Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

keskiviikkona, marraskuuta 23, 2011

Timmi muistio OAJ:n valtuuston ensimmäisestä päivästä

Kuvassa Petri Lindroos, joka johtaa sääntöuudistusta.
OAJ:n valtuusto avattiin torvisoitolla noin klo 13. Avauspuheen hoiti puheenjohtaja Luukkainen.

Kuulimme ajankohtaiskatsaukset myös koulutuspoliittisista ja järjestöasioista.

SITTEN alkoi varsinainen valtuuston kokous. Kokous eteni jämptisti, esityslistan mukaan ilman suurta draamaa. Esityslistalla edettiin jopa hurjaa vauhtia, niin että kokous keskeytettiin etuajassa klo 18.20. Vain muutamaan kohtaan  tehtiin muutosesityksiä.

Pääsemme kuitenkin perjantaina äänestämään uusista säännöistä; ainakin valtuuston koosta ja YLL:n ryhmälle määritellystä minimikoosta. Esim. talousarvio meni läpi sellaisenaan.

Heljä Misukka kertoi Valtuustolle koulutuspolitiikan
uutisia.
VALTUUSTO jäi vielä illalliselle, kun minä karkasin kotiin. Sen verran Ikea-kassissa on rästihommia. Ehdin kuitenkin avata Mersun takakontin ja jakaa Lo-liiton juhlajuomia.

Ei kommentteja: