TRI KUEBLER-ROSS teki maailmankuulua hienoa työtä tutkiessaan kuolevia ihmisiä. Hän rakensi mallin tunteiden radasta, jonka ihminen kulkee kriisin osuessa kohdalle. Ajatus on, että ihmisen mieli käy tietyn prosessin läpi, ennenkuin se on valmis jatkamaan kriisin jälkeistä elämää. Koko rata kuljetaan, meistä kukin ehkä hieman omassa järjestyksessä ja omassa aikataulussa. Kaikki tunteet tulevat ajallaan eteen. Puhuminen on tärkeää. Tunteet eivät ole pahoja, ja ne on kohdattava.
Tänä kesänä meille Aurorassa on sattunut asioita, joita voi pitää kriiseinä. Siksi luulisin, että mallista voisi olla apua kasvattajille - sekä meille koulussa että kotona- niin omien kun lastenkin käyttäytymisen ymmärtämiseen. Miksi lapsi kiistää tekemänsä teon? Miksi joku vanhempi puolustaa härkäpäisesti omaa lastaan jopa ilmiselvässä asiassa?
MISSÄ VAIHEESSA itse olen? Kun on nähnyt tulipalon, haistanut vahingot, epäuskoon tai kieltämiseen ei voi pysähtyä. Olen ehkä ohittanut nopeasti jähmettymisen, koska toimiin on ollut pakko ryhtyä. Tietoisesti ole yrittänyt sunnitella uutta ratkaisua niin, että se samalla sisältäisi uutta pedagogiikkaa (vrt. vaiheet: testaaminen ja hyväksyminen). Veikkaanpa kuitenkin että mm. vihavaihe saattaa iskeä yllättävissä tilanteissa päälle. Se voi purkautua muissa asioissa ja muihin ihmisiin, varsinkin jos järjestelyt alkavat tökkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti