Kaikille yhteinen arvokasvatus-oppiaine

KUVA: Mikael Soininen, kuva lainattu Helsingin yliopiston www-sivulta (www.helsinki.fi)

(Korjattu saadun palautteen perusteella 29.2.)


MITÄ enemmän pohdin tulevaisuuden haasteita suomalaiskoululle, sitä vakuuttuneemmaksi tulen, että meidän on tehtävä muutoksia perinteisiin oppiaineisiin. Jos saisin päättää, loisin kouluun uuden oppiaineen: arvokasvatuksen. Aineen nimi voisi olla yhtä hyvin katsomus- ja kulttuurioppi tai demareitten ehdottama ihmiseksi kasvu. Tämän aineen oppitunneilla tuettaisiin oppilaitten kasvua eheiksi, suvaitsevaisiksi ja monikulttuurisiksi suomalaisiksi. Tunneilla käsiteltäisiin ihmiseksi kasvun syviä eettisiä kysymyksiä ja tutustuttaisiin tapoihin, joilla niitä on ratkottu eri kulttuureissa. Materiaali ulottuisi saduista, taiteesta aina ajankohtaisiin uutisiin saakka. Yhdistäisin tähän aineeseen osia maantieteestä. Perehtyisimme arvokkaina ja pyhinä pidettyihin asioihin niitä kunnioittaen. Koko luokka yhdessä, lapsen ja opettajan uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta.

Suomen väestö monikulttuuristuu kovaa vauhtia. Kyse ei ole tilapäisestä eikä häviävästä ilmiöstä. Maahanmuuttajat tulevat ja jäävät. Paikoin jo nyt esim. Kirkkojärven koulun oppilaista yli 40 % on maahanmuuttajataustaisia. KIrkkojärvellä on tehty upeaa työtä, mutta monissa muissa kouluissa ja kunnissa maahanmuuttajalasten kotouttamisessa ei ole onnistuttu yhtä hyvin. Vielä huonommin on onnistuttu aikuisten osalta. Luulen, että syitä on ainakin kaksi. Toinen syy on, että maahanmuuttajataustaisen lasten ja laajemmin perheitten suomen kielen taito jää liian heikoksi. Toinen on - näin väitän- väärä ratkaisu jakaa oppilaat arvokasvatuksen tärkeimmillä tunneilla eri uskontoihin.

Jos emme halua Suomeen samanlaisia etnisiä ongelmia kuin monessa muussa maassa, meidän on minusta kaikin tavoin tuettava uusien suomalaisten kotouttamista. Koululla on tässä tärkeä tehtävä tutustuttaa maahanmuuttajataustaiset lapset suomalaisen yhteiskunnan kulttuuriin. Vastaavasti koululla on tärkeä tehtävä tutustuttaa vanhasuomalaiset lapset uusisuomalaisten kulttuureihin. Molemmat tapahtuvat parhaiten yhdessä opiskelemalla.

Nyt voimassa olevassa opetussuunnitelmassa nämä tavoitteet on tunnistettu, mutta ne pyritän saavuttamaan oppiaineiden lisäksi käsiteltäviksi määrättyjen ns. aihekokonaisuuksien avulla. Koulussa on kuitenkin jatkuva pula opetuajasta. Jos ihmiseksi kasvua, kansainvälisyyttä ja esim. kulttuurikasvatusta oikeasti halutaan opettaa, sille on varattava aikaa. Aikaa saavat tuntijaossa oppiaineet. En tee ehdotusta luullen, että uuden oppiaineen luominen olisi helppoa. Tiedän, että ratkaisulla on merkittävät vaikutukset mm. opettajien koulutukseen. Teen ehdotuksen siksi, että se on vaikea. Vaikeisiin ongelmiin ei ole helppoja ratkaisuja.

Arvokasvatus tarvitsisi oppiaineen statuksen. Jo se on vaikeaa, Mutta siihen vaikeudet eivät lopu. Jotta oppilaitten viikkotuntimäärät pysyvät siedettävinä, jotain olisi vastaavasti karsittava. Tilan saamiseksi arvokasvatukselle, suomalaiskouluissa olisi perusteltua lopetettaa pakollisten erillisuskontojen (ev.lut ja ortodoksien uskonto) ja pyynnön takana olevien vähemmistöuskontojen opetus. 2000-luvulla uskonto-oppiaineet ovat jo muuttuneet normitasolla pitkälti uskontotiedon opetukseksi. Ohjeiden mukaan oppitunneilla ei esim. saa harjoittaa uskontoa.

Uskonnon opetus on erittäin vahvasti tunteilla latautunut kysymys. Ehdotukseni vaatisikin huolellista kansainvälisten sopimusten tulkintaa ja huolellista ja keskustelevaa eri osapuolia kuuntelevaa valmistelua.

Ehdotukseni ei ole suinkaan uusi. Työväenliike vaati kaikille yhteisen siveysopin opetusta jo vuonna 1906. Jokseenkin 90 vuotta sitten suomalaisen kasvatusopin suurmiehen, professori Mikael Soinisen komitea alkoi valmistella opetussuunnitelmaa uskontojen historiaan ja siveysoppi-nimiseen aineeseen. Vuonna 1922 hallitus tekikin esityksen aineen opetuksen aloittamisesta. Kaikille kansakoululaisille yhteistä siveysoppia ei kuitenkaan syntynyt. "Uskontojen historia ja siveysoppi", oli vuodet 1923-1985 uskontokuntiin kuulumattomille suunnattu uskontoa korvaava oppiaine. Nykyään aineen nimi on elämänkatsomustieto.

Olisiko Suomi jo nyt kypsempi kaikille yhteisen arvokasvatuksen järjestämiseen?