Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, heinäkuuta 28, 2008

11 päivää ja GO GO




HETI ensimmäisenä työpäivänään opetustoimenjohtaja Kaisu Toivonen ja ruotsinkielisen opetuksen kollega Barbro Högström tulivat klo 9 tutustumaan koulun tilanteeseen.

Esittelin heille oman ratkaisuehdotukseni, jota paikalla ollut koulun väki Anna-Liisa, Raija, Ripa, Sari ja Ulla ystävällisesti kannattivat. Meidän toiveemme on löytää yhteinen väistötila kaikille kuudelle luokalle. Kaikki vanhemmilta jne. saatu palaute sekä blogiin että emailiin on samansuuntaista.

KÄVIMME myös talonmies Karin opastuksella parakissa, ja näyttää siltä, että tietokoneet ja kalusto ovat pääosin puhdistusten jälkeen käytettävissä. Hieno juttu.

KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ Juha Nurmi soitti iltapäivällä. Hän oli kartoittanut eri tilavaihtoehtoja. Ongelmaksi saattaa nousta niinkin yllättävä seikka kuin bussikuljetukset. Ei rahan vuoksi, vaan siksi, että yrittäjillä ei ole vapaata kapasiteettia.

OLISI se melkoinen harmi. Eikä vain siksi, että olen esitellyt uusia pedagogisia ajatuksiamme sekä Vartti-lehden että Demari-lehden toimittajille.

KOULUN nettisivujen avaaminen etenee hienosti. Juhan ystävät Ari ja Toni siirtävät parhaillaan sivustoa uuteen järjestelmään. Mahdollisesti jo ensi viikolla pääsen opettelemaan sivujen päivitystä.

Ei kommentteja: