Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

sunnuntaina, marraskuuta 08, 2015

Luottamushenkilön rooli

MAANANTAINA minulla on veikeä koulutustehtävä. Espoo järjestää kaupungin uusille työntekijöille päivän pituista Missä mennään, Espoo? - perehdytys-koulutusta.  Koulutukseen sisältyy vapaaehtoisena valintana valtuuston istuntoon ja luottamushenkilön rooliin tutustuminen. Koulutuksen vastuuhenkilönä on koulutusasiantuntija Anne Teppo.

Minua oli jo kerran aikaisemmin kysytty kouluttajaksi, mutta aika ei
silloin sopinut. Nyt sopi. Ja pidän siis  tunnin alustuksen luottamushenkilönä toimimisesta  klo 16-17, valtuustotalon tv-studiossa. Luennon  jälkeen 17 vapaaehtoisen porukka siirtyy  lehterille seuraamaan kokousta.

Minua on toivottu kertomaan,  miten minusta tuli luottamushenkilö ja missä kaikessa olen mukana. Mitä luottamushenkilönä toimiminen käytännössä vaatii? Voiko asioihin vaikuttaa?
Millainen työnjako on valtuuston, KH:n ja  lautakuntien välillä. Mielellään kuulisivat jonkin konkreettisen esimerkin.  Mitä kiinnostavia asioita/ hankkeita on tällä hetkellä käynnissä? Millaiset ovat tulevaisuuden näkymät? Miten Espoossa sujuu yhteistyö virkamiesten, luottamushenkilöjen ja kuntalaisten kanssa?

TEIN noin 30 dian koosteen- tällä kertaa kokonaan ilman tekstisivuja. Vain kuvia. TV-studiossa on videotykki, mutta maccia ei siihen ole yleensä saanut liitettyä, joten olen pyytänyt Aurorasta lainaksi kannettavan, varmemmin toimivan laitteen.

ILTAPÄIVÄN ohjelmaa on esitelty näin:

16.00–17.00. Valtuuston työskentelystä sekä luottamushenkilön kokemuksista Espoossa.  
- Kaupunginvaltuutettu, opetusneuvos, KT Martti Hellström. Kahvia ja voileipiä tarjolla

klo 17.30. Valtuuston kokous alkaa
Siirrymme Valtuustotalon yleisölehterille seuraamaan valtuuston kokousta.Valtuustotalosta jokainen voi poistua oman aikataulunsa mukaan.

Ei kommentteja: