Vasta lopullinen puhelimen kuolema pysäytti. Pudotin puhelimen klassisesti veteen. Vesi ja sähkö eivät sovi yhteen. Yritin elvyttää sitä kesken valmennuspäivän. Puhelin soi. Yes. Mutta kosketusnäyttö ei toiminut. Argh. Puhalsin, silittelin. Mutta sen elo katosi. Omenaa ei tullut enää näkyviin painoi mitä tahansa nappulaa. Nyyh.
KELLO oli 14. Psyykkasin itseäni. Tästä selvitään. Vaikka karttaohjelma ei ohjaa minua Kokkolan juna-asemalle. Enkä tiennyt paljonko kello oli. Junalippuni oli iPhonen sulkeutuneessa muistissa. Vaimoon ei saanut yhteyttä. Äiti oli ollut operaatiossa, enkä voinut kuulla, kuinka hän voi.
ALKOI 28 tunnin HORROR. Huomasin, että olen lähes täysin kännykän varassa. Vaikka minulla oli läppäri. Minua ei saa kiinni. En saa ketään kiinni.
KOTIIN pääsin klo 20. Luin matkan ajan ohjeita kastuneen kännykän kuivaamisesta. Konduktööri ei onneksi tarkastanut lippua. Tikkurilassa oli onneksi takseja.
Kaivoin esiin vanhan simpukkapuhelimen. Kiinni seinään. Lataa Yes. Otan irti seinästä. Sammuu. Help. En muista, koska olisin mennyt yhtä vihaisena nukkumaan.
AAMULLA aurinko paistoi. Unen aikana pää oli selvinnyt: Eikun ostamaan uus puhelin. Ei kannata itkeä maahan kaatunutta maitoa. Mutta ostamaan millainen? Ostaisiko tehdaskunnostetun? Argh. Toimitusaika 2-5 päivää. Stockan hulluilla päivillä olisi iPhone 8 tarjouksessa. Mutta en veny perjantaihin? Jokin halpa vanha iPhone ? Esim. SE:n? Vauhdilla Giganttiin. On se liian pieni. Ja jono myyjän luokse liian pitkä. Sitten Selloon Tektoriin. iPhone 7 vai 8? Kasi on lasia. En uskalla. Kymppi ei tullut mieleenkään. Ihan liian tyyris.
Ostin siis iPhone7:n. Äkkiä kotiin. Kastunut sim-kortti sisään ja kaikki peukut pystyssä. Toimi! Sitten alkoi ohjelmien päivitys. Tuskaa... Kello 18 puhelin oli ok. Pääosa kuvista ja muista pelastettu. Soitan äidille. Kivaa kun kuulemme toisiamme.
ISO ilo. Ja hämmennys. Miten tässä näin kävi? Miten minusta tuli näin riippuvainen kännykästä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti