Kasvatuspsykologia

KUVA: Lehtinen, E., Kuusinen, J., & Vauras, M. (2007) Kasvatuspsykologia. (2. uud. painos). Helsinki: WSOY

KAIKKI kunnia tekijöille kasvatustieteen opiskeluun tarkoitetun kasvatuspsykologian yleisteoksen kirjoittamisesta. Melkoinen urakka. Hämmentävä teos.

Kuten professorikirjoittajat itse toteavat, teos on vaikea. MInulla ei ole mitään edellytyksiä arvioida sitä asiantuntijana esiintyen. Arvioin sitä lukijana. Hämmästelen ensinnäkin kirjan rakennetta. Siinä on 10 päälukua, joiden sivumäärissä on hurja epäsuhde. Pisin on yli 100 sivua, ja lyhyin muutaman sivun. Eikö olisi hyvä, jos kirjan rakenne olisi tasaisempi? Se tietysti edellyttää paljon kirjan käsitekategorioilta. Epätasaisuus näkyy lukujen sisällössä. Osassa ollaan niin syvällä että, ja toisaalta esim. kasvatuspsykologian metodit ikään kuin huitaistaan läpi.

Kirja on valittu opettajauraansa aloittavien ensimmäiseen opintovuoteen toiseksi niistä kirjoista, joilla saadaan ote yhteen kasvatustieteen osa-alueeseen: kasvatuspsykologiaan. Se on kirjoitettu minusta ikäänkuin olettaen, että nuoret hallitsisivat jo erilaiset persoonallisuus- ja oppimisteoriat? Oletetaanko lukion psykologian opinnoilta hieman liikaa? Olisiko sittenkin tarvetta perusteokselle, joka esittelisi käsikirjanomaisesti sen, mitä näistä asioista nyt tiedetään?

KIRJALLA on vankat ansionsa. Se avaa hyvin nykynäkemystä ihmisen koko elämän ajan jatkuvasta kehityksestä. Erik H. Eriksonin teoria on kelvannut mukaan. Persoonallisuuden kehitystä käsittelevä luku on kirjoitettu elävästi (vaikka Freud on jokseenkin unohdettu), joskin moniin mielenkiintoisiin teorioihin (esim. Blosin teoria nuoruuden tehtävistä) viitataan ikäänkuin ne olisivat lukijalle itsestään selviä. Tiedon ja oppimisen probeemoja taustoitetaan vanhempaa lukijaa miellyttävällä tavalla pohtimalla mm. kehityksen ja opetuksen välistä suhdetta. Piaget ja erityisesti Vygotsky avataan kauniisti. Behaviorismista uskalletaan esittää myös myönteisiä asioita. Tieteellisten käsitteiden oppimisen vaikeuksista kirjoitetaan näppärästi. Motivaatiota tarkastellaan erityisen monipuolisesti. Niinikään oppimiseen orientoitumisen merkitys avautuu hyvin- ja niinkin vaikea asia kuin metakognitio. Kirjassa on huolellisesti tehty hakemisto, josta on paljon iloa.

Teoksen ovat selvästi kirjoittaneet (kasvatus)psykologit. Siksi opetuksen ja kasvatuksen arjesta (varmasti aivan tietoisesti) ollaan kaukana, samoinkuin sitä käsitelleestä suomalaisesta kasvatusopillisesta perinteestä. Toisin oli ennen. Omana opiskeluaikanani tentimme kasvatuspsykologian kirjan, jonka kirjoittajaparista toinen oli "oikea" kasvatustieteilijä. Ehkä kasvatustieteilijät ovat luovuttaneet kasvatuspsykologian kentän tykkänään kilpailijalle. Harmi.