Kirjoja

Kirjoja

torstaina, joulukuuta 10, 2009

Koululaukkaa hopi hopi!

KUVA: Kiireen keskellä meiltä aikuisilta on monena päivänä jäänyt koululounas väliin. Tässä kuvassa ruoka maistuu määraikaiselle tuntiopettajallemme Kari Evinsalolle.

HUOMENTA, rakas päiväkirja!

TÄNÄÄN on koululaukkapäivä. Saa siis sisä- ja ulkojuosta. Aamupäivän energialataamona ovat kaksi kenraalia, joissa on oikeaa yleisöä naapurikouluista ja tarhoista. Tosi upeaa, että saamme yleisöä sparramaan meitä esityksiin. Harmi kyllä tänä jouluna tarhalaisia ei ole oikein saatu liikkeelle. Niissä taitaa olla kova joulukiire.


HARJOITUKSET sujuivat mainiosti. Vielä hieman reksvisiittaa puuttui. Kuoro ja orkka toimivat hyvin. Meidän on vielä pohdittava näkyvyyttä ja kuuluvuutta.




ILTAPÄIVÄN juoksinkin kokouksissa. Klo 12 alkoi Keski- ja Pohjois-Espoon alueen rexien kokous, ja kello 13.30 Espoon rehtori-info. Olin saanut kutsun myös Länsiväylän jouluglögeille, mutta se täytyi jättää väliin. Muuten happi loppuu. Päivitän tärkeimmät uutiset kokouksista tähän lastuun iltapäivällä.

RAPORTTI aluekokouksesta. Wilman "rikosrekisteri"-luonteesta käytiin keskustelua. Kouluille on tulossa ohjeita. OPITiin on tulossa myös uusia hienoja ominaisuuksia. Monella perheellä on ollut ongelmia yläkouluun ilmoittautumisen kanssa netissä. Puhuimme myös ovien lukitsemisesta koulupäivän ajaksi. KH:een jälleen tulossa esitys esiopetuksen siirtymisestä astetittain KV-tessiin. Saman katon alla ei voi olla yhtä aikaa KV- ja OVTESSiläisiä. Myös keittiöissa tapahtuu muutoksia. Osassa esimies vaihtuu organisaatiomuutosten vuoksi.

RAPORTTI rehtori-infosta. Hammastarkastuksia ollaan siirtämässä hammaslääkäreiltä suuhygienisteille. Kokeilualueilla opettaja vie taas koko luokkansa kerralla tarkastuksee. Suomenkielisen opetuslautakunnan puheenjohtaja Marika Niemi kertoi, että säästöjä ei haluta kehyksestä vaan tiloista. Hän toivoi yhteistä näkemystä. Lassi Kilponen kertoi kouluverkon kehittämisideosta. Hän toivoi lisää painotettua opetusta antavia kouluja. Opetustoimenjohtaja Kaisu Toivonen kertoi taloudellisista haasteista: sekä iltapäivätoiminta että avustuspalvelut ylittyvät kumpikin miljoonalla eurolla. Säästövinkkejä rehtoreilta ei kuitenkaan herunut. Kokouksen päätteeksi jaettiin vielä hopeisia kynttilänjalkoja pitkään kaupunkia palvelleille, mm. Kari Louhivuorelle, Arja Pyykölle ja Kari Kotiniemelle. Jukka Matikainen kukitettiin eläkkeelle. Tilaisuuden jälkeen juotiin vielä johtavan psykologin Sirkka Lyttisen eläkekahvit.

PS. 1. Eilen Raijan 6a-luokka sai valmiiksi upeat Kolmen Iloisen Rosvon julisteet. Puolitusinaa erilaista on ihailtavissa ympäri taloa.

PS. 2. Koti & Koulu ry ottaa lauantaina vastaan Kolmen rosvon- fanipaitatilauksia. Sopivankokoiset ihmiset saavat paidan mukaansa heti. Paitoja myydään lähes omaskustannushintaan 10 €/kpl.

Ei kommentteja: