Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, huhtikuuta 20, 2018

Peruskoulupedagogiikka. Arjessa. NYT

MEDIASSA kuohuu aika ajoin. Juuri nyt kouluista suunta on kuulema kadonnut.  Opettajat on hurautettu ilmiöihin. Oppiaineita ei enää opeteta. Läksyjä ei ole. Luokissa  on kaaos. Älykännykät syövät oppilaiden mielenkiinnon...

NÄINKÖ on?

MINULLA oli etuoikeus seurata viiden viikon aikana opetusta neljässä eri pääkaupunkiseudun koulussa 1:llä, 2:lla,  3:lla ja 6:lla luokilla.  Opetusta antoivat pian valmistuvat maisteriluokanopettajat, yksin, parinsa kanssa ja jopa useamman aikuisen tiimissä.

Seurasin noin 33 oppituntia ja tein niistä muistiinpanot. Näin fysiikan, kuvataiteen, maantiedon,  yhteiskuntaopin, ympäristöopin ja  äidinkielen ja kirjallisuuden  tunteja. Näin myös eheytettyä opetusta ja jopa ilmiöopetusta. (En nähnyt historian, katsomusaineiden, käsitöiden, liikunnan, musiikin  enkä vieraan kielen tunteja.)

MITÄ siis näin? Miltä peruskoulupedagogiikan arki näytti? Mitä Wanhasta oli jäänyt pois? Mikä oli kokonaan "Uutta"? Mikä jatkui yhä (vaan)?

Mitä NYT oli jätetty pois?

KOSKA  olen seurannut opetusta 1970-luvulta alkaen ensin itse opiskelijana (ja tietysti sitä ennen oppilaana 1962 alkaen) ja  sitten 1980-luvulta alkaen myös opettajankouluttajana satoja tunteja, uskallaan väittää, että pedagogiikka on oikeasti muuttunut. Tunneille ei enää näe äkseerausta  oppilaiden kurittamista tai häpäisyä. Ilmapiiri ei ole ankea eikä ahdistava.  Opettajat ovat kuoriutuneet koulumestarin roolista. Kontrolloinnin funktio on selvästi ohentunut.

Työtavoista on hylätty ennen niin tärkeä taulutyö (IKLI-metodi). Jos luokassa oli liitutaulu, se oli peitetty erilaisilla paperilapuilla. Piirtoheittimiä ei enää ole. Oppitunti ei enää ole oppikirjan tekstin läpilukua.  Eikä asioita päntätä  ulkoa eikä juurikaan kertailla. Joitain asioita jäin kaipaamaan:  Uusi jakso aloitetaan mittaamatta oppilaiden lähtötasoa kuten 70-luvulla. Eikä myöskään koota aikaisempia tietoa asiasta kuten 80-luvulla. En juurikaan nähnyt vaikeustasoltaan eriyttäviä tehtäviä. Eikä useinkaan varmistettu, saavutettiinko tavoite. Asiat ikäänkuin käydään läpi, kursorisesti.

Työtavoista ja materiaaleista on "hylätty":
- pakottaminen
- oppikirjoja saattoi olla, mutta ei niitä juuri käytetty (paitsi matematiikassa)
- kuvataulut
- luokkakirjastot
- valmiit oppimispelit (yhdessä hienossa projektissa tehtiin itse lautapeleja)
- valmiit työkirjat
- kartastot ja seinäkartat
- vastaamaan ei enää nousta seisaaltaan (kuten vielä 1960-luvulla)
- luokissa ei ole enää televisoita eikä radioita
- tuntitehtäviä ei enää tarkastettu tunnin aikana (eikä siis ollut erityisiä tarkastuspisteitä)
- oppilaita ei poistettu käytävään (ylipäätään koulu oli yhä vähemmän rangaistuslaitos -enemmän ymmärryslaitos)
- monisteet ovat lähes kadonneet samoin itseohjautuvat materiaalit
- perinteistä opiskelutekniikan harjoittelua (jolla keskityttiin painamaan mieleen teksti) en nähnyt.
- kukaan ei edes muista aihekokonaisuuksia :-)
- oppilaita ei enää pidetä kurilla aktiivisessa työssä
- mallin mukaan piirtäminen
- oppilaita ei juurikaan kilpailutettu.
- kuorossa vastaaminen on jäänyt museoon
- pikkuvälitunnit (taukojen antaminen)
- tuntileikit (draamatuokioita lukuunottamatta)

Mitä uutta on NYT?

Tunneilla on kevyt ilmapiiri. Niihin mahtuu hymyä, naurua ja paljon positiivista ohjaavaa palautetta. Oppilaita puhutellaan kauniisti. Erilaisuutta suvaitaan. Oppilaisiin luotetaan aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Jopa liikaakin? Oppilaille annetaan suunnittelu- ja arviointitehtäviä. He antavat rakentavaa palautetta toisten töistä. Opettajat opettavat pareina, joustavasti rooleja vaihdellen. Myös ohjaava opettaja on osa tiimiä. Luokka-asteet tekevät yhteistyötä.

Opettajat käyttävät oikeasti monipuolisesti menetelmiä. Osuin tunneilla joista tunnistin ainakin seuraavia kohtuullisen uusia ja ennen arjessa harvinaisia  työtapoja:
- draamaa (lähes kaikissa ryhmissä - jopa fysiikan tunnilla ) oikein draamasopimuksineen
- aistiharjoituksia
- innovatiivisia, rohkeita taidejuttuja: mm. iMovie-leffoja
- havainnollistamista utube-videoiden avulla älykkäästi ja motivoivasti
- tutkivaa oppimista, omiin kysymyksiin vastausten etsimistä, tutkimustulosten esittelyä, oman oppimisprosessin arviointiakin
- itsearviointia (lomakkeet)
- juhlahetkiä (mm. elokuvafestivaalit juontajineen ja palautteineen) ja messuja (ilmiöviikon tuotosten esittely salissa)
- kisailuja, bingoa
- mielikuvitujuttuja: mm. salainen pussi.
- ohjelmointiharjoituksia
- pistetyöskentelyä
- projekteja
- pariharjoitteluja
- oppiaineen kielellä puhumista
- ryhmissä työskentelyä jopa yhteistoiminnallisin maustein (edessä olevan työn suunnittelua, tiimitaitojen arviointia- varsinaista ryhmäyttämistä en nähnyt)
- lähes kaikissa opetusryhmissä toimittiin pienryhmissä.
- yhteiskirjoittamista
- oppilaat mukaan päättämään, mitä asioita alkavan jakson aikana käsitellään
- ohjelmointia ja robotiikkaa
- yhtä tuntia pidempiä kokonaisuuksia
- monipuolisia sosiaalimuotoja: piiri lattialla, pöydän ympärillä, pulpetit ryhmissä ja riveissä.
- tuotteen kehittelyä, testaamista
- vertaisarviointia (ilmiöviikkon muiden ryhmien tuotoksia-  arvointiohjelma puhelimessa)
- ympäristötaidetta
- välitavoitteiden antaminen ja niiden toteutumisen arviointi
- sopimuksia

Kaikissa tiloissa oli tietokone, dataprojektori tai skriini. Niillä tuotiin pedagogiikkaan lisäarvoa. Oppilaat eivät missään sählänneet puhelimillaan.

Kolmeen luokkaan osui myös ns. ilmiöviikko. Niissä tehtiin töitä usean luokan kesken. Yhdessä koulussa mukana oli oppilaita 1-9-luokilta.

Töitä tehtiin pulpeteissa, mutta yhä enemmän myös  luokkahuoneen ulkopuolella, koulun käytävillä.

Mitä jatkuu NYT yhä (vaan)?

Huoli siitä, että kaikki olisi mullistunut, on näiden tuntien perusteella vahvasti liioiteltu. Opettaja opettaa yhä ja oppilaat omaksuvat. Herbart-zilleriläinen tapa jäsentää oppitunti on yhä hengissä:  Vanhan kuulustelu - Uuden esitys - harjoitus - kokoaminen- kotitehtävät. (+ Hyvän huomenen toivotukset, poissaolijoiden kirjaaminen,  päivän ohjelman kertaaminen - ehkä muuten se kokoaminen on  unohtunut).  "Tehtävät tehdään kotona loppuun".

Opetus on edelleen "yksiläksyistä". Kaikki tekevät suurin piirtein samoja asioita omalla tavallaan. Nopeuseroja paikataan kotitehtävillä.

Oppilailla oli edelleen vihkot ja niihin kirjoitettiin oikealla lyijykynällä. Muutamalla tunnilla opettaja siirtyi selvästi jo ohjaajan rooliin. Asioiden opetus on edelleen paljolti verbaalista- mutta tunteihin osui myös kokemuksien sanallistamista ja niistä oppimistä,

Yhä suurin osa tunneista tapahtui luokkahuoneessa . Puolessa luokista oli perinteiset pulpetit, puolessa   joustavammin liikkuvat pöydät.  Kyselevä opetus elää vahvasti, sanoin jutustelevampi opetuskeskustelu. Puheenvuoro pyydettiin (periaatteessa :-)) viittaamalla. Välitunnit vietettiin ulkona.

Osuin vain yhdelle tunnille, jossa mentiin ulos tekemään töitä. (Tiedän kuitenkin, että parissakin ryhmässä tehtiin opintoretkiä, jopa useita). Kokeita pidettiin edelleen (niitä tunteja en seurannut).

Osuin tunnille, jossa käytettiin myös  "retromenetelmiä":
- luettiin vuorotellen ääneen
- tehtiin hiljaa tehtäviä
- oppilaat kirjoittivat vihkoon opettajan sanellessa tekstiä.
- päässälaskuja
- opetuselokuvan katselu (video)
- kyselevää, kehittävää opetusta
- opettaja lukee satua
- kieltoja ja käskyjä kuuli, mutta vain tarkoituksenmukaisissa tilanteissa
- suostuttelu
- tuotoksien esilleasettaminen

Yhteenvetoa

Nuoret opettajaopiskelijat olivat selvästi sisäistäneet uuden opetussuunnitelma  keskeisiä  ideoita: opettajan ja oppilaitten suhde oli ystävällinen,  arvioinnin fokus oli formatiivisessa kannustavassa palautteessa, oppilaan pedagogisen roolin vahvistaminen,  metodien monipuolisuus, tahdikkuus, positiivisuus ja kadehdittava suvaitsevaisuus  kaikelle oheistoiminnalle. Älylaitteita käytettiin fiksusti, kun ne toivat aitoa lisäarvoa. Tunnit oli suunniteltu ja osattu jaksottaa osiin. Niissä oli  perinteisen vuoropuhelun lisäksi kokemuksia ja elämyksiä.

Koulujen toimintaedellytyksissä oli  valtavat erot. Alkaen ulkoisista puitteista. Opetusryhmissä oli myös valtavat erot. Oli huikean itseohjautuvia ryhmiä ja ryhmiä, jossa keskittyminen tapasi kadota.

Opsin ideoita  toteutettiin vastuullisten aikuisten ohjauksessa, ikiaikaisten pedagogisten reunaehtojen, "betonirautojen" asettamissa rajoissa.

Muutama täysin subjektiivinen  kehitysidea/kummastus nousi kuitenkin mieleen:

1. Luokissa lähinnä piipahtavien koulunkäyntiavustajien roolittamista kannattaa kehittää, jollei niin ole tehty. Muuten resurssi menee hukkaan.
2. En osunut yhdellekään tunnille, jossa olisi pidetty päivänavaus. Pidetäänkö niitä?
3. Varsinkin monikerroksissa koulurakennuksissa tunti pääsi alkamaan usein välitunnin jälkeen jopa 10 minuuttia myöhässä. Vuodessa siitä kertyy muuten melkoinen  hukka.
4. Meteliin kannattaa etsiä ratkaisuja. Seurasin tunteja myös avoimessa tilassa, ja toki  naapuriopetusryhmästä kantautui ääntä. Mutta kyllä kovin meteli oli kuitenkin perinteisissä luokkahuoneissa. Mitenhän niiden akustiikkaa voisi kehittää?
5. Näkemäni opetus oli monien opsin toiveiden suuntaista. Ns. ilmiöviikot etsivät kuitenkin monessa paikassa vasta muotoaan. Liikunta ei ole vielä pesiytynyt muiden oppituntien sisälle. Laaja-alaisista taidoista ei koulun arjessa paljoa puhuta.

2 kommenttia:

Ilpo Halonen kirjoitti...

Martti on saanut kiitosta Euneos Oy:n Erasmus+ -kurssien kouluttajana. Viimeksi hän puhui OPS:sta ja tämän hetken opetuksen haasteista Tikkurilassa benchmarking -kurssilla keskiviikkona 18.4. Mieleeni jäi espanjalaisen osallistujan kommentti: ”This was just what we came to get here,” Martin esityksissä on aina tunnistettavissa hänen valtava perehtyneisyytensä asiaan ja hänen intohimonsa levittää hyvän opetuksen sanomaa kaikille. Sen vuoksi 10:stä eri Euroopan maasta tulevat kuulijat ottavat hänen esityksensä vastaan suurella kiinnostuksella ja mielihyvällä.

Martti Hellström kirjoitti...

Korvat punottaa.