Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2011

Virkahaastattelujen ketju alkaa

Meillä opettajien virkahaastatteluun
kuuluu opetustuokio. Niin tänäänkin.
EILEN oli ihanan kesäinen ilma. Se sai ihmiset  iloiselle tuulelle, vaikka  työlistalla olikin  vakavia asioita. Keille on töitä Aurorassa ensi lukuvuonna? Tutut koulunkäyntiavustajat olisivat heidän palveluitaan tarvitseville lapsille kovin tärkeitä aikuisia.  Avustajatilanne on meillä auki vielä pari-kolme viikkoa. Tosi kurjaa.

Opettajien vaihtuminen huolestuttaa vanhempia vielä enemmän.  Toive siitä, että opettaja ei vaihtuisi,  on varsin yleinen. Opettajat  kuitenkin jäävät vauvalomille ja vaihtavat työpaikkaa, paikkakuntaa jopa maata siinä kuin muutkin ihmiset. Ei taida auttaa muu kuin opetella sietämään sitä?

Rehtorin tärkeitä  tehtäviä on rakentaa käytettävissä olevista opettajista  joka lukuvuodeksi mahdollisimman toimintakykyinen joukkue;  sijoittaa kukin "pelaaja" vuosittain hänelle ja kokonaisuuden kannalta parhaalle paikalle. Meillä periaatteena on, että ekaluokkien opettajatilanne priorisoidaan aina ensimmäiseksi. Sinne tarvitaan parhaat voimat. Myös tämä voi johtaa oman opettajan vaihtumiseen.

Totuuden nimessä on  kuitenkin muistutettava, että Aurorassa on kyllä poikkeuksellisen pysyvä opettajakunta.

TÄNÄÄN alkaa pitkä virkahaastattelujen ketju. Eka-luokan auki ollut loppukevään sijaisuus saattaa ratketa jo  tänään. Loppusuoralla on kaksi vaihtoehtoa.

Heti perään alkavat kahteen   aukiolevaan, ensi lukuvuoden sijaisuuteen liittyvät haastattelut. Opettajan valinta kouluun  on todella tärkeä ja vaativa tehtävä.

Muutakin mielenkiintoista on luvassa. Rakensimme eilen "studion" 6ac-luokkaan, ja siestalla siellä alkavat Prinsessa Ruususen kuvaukset. Tänään kuvaamme synttärikakkuun liittyviä lähikuvia.  Samaan aikaan bändikämpässä nauhoitetaan opettaja  Uma Jutilan elokuvaan säveltämää ja sovittamaa musiikkia. Myös nauhoituksesta  otetaan pikku pätkiä leffaan.

Ja koulupäivän jälkeen jatkuvat kehittämiskeskustelut pienen  tauon jälkeen. Keskusteluja riittääkin yksi/päivä ihan kevään loppuun saakka.

Ei kommentteja: