Kirjoja

Kirjoja

torstaina, joulukuuta 31, 2009

Hyvästit vuodelle 2009

VUODEN viimeinen päivä. Aika jättää sille hyvästit. Monessa hyvä, mutta myös raskas vuosi.

TAMMIKUUSSA 2009 päättyi Diaspora II. Auroran väki sai muuttaa takaisin omiin luokkiin syyslukauden kestäneiden tulipalon korjaustöiden jälkeen.

Koulun uusi johtokunta aloitti toimintansa. Uusi suomenkielien opetuslautakunta myönsi TIP-hankkeelle luvan jatkaa toimintaa Aurorassa.

Helmikuussa koulussa sattui väkivaltatilanne, jonka seurauksen yksi opettajistamme joutui pitkälle, yhä jatkuvalle sairauslomalle. Tuo väkivaltatapaus on teettänyt työtä usean miestyövuoden verran. Tilanteesta on ollut huolissaan mm. EKOAY:n hallitus. Väkivaltaisesti toistuvasti käyttäytyvien lasten opetuksen järjestäminen turvallisesti on kuitenkin yhä vaiheessa. Espossa ja muualla. Valitettavasti.

LOPPUKEVÄÄSTÄ heikkeneva talous alkoi kuulua kouluille asti. Vain välttämättömiä hankintoja sai tehdä. Juuri ennen vappua kouluille määrättiin avustajien ja opettajien sijaiskielto. Avustajien määrää jouduttiin supistamaan 16:sta 12:een. Kouluruokailussa vähennettiin esimerkkiruokailijoita, erityisesti yläkouluissa. Ratkaisut saivat espoolaisvanhemmat takajaloilleen. Kulisseissa käytiin monenlaisia vääntöjä.

TOUKOKUUN lopulla toteutettiin monen vuoden tauon jälkeen Luunjan koululeiri. Näyttelimme neljän miehityksen voimin Mika Waltarin näytelmän "Kuningas, jolla ei ollut sydäntä". Kesäkuussa jaettiin todistukset ja myös ensimmäisen kerran Juha Hyvärisen muistotilin stipendit kuudensien luokkien oppilaille.

KESÄLLÄ järjestettiin hyvässä yhteistyössä koulun keittiön ja Koti & Koulu ry:n kanssa kesätip. Pienellä summalla järjestettiin niille perheille, joille tarvetta oli, lasten kesätoimintaa tutun koulun tiloissa.

SYKSYLLÄ tilanne hieman selkeni: sijaiskiellon sai purkaa 1 %:n kehyssäästöllä. Osalle avustajista sai ottaa sijaisen Seuresta. Sitten alkoi levitä H1N1-virus. Meilläkin joko siihen tai muuhun tautiin kaatui hurja määrä aikuisia ja lapsia. Pisimmillään opettajien poissaolot venyivät yli kuukauden mittaisiksi. Tämä oli meillä jo kolmas peräkkäinen kovasti sairastava syksy. Onneksi meillä oli lupa pitää neljän päivän syysloma. Se tuli tarpeeseen.

Espoon suomenkielinen opetuslautakunta piti marraskuussa kokouksensa Auroran koululla. Apulaisrehtori Ulla Hämäläinen esitteli koulua, ja päättäjille näytettiin myös pätkä Kolmesta Rosvosta.

Koulun tuntikehys oli riittävä. Kun meillä oli lisäksi käytettävissä Opetushallituksen myöntämiä TIP- kerhorahoja peräti 13 300 €, pystyimme järjestämään tukiopetusta koskevan lukujärjestykseen merkitsemiskieltoa kunnioittaen kuitenkin tarvittavaa tukea ja kerhotoimintaa oppilaille. Avustajaresurssin riittämättömyys kuormitti sen sijaan henkilöstöä kovasti.

Tunnit pidettiin, ja uusia asioita kokeiltiin, mm. sarjakuunnelmaa. Oppilasparlamentti valittiin ja se ehti kokoontua syksyn aikana kerran. Keväällä katsoimme useita leffoja, ja samaan aikaan opettajat saivat sisäistä koulutusta. Pääsimme mukaan KiVa-koulu- ja Nuoren Suomen liikuntahankkeisiin. Koulumummi toiminta on vakiintunut ja saanut julkisuutta mm. Opettajalehdessä.

Koti & Koulu ry toimi aktiivisesti; se järjesti mm. Aurora-päivän tapahtuman, Vappukahvilan Luunjan koululeirin rahaliikenteen, Kesätipin, kuudesluokkalaisten kukituksen. Aurora- seminaarin, joulukuusten myynnin. Yhdistys huolehti Kolmen Rosvon Viisikko-paitojen tilaukset. Oppilasparlamentti valittiin, ja se kokoontui kaksi kertaa.

AURORAN koulun toimi myös oppimiskeskuksena ja järjesti espoolaisopettajille täydennyskoulutusiltapäiviä mm. kouluteatterista ja ryhmäintegraatiosta. Oppimiskeskus organisoi myös kaksi kolme roc-konserttia, joissa oli esiintyjiä useista kouluista. Niinikään oppimiskeskuksemme vastuulla oli ns. Kimara-kiertue, jossa perehdyttiin uuteen erityisopetusajatteluun.

NETTISIVUMME (www.aurorankoulu.net) on telakalla. Ne muuten kaapattiinkin kahdeksi päiväksi! Tiedotus hoidettiin rehtorin blogin kautta. Aloitimme syksyn aikana siirtymisen Wilman poissaolojen seurantajärjestelmään.

KOULUKIINTEISTÖÖN tehtiin vuoden aikana pieniä parannustöitä. Niihin kuului mm. ikkunoiden maalausta ja kanslian ulko-oven uusiminen. Opettaja-asuntolaan tehdään työtila koulupsykologille ja koulukuraattorille. Oppilaiden saattoliikenteen turvaamiseksi tehty tienrakennussuunnitelma on pysähtynyt. Koulun päärakennuksen saneeraus- ja lisärakennushanke on edelleen kaupungin suunnitelmissa. Hankkeen pitäisi alkaa muutaman vuoden kuluttua. Myös irtaimistoa uusittiin. Hankimme mm. monistushuoneeseen lukittavat kaapit. Smartboardeja saimme lisää, nyt niitä on yli puolessa luokista. Kaikissa luokissa on tietokoneet.

HENKILÖKUNNASSA tapahtui muutoksia. Luokanopettajista eläkkeelle jäivät Anna-Liisa Kurki ja Mirja-Liisa Korte. Virkavapaalle jäivat Emilia Kalmari ja erityispettajat Sari Karjalanen ja Hanna Haapaniemi. Virkavapaalla jatkoi Päivänkehrän rehtorina toimiva Jukka Sarpila. Koulunkäyntiavustajista menetimme Janinan, Jirin, Mireillen ja Nooran.

Meille palasi luokanopettaja Sirpa Wass. Uusiksi ela-opettajiksi saimme Riina Solantauksen ja Merja Eklundin. Koulunkäyntiavustajakaartiamme saimme vahvistamaan mm. Linda Purasen. Uudeksi ruokapalveluisännäksi tuli Irma-Astrid Mesiäisen tilalle Kai Kontola.

KAIKKIAAN vuosi oli hyvä. Pariopettajuus innostaa. Ryhmäintegraatioluokat ovat eettisesti hieno toimintamalli. TIP on edullisen ja hyvin toimiva iltapäivätoimintamuoto. Koulumme 20-vuotista työtä taidekasvatuksen edistäjänä arvostettiin. Sitä on esitelty niin julkaisuissa kuin Pohjoismaisessa taidekasvatuksen seminaarissa. Niillä ansioilla rehtori oli myös yhtenä alustajana Pariisissa Unescon Opettajapäivän seminaarissa.

Huoltajapalaute on ollut vuoden 2009 aikana oikein ystävällisesti. Keväällä tehtiin virallinen huoltaja-kysely Wilmassa Lisäksi TIPPiin liittyen tehtiin kaksi omaa nettikyselyä. Myös rexin blogissa on ollut mahdollisuus ottaa moniin asioihin kantaa pikaäänestyksissä. Koululla käyneet kansainväliset vieraat ja rehtorin oma uusi esimies Tapio Erma antoivat hekin hyvin kannustavaa palautetta. Vieraita meillä kävi Hong Kongista, Meksikosta ja Saksasta. Koulumme näkyi myös paljon mediassa. Rehtori oli välillä kuin median "päivystävä dosentti". Sampopankki myönsi koulullemme 2000 €:n määrärahan siestaliikunnan kehittämiseen.

Kevätlukukaudella mielialat olivat korkealla. Syksyllä monesta syystä synkemmät. Henkilökunta antoi itse syyslukukaudelle arvosanaksi 8-. Se on alhaisin miesmuistiin (v. 2008 se oli 8,6, vuonna 2007 8+). Kuorma oli ilmeisesti jopa niin raskas, että voimia ei riittänyt henkilökunnan virkistystilaisuuksiinkaan. Osa kiukusta johtuu myös siitä, että suomenkielinen opetuksen tulosyksikkö on ollut niin sidottu isoihin organisaatiouudistuksiin ja hankkeisiin, että jotkut yksittäisten oppilaiden tosi tärkeät asiat ovat hautautuneet kohtuuttomasti. Viittaan tällä sekä eräisiin avustajapäätöksiin että vakavasti sairaan lapsen apuvälinepäätöksen kohtaloon.

Aivan viimeisinä koulupäivinä kuului taas naurua. Osasyynä oli hyvin onnistuneet Kolmen Rosvon esitykset, mutta myös mahdollisuus tehdä tärkeitä hankintoja: soittimia, liikuntavälineitä jne. koulun ja eritysesti TIPin harrastustoiminnan edistämiseksi koska kaupunki tuloutti koulun tilille viime tipassa lähes 40 000 €. Hankinnat olivat mahdollisia siksi että näin vapautui käyttöömme vanhemmilta kerättyjä TIP-maksuja, joita hankintakielto ei samalla lailla koske. Ja oma osansa oli tyhy-rahoilla hankituilla hierovilla tuolinpäällisillä.

HENKILÖKOHTAISESTI annoin syyslukukaudelle arvosanan 9. Sama sopisi koko vuodelle. 20 rehtorina toimimisvuosi on totisesti tarjonnut haasteita koko ammattitaidolle ja kaikille suhteille. Ja on hyvä muistaa, että taustalla oli vielä edellisen syksyn diasporan hurja lisätyömäärä, Ongelmia on riittänyt, mutta niitä on myös onnistuttu siirtämään "pulmatilaan", jossa niitä voidaan ruveta ratkaisemaan. Luovuutta on tarvittu, eikä työtunteja ole uskaltanut laskea. Kun rehtori on tällä hetkellä myös avustajien esimies (alaisia on siis yhdellä ukolla yli 40), täytyy olla myös itselleen armelias. Kaikkia asioita ei pysty hoitamaan niin hyvin kuin haluaisi.

Asiantuntemustani on käytetty ihan riittävästi. Vuosi alkoi Educassa, jossa alustin tulevaisuuden koulusta. Samasta teemasta minua haastateltiin Opettaja-tv:n osastolla ja myöhemmin verailin puhumassa tulevaisuuden koulusta myös Kontron ohjelmassa.Oikea kunnianosoitus oli mahdollisuus päästä toisen kerran Kanadaan Quest2009-konferenssiin Team-Espoossa.

Uuden opetteleminen tuo virtaa. Erityisen innostunut olen ollut minileffojen teosta iMoviella ja diaesitysten laadinnasta keynote-ohjelmalla. En ole nyt mukana missään pitkäkestoisessa koulutusohjelmassa, mutta suoritin joulun aikoihin "sijaisopettajakurssin". Tutkimisintoakin on, mutta ehdin tehdä vain ihan vaatimattoman selvityksen espoolaisrehtorien tavasta johtaa kouluaan.

ILOA on tullut myös harrastuspuolelta. Luokanopettaja-lehden ilme uusittiin. Toimittamamme Luokanopettajan Päiväkirjan 20. versio myytiin loppuun. Olemme päivittäneet koulutuspoliittista ohjelmaa. Keväälla päättyi mieluinen vuoden mittainen pesti Esse-lehden kolumnistina. Iloinen tehtävä on myös oman neljännen oppilaitosjohdon kurssin vetäminen, tällä kertaa Lappeenrannassa. Ja aina tekee hyvää valmistella pätkäluentojakin. Tänä vuonna kiersin puhumassa mm. tulevaisuuden koulusta, oppikirjoista ja yhteisöllisyydestä.

Vuoden rakkain harrastus on ollut perehtyminen suomalais-saksalaisen kasvatusoppiin. Se on voittanut jopa vespailun. Lomista juuri oikeaan saumaan osui vaimon ja tyttären kanssa tehty Kreetan matka pääsiäisen alla.

MILTÄ VUOSI 2010 NÄYTTÄÄ ? (päivitetty 3.1.2010)

SELLAINEN vuosi. Hyvä että sen sai elää. Vuosi 2010 on vielä hämärän peitossa, mutta vähän tiedetään:

Kevät 2010

Muutoksia koulun "yläpuolella"

Taloudellinen tilanne tulee kiristymään. Väitetään, että taloslaman vaikutukset alkavat tuntua perheissä viiveellä. Työttömyys lisääntyy. Kunnan verotulot vähenevät entisestään.

Perusopetuslaki uusitaan eduskunnassa , ja sen jälkeen- ehkä syksyllä 2010- alkaa Opetushallituksen johdolla opetussuunnitelmatyö.

Opettajien virkaehtosopimus päättyy tammikuun lopussa. Sen jälkeen ollaan sopimuksettomassa tilassa. On mahdollista, että OAJ (tarkemmin JUKO) antaa lakkovaroituksen neuvottelujen vauhdittamiseksi.

TIPin kohtalo ratkeaa helmi-maaliskuussa. Päätös on hyvin tärkeä. Jollei hanke jatku, iltapäivätoiminnan järjestäminen kilpailutetaan. Koulunkäyntiavustajille toiminnan päättyminen merkitsisi huomattava taloudellista takaiskua.

Toukokuussa jättää työryhmä ehdotuksensa perusopetuksen uudeksi tuntijaoksi. Alkaa kiivas keskustelu siitä, mikä koulussa on tärkeää.

Maaliskuussa iskee uusi aalto H1N1-virusepidemiaa. Opettajien rokotukset alkanevat alkuvuodesta.

Muutoksia ja heijastuksia koulunpidossa

Suuri osa kouluista siirtyy tammikuussa kokonaisbudjettiin, ja sen opettelussa on haasteita. Kokonaisbudjettikoulut saavat palkata sijaisia eikä hankintakielto koske heitä yhä tiukasti kuin muita kouluja - ainakaan aluksi. Johtokuntakin saa kokoontua kolme kertaa.

Oppilashuollon palveluihin kohdistuva paine ei helpota. Koulupsykologi "muuttaa" kanslia viereiseen tilaan, mutta toisaalta koulukypsyystestaukset sitovat hänet helmikuusta maaliskuuhun. Sellon-tapahtumia saatetaan joutua käsittelemaan oppilaitte kanssa heti lukukauden aluksi. Odotettavissa on taas paljon poissaoloja- toivottavasti kukaan ei sairastu vakavasti.

KOULUTYÖ jatkunee kevään ajan vanhoilla lukkareilla. Joitain muutoksia tehdään, ennenmuuta pienluokkien opetuksen järjestämisessä. Kerhotunteja ja tukiopetustunteja saatetaan joutumaan hieman säännöstelemään.

KiVa-koulu- ja Nuori Suomi-hankkeita terästetään.

Kevään opetusohjelmaan kuuluu mm. uinninopetus tammi-helmikuussa. Juuri ennen viikon talvilomaa on viikolla 7 Beatles-konsertt. Auroran päivän tapahtuma on maaliskuussa, Via Dolorosa ja Vappuhulinat huhtikuussa. Kevätkirkko, kevätjuhlat ja todistustenjako viikolla 22.

Opettajakunta hioo kevään toimintakalenteria heti tammikuun alussa. Silloin otetaan kantaa myös siihen, kuinka muistamme sitä, että maaliskuussa tulee kuluneeksi 70 vuotta Talvisiodan päättymisestä.

Oppimiskeskuksemme ydinryhmää koulutetaan kevään aikana vetämään prosessia Espoossa.
Oppimiskeskus järjestää kevään aikana myös omaa koulutusta.

Syksy 2010

SYYSLUKUKAUDELLE on odotettavissa resurssien leikkauksia. On puhuttu noin 1,5 %:n leikkauksesta, mutta taloustilanne synkkenee koko ajan. Lisäksi juuri Auroran kohdalla leikkaus on suurempi, koska meiltä poistuu kaksi sope-luokka. Heidän mukanaan menee noin 8 % kehyksestä (ymmärrettävästi, koska opetustakaan ei järjestetä). Avustajatilanne on aiku. Siihen vaikuttaa mm. TIP-ratkaisu ja se kuinka kaupunki reagoi opetuslautakunnan vammaisneuvoston kirjeeseen antamaan vastaukseen.

Meillä aloittaa ilmeisesti kolme ekaluokkaa. Pariopettajuus saattaa laajentua.

Kerhotoiminnan jatkuvuus on auki. Vieläkö OPH myöntää lisää rahaa?

Henkilökunta jatkanee toivon mukaan pääosin samana. Keväällä valittu uusi vakituinen luokanopettaja aloittaa työnsä. Avustajamäärän osalta tilanne on auki. Sope-luokkien päättyminen vie mukanaan kaksi avustajaa ja kaksi opettajaa.

Toivottavasti saamme jälleen poikkeusluvan pitää neljän päivän syysloma. Sille on tarvetta.

Henkilökunnan jaksamisen tukemiseen on paneuduttava. Työn onnistumista hankaloittavat "kivet kengässä" on murskattava. Väkivaltaisten lasten opetuksen järjestäminen on tehtävä turvalliseksi. Ryhmäintegaation jatko yläkouluissa on ratkaistava. Kehittämiskeskustelukonseptia on kehitettävä jo alaisten määrän vuoksi.

Ei kommentteja: