Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, elokuuta 18, 2008

Rehtorit ja opettajien ammattijärjestö



MAAILMALLA kuulema ihaillaan suomalaista järjestelmää, jossa sekä rehtorit että opettajat kuuluvat samaan ammattijärjestöön (OAJ). Kaikki eivät kuitenkaan asiasta ole innostuneita. Löytyy opettajia, joiden mielestä rehtorit kuuluvat työnantajiin ja ovat eri puolilla barrikaadia kuin opettajat. Rehtoreilla on myös oma yhdistyksensä Sure-Fire (Suomen rehtorit), joka toimii yhteistyössä OAJ:n kanssa.

KUVA: ESPOON JA KAUNIAISTEN opettajien ammattiyhdistyksen hallituksessa on vuosien varrella istunut monia rehtoreita, jotka ovat olleet luunkovia AY-ihmisiä. Puheenjohtajina heistä ovat olleet ainakin Ulla Rautiainen sekä kuvassa oleva legendaarinen Antti Talvitie. Nykyisessä hallituksessa rehtoreita ovat Jukka Sarpila ja Marjut Tenkanen.

EKOAY:n puheenjohtaja Hannu Suntion aloitteesta perustettiin muutama vuosi sitten rehtorijaosto. Jaosto käsittelee koulunjohdollisia asioita. Jaoston puheenjohtajana on toiminut alusta alkaen rehtori Jukka Kuittinen. Minä olen ollut pitkään sihteerinä. Jaosto on toiminut pitkäjänteisesti, ja se on myös pystynyt valvomaan rehtorien etua. Jaosto on pitänyt jatkuvasti esillä kysymystä opettajien ja rehtorien työssä jaksamisesta.


KUUMA KYSYMYS YT-AJASTA

On olemassa tilanteita, joissa opettajien ja rehtorien edut voivat näyttää erilaisilta. Yksi jo vuosia hiertänyt asia on ns. YT-aika. Työnantajalla ja työtekijöillä on varsin erilainen käsitys, mitä on sovittu, kun opettajille on luvattu maksaa kolme tuntia viikossa ns. YT-aikana tehtävistä töistä. Oikein korkean tason työnantajien mielestä opettajilla on velvollisuus tehdä vuodessa 114 työtuntia muuta kuin opetukseen liittyvää työtä. Työntekijöiden mielestä on vain sovittu siitä, että nyt vihdoin opettajille maksetaan heidän työnsä lisääntymisestä.

Rehtorit ovat puun ja kuoren välissä. He hyvin tietävät, että koululle on siirretty viime vuosina hurjasti aikaisemmin hallinnossa tehtyä työtä, joka nyt ainakin joissain kouluissa kasautuu rehtorien lisäksi muutamille opettajille/opettajaryhmille. Erityisen lujilla ovat mm. ELA-opettajat. Ns. toisen asteen tehtävien työkuormasta selvittäisiin paremmin, jos niiden tekoon olisi palkallista työaikaa. Kiista on nyt siitä, onko YT-aika sellaista, rehtorin käytettävissä ja johdettavissa olevaa palkallista työaikaa vai ei.

REHTORIJAOSTO laati kesällä lomakkeen, jonka avulla kouluissa voidaan suunnitella YT-ajan käyttöä niinkuin mitä tahansa muunkin työajan käyttöä. Rehtorit ovat voineet halutessaan tilata lomakkeen omaksi työkalukseen. Nyt jotkut ovat hermostuneet, ja lomake on nostettu syksyn ensimmäisen kokouksessa asialistalle. Pykälä 7 kuuluu:

"REHTORIJAOSTON LAATIMA YT-AJAN KÄYTTÖSUUNNITELMA

Todetaan, että rehtorijaosto on tehnyt täysin itsenäisesti yt-ajan käyttösuunnitelman. EKOAY:n hallitus ja JUKO:n pääluottamusmies selvittävät OAJ:n asiantuntijoiden kanssa, onko ohjeistus virkaehtosopimuksen mukainen. Hallitus ei ole missään vaiheessa kehottanut rehtorijaostoa tekemään tällaista käyttösuunnitelmaa, eikä ole hyväksynyt sitä. Kokouksessa kuullaan rehtorijaoston puheenjohtajan Jukka Kuittisen selvitys asiasta. "


JÄNNITTÄVÄÄ nähdä millaisen tukkapöllyn hallitus yrittää jaostolle antaa. Lomaketta käy esittelemässä jaoston vs. puhenjohtajaksi esitetty Paavo Kokkala. Jukka Kuittisella on täysi työ hoitaa Suren vs. puheenjohtajan tehtäviä tämän syksyn ajan.

Ei kommentteja: