Kirjoja

Kirjoja

torstaina, heinäkuuta 10, 2008

Median koulupuhe 2007, osa III



JOKELAN JOUKKOSURMA LUKIOSSA oli vuoden 2007 koulupuheen teemoista järkyttävin, uutisten määrää ei pysty edes arvioimaan. Entinen koulukiusattu 18-vuotias lukiolainen ampui sattumanvaraisesti kahdeksan ihmistä, joiden joukossa oli mm. lukion rehtori ja terveydenhoitaja ja lopulta itsensä. Tapaus aiheutti Suomessa ja eri puolilla maailmaa uhkauksia toistaa sama. Uhkaukset työllistivät poliisia ja aiheuttivat pelkoa ja ahdistusta. Media raportoi tapahtumaa realiaikaisesti, ja sen toimintatapoja on jälkeenpäin arvosteltu. Aineistooni osuneissa Jutuissa kuvailtiin ensin tapahtumien etenemistä, ja tilanteen jälkeen arvuuteltiin syitä. Lööppeihin nostettiin, että tekijä oli ollut koulukiusattu.

JOKELAN tapaus synkensi omana teemanaan kuvaa suomalaisesta koulutusjärjestelmästä. Myös Jokelan tapauksen käsittelystä löydettiin mokia:
1. Valtion hallinto joutui myöntämään, että filosofian kurssiin kuuluu "vaarallinen" teos. Jokelan koulun ampumavälikohtaus vaikuttaa siihen, miten filosofiaa vastedes opiskellaan Suomen lukioissa. Opetushallituksessa filosofian opetuksen kehittämisestä vastaava opetusneuvos Pekka Elo sanoo, että ainakin Platonin oppeja käydään tarkemmin läpi muun muassa opettajien täydennyskoulutuksessa ja opettajatapaamisissa.
2. Teon oli saattanut laukaista tekijän pikkuveljeen kohdistunut koulukiusaaminen
3. Koulujen erot näkyivät tämänkin asian kohdalla. Uutisten mukaan Jokelan tragediaa käsiteltiin Suomen eri kouluissa vaihtelevasti.
4. Espoon rehtoreita moitittiin, koska nämä eivät keskeyttäneet seminaariaan.
5. Opettajat vaativat pienentämään opetusryhmiä sekä lisäämään erityisopetusta ja pätevää henkilökuntaa Jokelan kaltaisten tragedioiden ehkäisemiseksi.Opettajat vaativat kiinnittämään myös nykyistä enemmän huomiota yhteisöllisyyden merkitykseen sekä koulun sivistys- ja kasvatustehtävään. Koulutyössä tulee olla riittävästi aikaa oppimiseen ja oppilaiden yksilöllisempään huomioimiseen.
5. Vanhemmat eivät ole tyytyväisiä Jokelan kaltaisten iskujen välttämiseksi tehtyihin toimiin. Iltalehden teettämän tutkimuksen mukaan noin joka viides (19 %) huoltaja pelkäsi lastensa puolesta. Äideistä pelkoa tunsi jopa joka neljäs.

TOISAALTA tapauksen yhteydessä raportoitiin, kuinka poliittiset päättäjät ja valtion hallinto osoittivat myös myönteistä aktiivisuuttaan.
1. Poliittiset päättäjät myönsivät Tuusulalle avustuksia kriisiapuun 4,8 miljoonaa euroa vuoteen 2011 mennessä
2. Opetushallituksen johdolla käynnistettiin kouluissa pelastumisssuunnitelmien tarkistuksia. Tueksi järjestettiin myöhemmin keväällä koulutusta

Ei kommentteja: