Kuukauden kirja: Aggressiosta

Cacciatore, R. (2008). Aggression portaat. Opetusmateriaali kouluille. Helsinki: Opetushallitus ja Väestöliitto.

TARKASTELEN tämän aamun blogilastussa yhtä lempiaihettani väkivaltaa Cacciatoren teoksen avulla. Se on lähtökohdiltaan tiukkaa faktaa, jopa tiedettä. Palkitussa ja kehutussa kirjassa minusta parasta on aggression ja aggressiivisuuden kuvailu sekä idea: Väkivalta vähenee, jos ihmiset oppivat hallitsemaan aggresiivisia tunteitaan. Jokaisen on ymmärrettävä oma vastuunsa myös tunnekuohun aikana. Aikuisilta tarvitaan valppautta, lujaa puuttumista, lapsen ja nuoren arvostamista, uskon valamista ja väkivallattomien vaihtoehtojen tarjomaista.

Murrosikää kuvataan hauskasti. Esitetty lapsen ja nuoren tunnekehityksen portaikko oli ihan liian sekava minun makuuni, joten tiivistän nuo lapsen kehitystä kuvaavat vaiheet omalla tavallani teoksen pohjalta . Ja Itse opetusohjelmaan en nyt puutu. Anteeksi vaan, mutta en löytänyt siitä mitään innostavaa.

Aggressio on voimavara

Teoksen ydinkäsite on aggressio. Aggressio on voimaa, kykyä, tahtoa ja tunnetta. Aggressio on sisuuntumisen tuomaa mahtavaa energiaa ja voimaa. Se on puhtia. Se voi olla puoliensa pitämistä, määrätietoista taistelua oikeudenmukaisuuden puolesta, sankaritekoja ja rohkeutta sanoa ääneen mielipiteensä. Aggressio on luonnollinen, sisäsyntyinen reaktiotapa ja -kyky. Aggressio on tahtomista, taistelutahtoa, rohkeutta ja voimaa, itsensä puolustamista, itsearvostusta ja halua muuttaa maailmaa.

Toisilla aggressiotunne ja reaktio ovat voimakkaampia kuin toisilla. On olemassa temperamentiltaan helposti tulistuvia ja äkkipikaisia ihmisiä ja toisaalta taas heitä, jotka ovat rauhallisia, eivät ärsyynny juuri koskaan. Jokaisella ihmisellä on elämässään myös tilanteita, joissa uupumus, umpikuja tai stressi johtavat paljon voimakkaampaan aggressioon kuin leppoisammassa ja levänneessä olotilassa.

Aggressio on tunne. Se on yleisnimitys monille kipeille, haastaville ja usein negatiivisiksi mielletyille tunteille. Näitä ovat esimerkiksi pettymys, pelko, kateus, kauna, kostonhimo, mustasukkaisuus, raivo, vallanhalu, vihaisuus, voitonhalu. Tunteena se on mahtava, toimintaa vaativa, kehon ja mielen energisoiva hyöky. Aggressio ei ole sinänsä positiivinen tai negatiivinen. Teot ovat sellaisia. Aggressio voi toteutua tekona, joka voi olla negatiivinen, jopa tuhoava, mutta myös rakentava ja positiivinen.

Aggressio ei siis ole ongelma. Ongelma tulee siitä, jos se karkaa käsistä, näin ymmärsin. Aggressio tulee oppia kanavoimaan rakentavasti. Suuri osa ihmisistä oppiikin sen, kaikki eivät. Siksi tarvitaan aggressiokasvatusta.

Aggressiivisuus

Aggressiivisuus on tekoja. Cacciatorekin erottaa proaktiivisesti aggressiiviset ja reaktiivisesti aggressiiviset. Edelliset käyttävät väkivaltaa harkitusti päämääriensä saavuttamiseen. He ovat ”kylmäverisiä”. Tällaiset lapset ovat usein suosittuja. Kaverit sietävät heitä, koska hillä on yleensä muita positiivisia piirteitä. Oletetaan, että ylisalliva, rajoittamiseen kykenemätön ympäristö muovaa proaktiivista aggressiivisuutta.

Reaktiivisesti aggressiiviset ovat äkkipikaisia "kuumakalleja". He eivät hallitse itseään. He räjähtävät ja katuvat. Kaverit eivät siedä sellaista. Tällaiset lapset jäävät yksin. Oletetaan, että kova, ennustamaton ympäristö muovaa reaktiivista aggressiivisuutta. Ankara ja tyly vanhemmuus lisäävät molempia.

Aggressiokasvatus

Aggressiokasvatuksen päämääränä on, että väkivaltaista toimintamallia ei koskaan otettaisi käyttöön, vaan että lapsi ja nuori valitsisi aina väkivallattoman toimintamallin. Valintaa on hyvä opetella ennen, kuin yksilö on alkanut käyttäytyä väkivaltaisesti.

Väkivaltaa voidaan estää kasvatuksella, jossa lapsi saa turvaa, huomiota ja rajoja. Lapsen ympäristössä tulisi
välttää malleja, joissa väkivalta on ratkaisukeino. Lasta tulisi ohjata hyväksymää erilaisuus. Väkivallasta tulisi puhua. Kiusaaminen on nimettävä väkivallaksi. Siihen on puututtava. Säännöt tulisi kertoa ja niistä tulisi pitää kiinni. Lapselle pitäisi opettaa väkivallattomia malleja ratkaista ongelmia. Itseä saa puolustaa: estää saa, muttei kostaa.

Kasvatukseen kuuluu mm. tunteiden ymmärtäminen ja hallinta. Tunteet provosoivat meitä tekoihin. Jollei ymmärrä tunnetta, ei ymmärrä tekoa- eikä itseään. Tunnekasvatuksessa erotetaan usein neljä osa-aluetta (Cacciatore käsittelee niistä oikestaan vain kahta ensimmäistä):
1. parannetaan tunteiden tunnistamista (nimeämistä); sitä millä ei ole nimeä, ei voi hallita.
2. parannetaan tunteiden hallintaa.
3. parannetaan kyky lukea ja tulkita toisten tunteita.
4. parannetaan kykyä nostattaa ja vaimentaa toisen tunteita.

Väkivalta syntyy yleensä tilanteessa, jossa jokin seikka alkaa häiritä ihmistä ja vie hänen rauhallisen olotilansa. Ihminen haluaa palauttaa sen, ja yrittää siksi poistaa ärsyttävän tekijän. Siihen tarvitaan voimia. Aggressio antaa niitä. Ihminen alkaa tuntea vihaa. Vihan kasvaessa hän ajautuu hälytystilaan, jota kutsutaan taistele tai pakene-tilaksi. Hän voi ajatua paniikkitilaan, jossa "käämit palaa". Ihminen pimahtaa ja tekee järjettömyyksiä.

Viha ei synny tyhjästä. Vihaa voidaan purkaa väkivallattomasti selvittelemällä vihan syitä ja ratkaisemalla ristiriitoja. Pieni lapsi ei osaa neuvotellen selvittää riitojaan. Sitäkin pitää opetella. Aikalisän ottaminen auttaa. Aika lievittää myös tunnetta.

Tunnekehityksestä

Lapsen kehityksen päävirta kulkee avuttouudesta kohti itsenäisyyttä. Ilman lapsuuden uhmaa ja murrosiän kuohuntaa nuori ei itsenäistyisi turvallisesti kodistaan. Itsenäistyessä nuori rakentaa itsensä uudelleen. Hän rakentaa itselleen riippumattomamman ja ehjemmän, itsensä näköisen persoonan. Sen jälkeen hän voi taas tulla toimeen kodin kanssa. Hän tarvitsee kasvattajiensa apua itsenäistymiseen sekä itsetunnon ja elämänhallinnan kehittymiseen.

Aggressiokasvatuksessa tulisi ottaa huomioon lapsen tunnekehityksen vaiheet. Nuo vaiheet on kuvattu portaikkona, jonka logiikassa en pysynyt mukana. Koska olen yksinkertainen ihminen, tiivistän lukemani seuraavasti.

VARHAISLAPSUUDESSA lapsiI (1-3 v) on täysin riippuvainen aikuisesta. Hän kokee tunteita hyvin voimakkaasti ja tarvitsee esim. pohjattomaan pettymykseensä tukea ja tyynnyttelyä. Raivoavaa ei kannata kasvattaa, kun tilanne on päällä.

PÄIVÄKOTI-IKÄINEN LAPSI (4- 6 v) kyselee ja tarvitsee aikuisten ihailua. Mielikuvitus helpottaa pienuuden kokemusta. Tässä iässä harjoitellaan kavereiden kanssa olemista. Miten kutsun ja pidän ystävän?

ALKUOPETUSIKÄINEN LAPSI (7-10 v) haluaa sekä yksityisyyttä että kavereita. Hän alkaa harrastaa. Kaverit ovat lauma, jonka kanssa leikittäessä ja pelattaessa opitaan sääntöjä. Ihailua ja arvostusta on tärkeää saada kavereilta. Kaverisuhteiden katkeaminen tekee kipeää.

VARHAISNUORUUDESSA 10/11- 14/19) iskee murrosikä. Alakoulun yläluokilta alkaen lapsen keho muuttuu oudoksi. Muutos ahdistaa ja hämmentää. Kehoa piilotellaan rekvisiitan alle. Murrosikä on fyysistä kasvua. Kehon hallinta tuottaa mielihyvää, esim. urheilussa. Kasvu saa aikaan uuden kiehtovan vahvuuden tunne. Nuori ei ole enää pieni. Syntyy halu haastaa aikuinen mittelöön. Hän provosoi aikuisia. Ilmeisesti myös nuoren havaintokyky muuttuu. Hän tulkitsee aikuisen eleet loukkaaviksi ylimielisiksi silloinkin, kun ne eivät sellaisia ole.Hän haluaa uskaltaa ja rikkoa rajoja. Hän ottaa, mitä haluaa ja haluaa kaiken. Nuorten imago on vastustaa aikuisia, ja siitä pidetään kiinni.

Voimakas tunne alkaa vetää nuorta kodista kaveripiiriin. Murrosikä on irtaantumista: Kaikki lapsellinen, entinen ällöttää. Murrosikä on liittymistä: Kaverien ihailu ja hyväksyntä on todella tärkeää. Sitä saadaan rohkeilla tempuilla. Porukassa halutaan kokeilla kiellettyä, ja sillä saadaan ihailua. Ryhmän sisällä on nokkimisjrejstys, hierarkia., jota haastetaan koko ajan. Arvoltaan alhaisemman on väistettävä ja palveltava. Pahinta olla aliarvostetuin. Kiusaaminen liittyy tärkeään taisteluun ryhmään pääsemisestä ja arvostetun asema tavoittelusta sen sisällä. Oman aseman osoittamiseksi tarvitaan uhri, jolta viedään maine. Nuorten on vaikeaa puhua kiusaamisesta, koska kiusattuna olemista hävetään.

Murrosikä on tunteiden kuohua. Tunteita on paljon, ja ne tunnetaan voimakkaammin kuin koskaan. Nuori rakastaa jännitystä. Nuoret tartuttavat herkästi tunteita toisiinsa. He tekevät omia päätöksiään. He haluavat kokemuksia oman tien kulkemisesta.

Nuori on yksin ja kavereiden kanssa. Nuori rakentaa minuuttaan. Hän pohtii arvoja ja kriisiyttää ne. Hän testaa maailmaa. Tuleeko poliisi oikeasti? Voiko valtaapitävän syrjäyttää?

Joukossa ollaan vahvoja. Nuori nauttii elämästä. Tulevaisuuden suunnittelu ei ole ajankohtaista. Hän heittäytyy hulvattomaan kaveriporukkaan ja rentoon vastuuttomuuteen. Joukossa opitaan arvokkaista asiaoita. Kaveriporukkaan liittyy erityistä tärkeää yhdessäoloa, yhteisymmärrystä, samankaltaisuuden kokemusta, positiivista vastuuta: kaveria ei jätetä. Kaveriporukka on turvajoukko kun aloitetaan etääntyminen kodista.

Nuori tajuaa myös olevansa yksin ja yksilö. Jossain vaiheessa hän tarkastelee kriittisesti myös ryhmiä, joihin kuuluu. Hän etsii omaa ryhmää. Kaverit vaihtuvat.

Kasvattajalle tämä nuoruusikä on haastavaa. Erityisen haastavaa on aggressio. Aggressioon liittyvien tunteiden avulla lapsi, nuori ja nuori aikuinen kuitenkin rakentavat identiteettiään ja itsenäistymistään, sisäistävät normeja ja oppivat suojaamaan itseään. Nuorella on paljon energiaa ja uhoa. Cacciatoren mukaan voimakkaat tunteet on vai siedettävä. Jäitä hattuun! Riehu, mitä riehut. Minä kestän. Rajoittaminen on tärkeää, mutta kohtuutta ei pidä hukata.

NUORI -AIKUISTUVA NUORI- NUORI AIKUINEN (16- 25) alkaa käyttäytyä aikuismaisesti ja vaatia aikuisen kohtelua. Hän vaatii arvostusta. Hän kaipaa omaa elämää ja haluaa lentää pesästä. Hän rakentaa identiteettiään työn ja seurustelun avulla. Suhde vanhempiin etääntyy. Nuori muuttaa pois kotoa, koska kotona hän kutistuisi lapseksi. Nuori aikuinen kokeilee omia siipiä, pystyykö hän selviämään yksin isossa maailmassa. Omin jaloin. Aikuisena. Ja hän päättää pärjätä.