OPS- terveisiä naapurikaupungeista

AAMULLA olin juoksuttamassa koulujen toiminta- kulttuuriajattelua Helsingissä ja iltapäivällä Vantaalla.
Kummassakin ryhmässä virikevideo katseltiin pätkissä ja sitä  seurasi noin 4-5 minuutin reflektio (toisin kuin Espoon ops-työpajoissa).

Helsingissä ryhmä koostui  espoolaisrehtoreista. Heitä  johdateltiin täyttämään pienissä ryhmissä "katsastuskorttiaan" esittämällä  yhden koulun (Wanhan Auroran) toimintakulttuurista kertovia videopätkiä ja tekemäni analyysi, jossa kriteerinä olivat nuo uusien perusteiden 7 kehittämisperiaatetta.

Vantaalla täytettiin "katsastuskorttia" kouluittain. Kustakin koulusta oli 5-7-hengen ops-ryhmä. Virikevideona oli alkuperäinen espoolaiskouluista ja Ilpo Salosen linjapuheista koostuva video. Wanhan Auroran analyysin tuloksia käytettiin vain paikoittain esimerkkinä. Tämä jälkimmäinen tapa oli varmaankin  parempi.

OLEN itse asiassa aika innostunut löytämääni tapaan tarkastella koulun toimintakulttuuria rakenteiden (ei pelkän tahtotilan tai  puheen) kautta. Koululle syntyy toimintakulttuurinen rakenne, kun koulu tunnistaa jonkin  ongelman niin tärkeäksi, että se halua  sen ratkaista.

Martti sparraa espoolaisrexejä. KUVA: Jukka Sarpila

Wanhan Auroran analyysiä tehdessäni  huomasin, että rakenne voi puuttua ainakin neljästä  syystä: (1) Ongelmaa ei tunnisteta - esim. maahanmuuttaja- taustaisen oppilaiden perheiden systemaattisen kotouttamisen tarve,  (2) ongelmaa ei arvosteta: sitä ei pidetä niin merkittävänä, että koettaisiin, että siihen tulee tarttua- esim. muiden kuin opettajien oikeus osallistua koulua koskevaan päätöksentekoon, (3) ongelmaa ei uskalleta/jakseta eri syistä nostaa esille ja ratkaista - esim. koulun ulkopuolinen opetus ei kosketa kaikki oppilaita samalla lailla  ja (4) ongelmaan ei löydetä yrityksistäkään huolimatta toimivaa ratkaisua- esim. turvallisuuden takaaminen, jos talossa on kroonisesti väkivaltaisia oppilaita.

Kaikki em.  syyt liittyvät mielestäni tapaan, jolla koulussa toimintakulttuuria johdetaan. Koulun toimintakulttuurista muotoutuu juuri sellainen, kuin millaiseksi se saa  kehittyä. Siksi, kun provokatiivisesti esitin kritiikkiä Wanhan  Auroran toimintakulttuuria kohtaan, en kritisoinut Wanhan Auroran upeaa väkeä, vaan  rehtorin tapaa johtaa tuolloin toimintakulttuuria.

Lisään kuitenkin, että tässä leikkimielisessä 10-vuotiskatsastuksessa Wanha Aurora selvisi puhtain paperein varsin monen vasta nyt normitetun toimintakultturisen piirteen osalta. Uusia rakenteita se tarvitsisi (jos siis edelleen eläisi) ennen muuta turvallisuuden,  kulttuuriseen monimuotoisuuden (ja kielitietosuuden) sekä ympäristövastuun osa-alueille.