hienoa!

Pursiainen ei listaa perusarvoja. Kyse on käsitteen yleisestä määrittelystä. Tyypillistä perusarvoille on, että niitä ei voi perustella. Toinen perusarvo ei ole parempi kuin toinen. Fundamentalistit tosin kieltävät perusvalinnan perusteettomuuden ja valehtelevat itselleen, että on olemassa peruste, fundamentti.

Idetiteetin rakentaminen, perusvalintojen tekeminen, perusarvojen valinta on samalla jonkin arvoyhteisön valintaa. Yhteisön arvot eivät aina paljastu helposti. Ne kuitenkin asuvat sen kielessä.

ARVOJEN lisäksi Pursiainen avaa hienosti moraalin käsitettä. Moraali on sitä, että kaikki yhdessä katsomme jokaista erikseen, ettei kukaan loukkaa yhteisistä peruseduistamme tärkeintä: keskinäistä luottamusta. Luotamme ihmisiin ja järjestelmiin, jälkimmäisiin jopa enemmän. Jollemme luota, emme voi suunnitella elämäämme.

Moraalin sisältö ilmaistaan kieltoina. Moraalin rajoja määrittävät julkilausut arvot (säädökset) ja sanoiksi lausumattomat arvot. Kaikki eivät osaa lukea lausumattomia arvoja.

Moraali voi kieltää tietyt identiteetit, esim. sellaisen, joka rakentuu toisen vihalle kuten rasismi. Tai sitten se ei kiellä. Kaikissa arvoyhteisöissä on oma moraali, joka määrää, keiden yhteistä etua valvotaan, ja ketkä jäävät ulkopuolelle.

LUULEN, että Pursiaisen analyysi auttaa ymmärtämään tilannetta Bosniassa, vaikka hän ei siitä kirjoitakaan. Presidentti ei ole syyllinen, koska tuossa arvoyhteisössä muslimit ja kroatit ovat historiallisista syistä moraalin sisäpiirin ulkopuolella.

Pursiaisen mukaan siis erilaiset arvoyhteisöt perustuvat perusarvoille, joilla ei (oikeasti) ole perustetta. Toinen arvoyhteisö ei ole parempi kuin toinen. Ajaudumme kiusalliselle alueelle, tiedän.

MITÄ sitten pitäisi tehdä, jos tärkeää ei ole, kuka on oikeassa ja parempi kuin muut? Pursiainen korostaa, että on tärkeää käydä arvokeskustelua siksi, että arvoerot paljastuvat. Toisten arvoista voi oppia. Omaa identiteettiä voi syventää. Oppimishaluinen voi muuttua keskustelussa. Ja samalla keskustelu voi muuttua. Kussakin arvoyhteisössä arvokasta ja mielenkiintoista on se, mikä on sille ainoalaatuista ja omintakeista.

Ihminen rakentaa identiteettiään koko elämänsä ajan, ja erityisesti murrosiässä. Perusarvoja voi joutua tarkistamaan, kun eteen tulee uudenlaisia valintatilanteita. Kaikkia arvoja ei ole tarpeen epäillä yhtä aikaa. Eikä ihmisen tarvitse kokea kääntymystä. Viiltävästi Pursiainen kirjoittaa Lenita Airistosta joka ivasi taistolaisia ja kertoi olevansa ylpeä siitä, että ajattelee yhä samalla tavalla kuin monta vuosikymmnetä sitten. Pursiainen totesi: Lenita ei siis ole oppinut koko elämänsä aikana mitään.

KOKREETISTI Pursiaisen ajattelutapa tarjoaa minulle aineksia, joiden avulla voin syventää kahta päässäni auki olevaa teoreettista kysymystä: (1) Kuinka opettaja rakentaa omaa tapaansa opettaa (pedagogista käsialaansa/jalanjälkeään jne). Siitä pitäisi tehdä pieni artikkeli syyskuussa (2) Miten rehtori on koulun arvojohtaja. Siitä pitäisi luennoida ensi viikolla. Palaan niihin myöhemmin.

PS. Päivä oli kaunis. Tein töitä pääosin etänä. Hahmottelin eri tiimien lukkareita ja kartoitin työlistaa. Aikataulu vuotaa, mutta sille ei nyt voi mitään.Illalla on saatava valmiiksi C-map-kouluksen lopputyöt (viisi käsitekarttaa). Muuten tulee 100 €:n lasku.

3 kommenttia:

Pauli Wihuri kirjoitti...

Hei Martti,

Luin mielenkiintoisen blogisi äsken ja koska olen myös lukenut tuon kirjan ja pohtinut pitkään elämäni arvoja, niin ajattelin laittaa ensimmäisen kommentin blogiisi :)

Esitit avoimen kysymyksen "miten rehtori on koulun arvojohtaja".

Lyhyesti sanoisin, että olemalla avoimesti ja rehellisesti oma itsensä niinkuin sinä tunnut elävän elämääsi :)

Itse jäin tuon kirjan luettuani osaltani miettimään sen ydintä: arvot ja niiden tärkeysjärjestys muotoutuvat kullekin henkilökohtaisiksi ja melkolailla erilaisiksi. Vaikeuksia tulee, jos ajattelee, että minun arvoni ovat oikeita ja parempia kuin muiden, jonka Terho määritteli fanaattisuudeksi. Elämässä voi oppia, kasvaa ihmisenä, jos katsoo muita ihmisiä avoimesti ja ennakkoluulottomasti - ei yläpuolelta eikä alapuolelta - yksinkertaisesti vain erilaisina ihmisinä erilaisine arvoineen ja tärkeysjärjestyksineen ja on valmis arvioimaan omia arvojaan elämän varrella omien ja muiden kokemuksien ja ajatusten kautta.

Sanoisin, että rehtori on parhaimmillaan erinomainen arvojohtaja, jos antaa tilaa ja mahdollisuuksia opettajillensa erilaisine arvomaailmoineen olla avoimia arvojohtajia lapsille mahdollistaen ja hyväksyen lapsien oman kasvun ja oppimisen ihmisinä, niin että lapset voivat rakentaa rauhassa ja turvassa omaa yksilöllistä arvomaailmaansa, joka on yksilöllisesti heidän näköisensä. Voisiko jopa uskaltaa sanoa, että kyseessä on lapsen ydin: lapsen oma yksilöllinen persoona.

Jälkikaneettina olen viime aikoina jopa pelästynyt, etteikö tässä elämässä ole enää mitään absoluuttista, oikeaa ja pyhää :) mutta jotain sentään vielä on jäljellä..

Terveisin Pauli Wihuri

Ps. Hyvää kesän jatkoa ja parin viikon päästä alkavaa uutta lukukautta palaneesta parakista huolimatta. Onko liikaa toivottu, ett Espoon kaupunki huomaisi aikaistaa koulun peruskorjausta ja lisäosan rakennusta?

Martti kirjoitti...

Pauli!

Kiitos hienoista ajatuksista.

Jos siis haluaa johtaa arvoilla, on läpinäkyväistettyvä itsensä, rohkaistava toisia avautumaan ja pidettävä huolta diversiteetistä, joka mahdollistaa kasvun.

Erityisesti innostuin ajatuksestasi, että jo lapsilla on omat arvonsa, joita tulisi auttaa kukoistamaan,

Martti

Merja kirjoitti...

Tervehdys!

Pursiaisen kirja oli minusta hyvä, ja siitä voi ammentaa uusia näkökulmia eri elämäntilanteisiin. Kun lapsemme murrosikäisenä tuntuvat "vaihtavan" arvomaailmaa, me äidit olemme aikamoisessa arvomyllerryksessä. Miten kasvatuksemme ei "menekään perille", vaan murrosikäinen alkaa esim. polttaa tupakkaa arvomaailmamme ja kasvatuksemme vastaisesti? Vanhemmat joutuvat tiukan paikan eteen, ja osin tuntuu murrosiässä olevan kysymys vanhempien murroksesta hyväksyä lapsensa uudet arvovalinnat.

Jukka totesi eilen erään naapurikansamme käyttäytymisestä puhuessamme, että "Kusi nousee päähän kollektiivisesti". Suvaitsevaisuudella on rajansa, mutta miten ohjata murrosikäistä arvovalinnoissaan jämäkästi mutta yhteistyökykyisesti?

Ja vielä iso kiitos Martille upeasta tiedottamisesta! Lapsille tuntuu turvalliselta, kun kaiken kiireen keskellä jaksat pitää meidät ajantasalla tilanteesta.