

KUVA: Auditoriossa on pidetty erityisesti matematiikan, fysiikan ja kemia tunteja. Tilaa käyttävä opettaja oli itse ilmoittautunut vapaaehtoiseksi kiertämään. Upeaa porukkaa!
PÄÄRAKENNUKSESSA meillä olisi auditorion lisäksi käytettävissä toisen kerroksen neljä luokkaa. Kaksi pienempää annettaisiin sope-luokille, ATK-luokka toiselle (esim. 6a) ja neuvotteluhuone toiselle (esim. 5b) isolle luokalle. On hyvä muistaa, että olemme kaikki Kalajärvellä vain päivän keskihetken ( klo 10.25- 13.10), johon sisältyy myös puolen tunnin ruokatunti. Joten jos ahdasta on, sitä on vain osan päivää.




KUVA: Kaikissa luokissa on kaappitilaa. Ja sitähän tarvitaan nyt kun yhteisvarasto ei ole käytettävissä.
'
'KALAJÄRVEN KOULU on siis yhtenäinen peruskoulu. Se tarkoittaa, että koulussa on kaikenikäisiä oppilaita, ekaluokkalaisista yseihin saakka. Isot oppilaat eivät siis hämmästele pieniä. Suurimmillaan koulussa on ollut noin 600 oppilasta, nyt oppilaita on 400. Tiloja siis täytyykin olla vapaana. Lisää tietoa koulusta löytyy osoitteesta http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;11703;23258;11855;11859;12510 (tai googlettamalla "Kalajärven koulu"). Omista lapsistani kaksi vanhempaa on käynyt yläkoulun täällä.
KUVA: ATK-luokassa on Smartboad.
YLÄKOULUISSA on rakennettu oleskelutiloja myös taukoja varten. Me saamme käyttää myös näitä tiloja. Se on hieno juttu projekteja tehtäessä.
Saamme käyttöömme myös neuvottelutilan. Sen pitäisi riittää isonkin luokan kotiluokaksi.
YKSI luokista sijoittuu Kalajärven koulun uuteen osaan,

Samasta ovesta kuljetaan myös ruokalaan.
Ripan(?) luokka sijoittuu kuvataideluokkaan.


RUOKAILU tapahtuu isossa ruokalassa klo 11.15- 11.45, sillä aikaa kun Kalajärven omat oppilaat ovat tunnilla.
OLEN tänään saanut alustavasti hahmoteltua 5.-6.luokkien aikataulun. Se näyttää seuraavanlaiselta.
AIKATAULUT (versio 1.8.2008)
5a-luokka (Raija Herrala) ja 5b-luokka (Risto Schiray)
Koulu alkaa klo 8.15 Aurorassa ( tukiopetus ma, ruotsi ti+ to, englanti ke+pe). Jollei lue ruotsia tai tarvitse tukiopetusta, niinä aamuina koulu alkaa klo 9.
Bussi Kalajärvelle lähtee klo 9.
Oman luokan tunti klo 9.20- 10.20
Aamuprojekti klo 10.20- 11.15
Lounas klo 11.15-11.45
Iltapäiväprojekti klo 11.45- 13.10
Bussi Auroraan klo 13.10
5c-luokka (Irja Kaila-Lenkkeri)
Koulu alkaa klo 8.15 Aurorassa (englanti ke+pe). Ma-ti ja to koulu alkaa klo 9.
Bussi Kalajärvelle lähtee klo 9.
Oman luokan tunti klo 9.20- 10.20
Aamuprojekti klo 10.20- 11.15
Lounas klo 11.15-11.45
Iltapäiväprojekti klo 11.45- 13.10
Bussi Auroraan klo 13.10
5d-luokka (Sari Karjalainen)
Koulu alkaa klo 9.15 Aurorassa (englanti ke+pe). Ma, ti ja to koulu alkaa klo 10.
Bussi Kalajärvelle lähtee klo 10.
Aamuprojekti klo 10.20- 11.15
Lounas klo 11.15-11.45
Iltapäiväprojekti klo 11.45- 13.10
Oman luokan tunti klo 13.10- 14.10
Bussi Auroraan klo 14.10
6a-luokka (Anna-Liisa Kurki) ja 6b-luokka (Jukka Jokiranta)
Koulu alkaa klo 9.15 Aurorassa (ma tukiopetus, ruotsi ti + to, englanti ke+pe).Jollei lue ruotsia tai tarvitse tukiopetusta, niinä aamuina koulu alkaa klo 10.
Bussi Kalajärvelle lähtee klo 10.
Aamuprojekti klo 10.20- 11.15
Lounas klo 11.15-11.45
Iltapäiväprojekti klo 11.45- 13.10
Oman luokan tunti klo 13.10- 14.10
Bussi Auroraan klo 14.10
Maanantaina oman luokan tunti Aurorassa 14.30- 15.15
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti