Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

maanantaina, marraskuuta 30, 2015

Miten oppilasarvostelu muuttuu uudessa opsissa?

PERUSKOULUSSA annetaan edelleen oppilaille todistukset. Oppilaat (tai tarkemmin heidän osaamisensa) siis arvostellaan.

Perusopetuslaki ei käytä termiä oppilasarvostelu. Oppilaiden "opintosuoritukset arvioidaan". Peruspetusasetuksessa arviointia ohjeistetaan tarkemmin. Sen mukaan lukuvuoden päätteeksi annettavaan todistukseen merkitään oppiaineittain tai aineryhmittäin arvio siitä, miten oppilas on saavuttanut asetetut tavoitteet, sekä arvio oppilaan käyttäytymisestä. Numero annetaan tiedoista ja taidoista. Arvion antaa opettaja/opettajat.

Opetushallituksen vuoden 2014  opetussuunnitelman perusteissa annetaan sitten yksityiskohtaiset ohjeet, kuinka arvostelu tulee tehdä (sekään ei käytä oppilasarvostelun ja arvostelun  käsitteitä).  Mikä nyt sitten oikeasti muuttuu?

Ensin vähän teoriaa

OPPILASARVOSTELU on tuttu didaktiikan käsite. Se on perinteisesti osa laajempaa oppilas-arvioinnin käsitettä, ja oppilasarviointi edelleen osa vielä laajempaa arvioinnin eli evaluaation käsitettä.

Oppilasarviointi on  toimintaa, jonka tarkoituksena on verrata saavutettuja tuloksia niihin tavoitteisiin, joita yhteiskunta on opetukselle asettanut.  Arvostelu on suppeampi käsite. Benjamin Bloomin klassisessa luokittelussa arvioinnissa erotettiin kolme lajia: diagnostinen, formatiivinen ja summatiivinen. Näistä viimeinen on oppilasarvostelua.

Diagnostisen arvioinnin avulla selvitetään oppilaiden lähtötaso ennen opetusta. Tällainen arviointi ohjaa opetuksen suunnittelua. Formatiivinen arviointi on palautteen antamista oppimisprosessin aikana. Sen  tarkoituksena on ohjailla oppilaiden kehitysta.

Summatiivisen arvioinnin tarkoitus on ennustaa ja auttaa erilaisissa valintatehtävissä. Arviointi on tällöin arvostelua ja sen avulla tehtävää karsintaa.  Yhteiskunnallisesta näkökulmasta koulun perustehtäviin kuuluu paitsi oppilaitten kvalifikaatio (pätevöittäminen) myös heidän kvalifioimisensa (paremmuusjärjestykseen laittaminen). Kouluopetuksella on  tutkintovelvollisuus. Summatiivinen evaluaatio kiteytyy usein todistusarvosanoiksi, ja ollaakseen oikeudenmukaista  näyttöjä osaamisesta tulee olla riittävästi ja niiden tulee olla luotettavia.

Oppilasarvostelun luotettavuus on tärkeä tasa-arvo- ja oikeudenmukaisuuskysymys erityisesti päättötodistuksen osalta. Vuodesta 1999 alkaen koulujen oppilasarviointi- ja arvostelukäytäntöjä on haluttu yhtenäistää.  Tuolloin julkaistiin asiakirja, jossa kuvailtiin, mitä oppilaan tulee kussakin ai- neessa osata, jotta hänelle voidaan antaa arvosana kahdeksan peruskoulun päättötodistukseen. Vuoden 2004 opetussuunnitelman perusteissa vastaavat hyvän osaamisen kuvaukset eli kriteerit ulotettiin eräissä aineissa ohjaamaan jo toisen luokan oppilaiden edistymisen arviointia.

Vaikka arvostelukriteereitä on yhtenäistetty, useissa selvityksissä on saatu tuloksia, että koululaisten arvostelu ei ole tasa-arvoista. Arvosanat eivät aina vastaa oppilaiden osaamisen tasoa ja vaihtelua on valtakunnallisesti jopa kahden arvosanan verran. Näyttää myös siltä, että tyttöjä ja poikia arvostellaan eri tavoin.

Tutkimusten mukaan arvosteluun vaikuttaa myös oppilaitten temperamentti. Opettajat näyttävät yliarvioivan sellaisen oppilaan lahjakkuuden, jolla on positiivinen temperamenttipatteri: korkea teh- täväorientaatio, joustavuus ja taipumus positiiviseen mielialaan. Tehtäväorientaatio  näkyy aktiivisuutena, sinnikkyytenä, alhaisena häirittävyytenä, persoonallisena joustavuutena, sopeutumisena ja reaktiivisuutena. Oppilas, joka on saanut syntymälahjakseen  temperamentti-patterin, johon kuuluu korkea aktiivisuus, häirittävyys ja matala sinnikkyyden taso,  on vaarassa jäädä kykyihinsä nähden alisuoriutujaksi.

Oppilasarvioinnin periaatteet ovat vuosien varrella vaihdelleet. Joskus ihanteena on ollut myönteinen, kannustava ja persoonallinen palaute, joskus taas mahdollisimman objektiivinen, realistinen arvostelu. Viime aikoina on ajateltu niin, että opiskeluaikainen olisi ennen muuta edellistä ja päättöarviointi jälkimmäistä

Viime vuosien didaktiikassa on alettu suosia opettajan suorittaman oppilasarvioinnin rinnalla vertais- ja itsearviointia. Itsearvioinnin juuret voidaan historiallisesti palauttaa William Heard Kilpatrickin projektimetodiin 1900-luvun alkuun. Tuohon metodiin kuului, että oppilaat arvostelivat itse työnsä tuloksia.

Arvioinnin ohjeistus vuoden 2014 opetussuunnitelman  perusteissa

ENSINNÄKIN: arvioinnin merkitystä nostetaan uusissa perusteissa. Tämä näkyy jo yksin arviointiohjeiden sivumäärässä. Yleisessä osassa arviointiosuus (otsikko kuuluu oppimisen arviointi) on 15 sivua.  Lisäksi oppiaineosuudessa on annettu nivelkohdissa ohjeet kaikkien yhteisenä opetettavien  aineiden  kohdalla. 2-3- luokkien nivelen kohdalla sivuja on yhteensä viisi , 6-7-luokkien nivelen kohdalla noin seitsemän ja 9.luokan jälkeen noin kahdeksan. Yhteensä siis 35 sivua.

TEKSTISSÄ (ja opetushallituksen järjestämissä koulutustilaisuuksissa; ks. esim. video: https://www.youtube.com/watch?v=5X7Hx83kxRk) korostetaan arvioinnin merkitystä.  Videolla sanotaan, että arviointi on opettajan tärkein pedagoginen työkalu kehittää oppilaan kasvua (siis tärkeämpi kuin itse "opettaminen"). Arvioinnin pedagogista  tehtävää on haluttu kirkastettu. Se nähdään osana  oppimista,  välineenä tukea oppimista. 

ARVIOINNIN kohteena ovat (edelleen):  oppiminen (opinnoissa edistyminen, osaaminen), työskentely (ei enää todistuksessa erikseen) ja käyttäytyminen. Arviointi  vaikuttaa mm. itsetuntoon. Siksi sen tulisi olla   myönteista, kannustavaa,  rohkaisevaa. Arviointi ohjaa tuen tarpeen tunnistamista. Se on myös opettajan oman työn arviointia, reflektointia.  Oppilaita ei  tule verrata toisiinsa. Vääränlaisella arvioinnilla "lytätään" videon perusteella oppilas.

Arviointi jaetaan perusteissa formatiiviseen ja summatiiviseen (diagnostista arviointia ei käsitellä). Formatiivinen arviointi on  jatkuvaa palautetta, ja sen tarkoitus on ohjata oppilasta.  Ohje kuuluu: Ei arvioida vain lopputulosta ja osaamisen tasoa - vaan myös etenemistä. Itsearviointiin on rakennettava mahdollisuuksia ja vertaisarvioinnille luotava tilaisuuksia. Nivelkohdissa oppilaalle ja huoltajalle annetaan vielä laajempaa palautetta. 

Arvioinnissa on myös  summatiivinen elementti. Lukuvuoden päättyessä annetaan lukuvuositodistus siitä,  kuinka oppilaat ovat  saavuttaneet vuosiluokan tavoitteet.  1-7 -luokilla se voi olla sanallista (tai yhdistelmää).  Sanallisen tulisi olla laadullista ei skaala. 7-9- luokilla todistuksessa käytetäänn  numeroita. 

ARVIOINTI on siis laajempi ilmiö kuin arvosanojen antamista todistukseen. Arviointi jaetaan 
jo lain perusteella opintojen aikaiseen (ohjaa) ja päättöarviointiin  (osaamisen taso). Opintojen aikaisessa arvioinnissa opettajan tulee tarkkaan pohtia, miten antaa palautetta evidenssin pohjalla.  Päättöarviointi perustuu kriteereihin ja tavoitteisiin.  Arviointi ei saa kohdistua  persoonaan.

Summatiivisen arvioinnin tueksi perusteissa on nivelkohdissa ohjeita. 2-3-luokkien välillä niitä ei kutsuta kriiteereiksi vaan  hyvän osaamisen kuvauksiksi. Myöhemmissä nivelissa ne ovat kriteereitä. Videolla asiantuntijat korostavat, että kriteerit  eivät ole tavoitteita. 

Päättöarvioinnissa korostuu arvosanojen vertailtavuus. Siihen liittyy myös muutos: Se ei ajoitu enää vain yhdeksännelle luokalle, vaan  7-9-luokille, aina kun oppiaineen opetus päättyy.

Tavoite on siirtää painopistettä summatiivisesta arvioinnista (oppilasarvostelusta) oppimisen arviointiin. Formatiivinen (videon mukaan arkinen, "suusanallisesti annettu palaute) on tärkeämpää kuin summatiivinen. 

SANAA oppilasarvostelu ei siis esiinny perusteissa.   

KAIKEN arvioinnin kriteerinä ovat tavoitteet. Tavoitteet voidaan esittää monella tavalla. Perusteissa tavoitteita on selkeytetty, ja tällä kertaa on valittu tavaksi esittää ne taitoina. Tässä muutama esimerkki hyvän osaamisen kuvauksista:
  • Äidinkielessä ja kirjallisuudessa  (sujuva) lukutaito ja käsinkirjoittaminen (selkeästi), sujuva kirjoittaminen,  eri tavoitealueiden perustaidot, valmistellun puheevuoron tai esityksen pitäminen, taito tulkita tekstiä, kirjallisuuden tuntemus, taito otsikoida teksti, kirjoittaa sujuvasti, näppäintaitojen omaksuminen 
  • Matematiikassa  laskutaidon sujuvuus, ratkaisujen oikeellisuus, oikeiden käsitteiden ja merkintöjen käyttö, taito laskea melko sujuvasti päässä ja kirjallisesti, taito tulkita taulukoita ja diagrammeja
  • Uskonto: katsomuksellisten ilmiöiden tunnistaminen ja nimeäminen
  • Vieras kieli: taito vaihtaa ajatuksia tai tietoja tutuissa ja jokapäiväisissä tilanteissa; taito käyttää yleisimpiä kohteliaita tervehdyksiä ja puhuttelumuotoja, helpon, tutun sanaston ja selkeää puhetta sisältävän tekstin ymmärtäminen, perussanasto 
  • Ympäristöoppi: taito käyttää mediaa 
  • Historia: Oppilas tunnistaa keskeiset historiaan liittyvät ajan jäsentämismuodot ja osaa antaa esimerkkejä eri aikojen yhteiskunnille ja aikakausille ominaisista piirteistä. 
  • Musiikin  peruskäsitteiden hahmottaminen, oppilas toimii opiskeltujen musiikillisten merkintöjen mukaisesti musisoinnin yhteydessä.  
  • Kuvataiteessa  edistyminen tekniikoiden harjoittelussa, oppilas osaa soveltaa erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisukeinoja kuvallisessa tuottamisessaan. Oppilas osaa tarkastella sisällön, muodon ja asiayhteyden vaikutusta erilaisten kuvien tulkintaan 
  • Käsityössä  edistyminen työskentelyn sujuvuudessa. Oppilas osaa toteuttaa kokonaisen käsityöprosessin. Oppilas osaa valmistaa omaan tai yhteiseen suunnitelmaansa perustuvan tuotteen tai teoksen, Oppilas tuntee ja osaa käyttää käsityön käsitteistöä. 
  • Liikunnassa  edistyminen motorisissa perustaidoissa. Oppilas osaa tasapainoilla ja liikkua erilaisissa oppimisympäristöissä.  Oppilas on perusuimataitoinen

OPPILASARVOSTELUN (jota sanaa ei siis käytetä) ohjeissa  uutta on, että työskentelyä ei enää arvioida erikseen vaan osana oppiaineen arvosanaa. Ohjeissa ei viitata enää vanhoihin koulun arjen käsitteisiin kuten tuntiaktiivisuuteen tai tuntiosaamiseen tai ahkeruuteen tai töiden loppuun saattaamiseen tai viimeistelyyn tai ohjeiden noudattamiseen.

Motivaatiota, innostusta ja kiinnostusta eikä eettisyyttä  ei saa ottaa huomioon arvosanaa annettaessa. Yrittäminen saa vaikuttaa (vain) liikunnan opetuksessa.

ARVOSTELUN tulee pohjautua monipuoliseen näyttöön. Pelkkä koe ei riitä.  Oppilaalla tulee (videon mukaan) antaa mahdollisuus antaa näyttö itselle sopivalla tavalla. Myös oppilaan kielitaito on otettava huomioon. Liikunnanopetuksessa kuntomittausta ei saa käyttää arvostelun pohjana

TODISTUSMERKINNÖISSÄ  ainoa uusi linjaus on, että  uskonto/et merkitään katsomusainetta erittelemättä.

JA yllä kuvassa  lopuksi tiivistelmä löytämistäni muutoksista.

2 kommenttia:

Rauno kirjoitti...

Hieno tiivistys (jona kyllä kuuluisi jo opsiin mukaan ihan virkatyönä tehtynä) Mikä on valistunut arviointisi näiden ohjeiden tulevasta toteutumisen asteesta?
Eikös muuten entinenkin edellyttänyt että vain kokeisiin nojaten ei saanut antaa arvosanoja? Jännää on että poikien ja tyttöjen erilaisuus ei ilmeisesti enää vaikuta arviointiin. Heistä on tullut siis samanlaisia! No, helpotus varmaan.

Martti Hellström kirjoitti...

Tanks!

Saa nähdä. Palautteen antaminen - ja sitä varten koottavan evidenssin kokoaminen - opetuksen aikana on nostettu tässä tosi tärkeäksi. Se vaatii paljon opettajalta. Fokus siirtyy opettamisesta (instruoinnista) oppilaan toiminnan seurailuun (vrt. steiner-koulu-tyyppiset mallit). Voi olla liian iso muutos.

Selailenpa vielä edellisiä opseja tästä näkökulmasta.

Martti