Masentunut lapsi koulussa

KUVA: Masennus. Alkuperäinen kuva löytyy tästä linkistä.

LEPOPÄIVÄN ratoksi silmäilin netistä löytämääni Kati Arffmanin ja Sanna Tihisen Diakonia-ammattikorkeakoulussa vuonna 2007 tekemää opinnäytetyötä "Itsetuhoisen ja masentuneen lapsen kohtaamisen haasteet lastensuojelulaitoksessa pääkaupunkiseudulla". Otin sen ajatuksista koppia.

LASTEN MASENTUNEISUUS on vakava ongelma. Masennus on luenma sinänsä normaali psykologinen perusilmiö, jolla elimistö suojaa itseään ylivoimaisessa stressitilanteessa. Valtaosa masennusoireista on lyhytaikaisia. Pettymykset kuuluvat elämään. Pitkittyessään masennuksen vaarallisuus lisääntyy.

Vielä 1960-luvulla tutkijat olivat sitä mieltä, ettei lapsilla esiinny masennusta. Tänään arvioidaan, että jopa 3:lla %:lla kouluikäisistä olisi sitä. Masennus on yhtä yleistä sekä tytöillä että pojilla. Masennus voidaan tunnistaa oireista: Mikään ei kiinnosta. Mikään ei tuota iloa. Masentunut lapsi ei leiki, tai hänen leikinsä ovat kyynisiä ja sarkastisia, täynnä tuhoa ja kuolemaa. Hän on iloton, voimaton, väsynyt. Hän ei hymyile. Päätä särkee. Uni ei tule. Lapsi on ärtynyt jopa tuhoisa. Hänellä ei ole kavereita. Hän pitää itseään huonompana kuin muut, jopa arvottomana. Hän karkailee ja vaeltelee. Hän pahoittaa mielensä pienestäkin syystä, ja mistään ei tule hyvä olo kuin pieneksi hetkeksi. Hän puhuu itsetuhoisia ajatuksia.

Masentuneella lapsella keskittyminen hajoaa. Hän ei muista eikä jaksa. Koulutyö ei suju. Hän alisuoriutuu. Koululainen osaa jo peitellä masentuneisuutaan- niinpä jopa puolta tapauksista ei edes tunnisteta. Hän voi ottaa pellen roolin.

Masennukseen on monta syytä. Perheellä on tärkeä osansa. Se on uskallettava sanoa. Perhe-elämä ei saisi olla kaaottista. Vanhemmat eivät saisi itse olla masentuneita. Masentunut vanhempi ei jaksa. Masentuneella lapsella on usein kokemus vaillejäämisestä ja menetyksestä.

Lasten masennus on rankka haaste lastenpsykiatrialle. Hoitokeinoina ovat erilaiset terapian muodot ja lääkehoito. Itsetuhoinen lapsi tarvitsee sairaalahoitoa. Hoito on kallista, ja hoitoon on pitkät jonot. Tutkimuksiin tai hoitoon pääsee rikkaassa Espoossakin vain murto-osa sitä tarvitsevista lapsista.

Masennus on rankka haaste myös koululle. Haavoittuneet, jäätyneet lapset ovat suuressa syrjäytymisvaarassa yhteiskunnassa, jossa kaikkien on suoriuduttava ja oltava tehokkaita. Kuinka tukea hoitamatta jätettäviä lapsia koulun keinoin? Kuilu hyvin ja huonosti voivien lasten välillä kasvaa nopeammin kuin koskaan. Emme kai lisää sitä koulussa?

Pitäisikö koulussa uskaltaa tinkiä tällaisten lasten osalta liian tiukoista vaatimuksista, jotka voivat pahimmillaan syventää masennusta. Miten koulu voisi olla tällaiselle lapselle, jonka voimat käydä koulua ja oppia uusia asioita ovat vähissä, turvallisuutta, jatkuvuutta ja välittämistä edustava "keidas". Voimmeko välttää tilanteita, joissa he kokevat yhä uudelleen epäonnistuvansa ja häviävänsä? Me opettajat tarvitsisimme välttämättä vinkkejä tämän kasvanan lapsiryhmän kasvun ja oppimisen tukemiseen. Kuuleeko kukaan. Help!