" 50 vuotta sitten, vuonna 1968 ilmestyi mielenkiintoinen kirja, joka oli osa peruskoulu-pedagogiikan koulutuskokonaisuutta. Kokonaisuuteen kuului teos: Peruskoulua kohti (ja muutakin luettavaa), kymmenien radio- ja tv-ohjelmien sarja, sekä erilliset koulutuspäivät ja tentti. Aloitin pedagogisen kaivaustyöni tulosten esittelyn lyhyellä yleisesittelyllä tuohon kirjaan ja siihen liittyneisiin radio- ja tv-ohjelmiin. Osassa 2 poimin itselleni muistiin viisasita ajatuksia tavoitteista."
TÄMÄ kolmas osa kaivaa esiin ajatuksia oppiaineksesta, opetussisällöstä ja oppiaineista. Oppiaineista erikseen teoksessa nostetaan esiin (vain) kielet ja matematiikka.
Tavoitteet oppiaineksen valinnan kriteereinä
Kaisa Hälinen (1968, 23) pohtii esseessään tavoitteiden ja aineksen välistä suhdetta. Tavoitteita tarvitaan opetussuunnitelmassa kriteereinä. Hänen mukaansa on selvitettävä kunkin oppiaineen sisältämien ainesten arvo eri tavoitteiden suunnassa. (Opittavat asiat ja tavoitteet eivät siis ole sama asia.) Sama oppiaines voi palvella eri tavoitteita ja näennäisesti erilaiset oppiainekset voivat palvella samoja tavoitteita.
Esko Kangaksen (1968, 151) mukaan apua opetussisisältöjen valintaan antaa myös koulun sisäiseen kehittämiseen kohdistuva soveltava koulututkimus.
Touko Voutilaisen teemana (1968, 76) oli joustavuuden periaate opetuksessa. Kyse on siis siitä, kuinka voidaan - kun siihen on perustelta aihetta - muuttaa mm. oppikurssia. Tavoite voi olla liian vaikea tai helppo. Olosuhteet voivat muuttua.
Oppikurssien tulisi Voutilaisen mukaan joustaa. Tieto kasvaa hyvin nopeasti. Vanha tieto muuttuu. Uusi korvaa vanhan, joka jää tarpeettomaksi tai muuttaa sen merkitystä, joilloin se on opettava uudella tavalla.
Mielenkiintoisesti hän nostaa esiin opettajan ja oppilaiden kiinnostuksen merkityksen. Opettajan kannattaisi valitä erityiset syventymiskohdat oman kiinnostuksensa, oppilaiden harrastusten tai ulkopuolisten suotuisien tekijöiden perusteella.
Oppiaines on ärsykelähde, osana opettajan toiminnan kokonaisuutta
Matti Peltonen (1968,7) kirjoittaa kirkasta behaviorismia (ehkä muistamme äsyke- reaktio - vahvistaminen). Tässä kaaviossa oppiaines on (yksi) ärsykelähde.
Oppiaineksessa on hänen mukaansa ydinkohtia, joita esiinnostamalla opettaja voi suunnata oppilaan mielenkiintoa (ja näin vaikuttaa motivaatioon). Tyydyttävät tulokset edellyttävät, että oppimisen ajankohta on oppilaan kehitykselle sovelias. Suositeltavista opetusopillisista periaatteista ainekseen liittyy jäsentelyn periaate.
Jaakko Linnankivi (1968) kirjoittaa jopa 11 sivua opetustapahtumasta. Hän tarkastelee napakasti opettajan toimintaa: Opettaja saattaa opiskelutyöhön, pysyttää siinä ja tarkastaa aikaansaannoksa. Tarkoituksenmukaisen oppiaineksen valinta on osa opettajan toiminnan kokonaisuutta.
Oppiaineet differentaatioratkaisuna
Urho Somerkivi (1968) kertaa erilaisia ehdotuksia yhtenäiskouluksi. Hän muistuttaa, että vuoden 1966 koulunuudistustoimikunta ( Pj. L.Arvi P. Poijärvi) esitti mietinnössään, että yläasteen differentaatio ratkaistaisiin yhteisten aineiden, valinnaisten aineiden sekä valinnaisten kurssien järjestelmällä (ja eräiden aineiden tasokursseilla MH).
Erkki Aho (1968, 3) kirjoittaa peruskoulun opetussuunnitelman kokeilusta lkv 1967-68 ja pohtii huoltajien tekemiä ainevalintoja. Hän piti niitä onnistuneina. Korjauksia (joita koulu sai tehdä) oli vain 5 %. Suosituimpia valinnaisaineita olivat: konekirjoitus, metallityö, kotitalous, liikeaineet ja kone- ja sähköoppi. (Eivät siis esim. taideaineet). Näytti myös siltä, että peruskoulun opetussuunnitelma toteutuessaan olisi nykyistä kansalaiskoulun opetussuunnitelmaa teoreettisempi, mutta keskikoulun opetussuunnitelmaa käytännöllisvoittoisempi.
Toisessa essessään (1968, 19) peruskoulun opetussuunnitelmatyön ongelmista Somerkivi pohtii, mitä kysymyksiä (tulevassa) opetussuunnitelmassa on ratkaistava. Listalla on toisena opetussisällön kysymykset, mm. millainen yhdentymisasteen tulisi olla. (Hän tarkoittanee yhdentymisasteella sitä, kuinka paljon tasokurssien sisällöt voivat erota toisistaan?)
Jouko Räihä käsittelee teemaa syvemmin esseessään (1968, 27) kielenopetuksen eriyttäminen peruskoulussa. Peruskoulussahan "tärkeissä aineissa" oli yläasteella tasokurssit. Kielessä niitä oli kolme: Suppea ja helppo yleiskurssi, keskivaikea keskikurssi ja vaativampi laaja kurssi. Oppimäärä oli siis erilaajuinen ja vaikeusasteeltaan erilainen - samassakin aineksessa voi olla erilainen vaatimustaso - kunkin omaksumiskyvyn mukaan. Lahjakkaimmille oli myös lisätekstejä.
Vesa Lyytikäinen (1968, 32 ) pohtii samaa matematiikan opetuksen osalta. Matematiikassahan oli peruskoulukokeiluissa 7. luokalla suppea tai laajempi kurssi ja 8. ja 9. luokalla yleis-, keski- ja laaja kurssi. Eriyttvinä tekijöinä aineksen osalta olivat laajuus, syvyys ja mielenkiintoisesti konkreettisen materiaalin käyttöaika ja - määrä opetuksessa.
Missä muodossa oppiaines on opittavissa?
Veikko Kiuru kirjoittaa (1968, 97- 101) opetuksen kirjallisista apuneuvoista. Kirjallisista apuneuvoista tärkein on hänen mukaansa oppikirja, jonka kouluhallitus hyväksyy. Kehitys kulki kuitenkin jo tuolloin kohti yhä suurempaa monimuotoisuutta, oppikirjapaketteja; Oppikirjoja täydentävät työ- ja harjoituskirjat, oheislukemistot ja mm. opettajan oppaat Näitä muita muuten kouluhallitus ei käynyt läpi. Koulun kirjaston merkitystä toimivan koulun työlle ei ole aina Kiurun muaan oivallettu. Lisäsi tulossa oli ohjelmoidut kurssit kirjallisessa muodossa.
Harry Kronqvist (1968, 109) avaakin esseessää opetuksen ohjelmoiminen, kuinka tällainen ilman opettajaa toimiva ohjelma tulee rakentaa. "Ohjelma on sarja siten esitettyjä ärsykkeitä, että oppilas joutuu heti reagoimaan joka ärsykkeen kohdalla ja saa heti tietoa suorituksensa laadusta." Tämä edellyttää mm., että aines jaetaan huolellisesti suunniteltuihin annoksiin.
Kiuru pohtii myös kysymystä yksilöllistämisestä, pitäisikö eri tasoisille oppilaille olla eri kirjat. Vai pitäisikö samaan kirjaan sijoittaa eri tasoiset kurssit eritasoisille oppilaille? Vai riittääkö sama kirja eritasoisille oppilaille, jos sinne sijoitetaan eritasoista aineistoa.
Oppiaines on myös havaintomateriaaleissa. Nöjd (168, 102) pohtiikiin essessään audiovisuaalista opetusta. Hänen mukaansa pelkkä havaintojen tekeminen audiovisuaalisesta oppimateriaalista ei riitä. Tarvitaan kysymyksiä ja tehtäviä
Kielten opetuksessa näyttää tapahtuneen oppiaineksen muotoon liityyvä muutos. Nyt yksikielisyys on välttämätöntä 124. Ts. englannin tunnilla ei enää puhuta suomea. Näin myös käännöstehtävistä luovutaan.
Yhteenvetoa
Aihekokonaisuuksista tai läpäisyperiaatteista ei kirjoitettu. (Vuoden 1967 kokeiluperuskouluille tarkoitetussa väliaikaisessa opsissa kuitenkin oli jo harmiteltu, ettei komitea kiireen vuoksi ehtinyt harkita mahdollisuuksia opsin eheyttämiseen kokonaisuutena. Mutta ehkä tässä vaiheessa ei halutti sekoittaa lisää aineenopettajien keskinäisiä jännitteitä).
Varsinaista opsia oltiin vasta kirjoittamassa. Siinä työssä oppiaineksen valinta oli vasta vaiheessa. Siksi oli tärkeää pohtia valinnan perusteita. Oppiaineksen valinnan kriteereiksi teoksessa esitettiin astetut tavoitteet. Aineksen tuli sopia myös oppilaan kehitykseen. Opettajalla oli edelleen suuri merkitys tarkoituksenmukaisen aineksen valinnassa koulun arjessa. Hänen tuli myös jäsentää (ja annostella) aines. Oppikurssin tuli joustaa jo tiedon kasvun vuoksi. Opettaja sai ottaa huomioon omat mielenkiinnon kohteensa ja myös oppilaiden harrastukset.
Keskeinen pohdinnan kohde oli, kuinka aineksessa otetaan huomioon oppilaiden erilaisuus. Keskeisiä keinoja oli tasokurssitus ja toisalta valinnaisaineet ja valinnaiset erikoiskurssit. Kuinka suuri osa opetuksesta tulisi olla yhteistä? (Kun puitelaki hyväksyttiin, asia kirjattiin pykälään 5: Peruskoulun ala-asteella kaikkien oppilaiden opetus on pääasiassa samansisältöistä. Yläasteella opetetaan kaikille oppilaille yhteisiä oppiaineita, joiden oppimäärät voivat olla erilaajuisia sekä valinnaisia aineita- erikoiskurssit poistettiin keväällä 1967).
Näytti jo tuolloin siltä, että peruskoulun opetussuunnitelma toteutuessaan tulisi nykyistä kansalaiskoulun opetussuunnitelmaa teoreettisempi, mutta keskikoulun opetussuunnitelmaa käytännöllisvoittoisempi.
Keskeinen väline aineksen välittämisessä oli edelleen oppikirja, mutta se oli laajentumassa oppikirjapaketeiksi. Niiden rinnalla ainesta otettiin haltuun kirjaston kirjoista ja mm. audiovisuaalisten laittein avulla. Suuret odotukset kohdistuivat ohjelmoidun opetuksen materiaaleihin.
(Mielenkiintoista kyllä liitutaulusta aineksen esittelyn paikkana ei kirjoiteta. Kuitenkin vuoden 1967 opsissa lukee:" Opettajan tulee selventää oma suullista selvitystään merkitsemällä tauluun nähtäväksi esityksen pääkohdat ja valaisemalla esitsytään tarvittavin piirroksin.")
Ks. väliaikainen ops 1967: https://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2017/03/peruskoulun-valiaikainen_23.html
LÄHTEET
Aho, Erkki (1968). Peruskoulun opetussuunnitelman kokeilu lkv 1967-68. Teoksessa Nöjd. (toim), ss. 33- 40.
Hälinen, Kaisa.(1968). Koulutyön tavoitteista. Teoksessa Nöjd (toim.), ss. 21-25.
Kangas, Esko(1968). Peruskoulua koskevista selvityksistä. Teoksessa Nöjd (toim.), ss. 150-152.
Kiuru, Veikko. (1968) . Opetuksen kirjalliset apuneuvot. Nöjd (toim.), Nöjd (toim.), ss. 97- 101.
Kronqvist, Harry. (1968). Opetuksen ohjelmoiminen, ss. 108- 113.
Linnankivi, Jaakko (1968) Opetustapahtuma. Teoksessa Nöjd (toim.), ss 67- 75.
Lyytikäinen, Vesa. (1968). Matematiikan opetuksen tasoryhmityksestä peruskoulukokeilun yhteydessä. Teoksessa Nöjd (toim), ss. 31- 32.
Nöjd, Olavi. ( toim.) 1968. Peruskoulua kohti. Yleisradion ja television peruskoulupedagogiikan kurssien johdannot. Helsinki: Weilin + Göös.
Nöjd, Olavi. (1968). Audiovisuaalisen opetuksen perusteita. Teoksessa Nöjd (toim.), ss. 102-104.
Peltonen, Matti. (1968). Opetustapahtuman psykologisia lainmukaisuuksia-Teoksessa Nöjd (toim.), ss.5-15.
Räihä, Jouko A. (1968). Kielenopetuksen eriyttäminen peruskoulussa.Teoksessa Nöjd (toim.), ss. 26- 30.
Somerkivi, Urho. (1968) . Peruskoulusuunnitelman kehittyminen Suomessa. Teoksessa Nöjd (toim.), ss. 16- 18.
Somerkivi, Urho. (1968) . Peruskoulun opetussuunnitelmatyön ongelmia. Teoksessa Nöjd (toim.), ss 19-20.
Voutilainen, Touko. (1968). Joustavuuden periaate opetuksessa. Teoksessa Nöjd (toim.), ss 76-79
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti