Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, heinäkuuta 06, 2013

Kuukauden kirja: Oppilaan oikeudet opetustoimessa

HEINÄKUUN kuukaudenteos on: Hakalehto-Wainio, S. (2012). Oppilaan oikeudet opetustoimessa. Helsinki: Helsingin Kamari Oy

Kyseessä on erinomainen kuvaus koulun juristisoitumisesta ja koululle asetetuista uskomattomista vaatimuksista.  Teoksessa käydään läpi koulutoimen säädöksiä ja vallitsevia käytäntöjä lain asemaan saaneen Lasten Oikeuksien Sopimuksen suhteen.

Tekijää ahdistaa kuilu voimassa olevan oikeuden ja käytönnössä toteutuvan oikeustilan välillä. Kirjan viesti on tinkimätön: asioiden pitää muuttua vastaamaan lakia. Suomesta pitää tehdä lasten oikeuksien mallimaa. Opetustoimesta vastaavien tehtävänä on järjestää asiat niin, että oppilaan oikeuden toteutuvat käytännössä.

Minuakin tilanne, jonka kirja paljasta, ahdistaa. Käytännön koulumiehelle tulee kuitenkin mieleen toinen ratkaisu: mitä, jos ei säädettäisi laiksi sellaista, mitä ei aikuisten oikeasti voi toteuttaa.

KIRJAN lähtökohtana, pyhänä kirjana, on YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989  hyväksytty lasten oikeuksien sopimus, jonka mm. Suomi on ratifioinut. Suomi on antanut sopimukselle lain statuksen.

Oleellista sopimuksessa on, että siinä tunnustetaan, että  lapsi on itsenäinen ihmisyksilö ja oikeussubjekti, joka on tasa-arvoinen aikuisen kanssa. Sopimukseen sisältyy kaksi periaatetta:
Kaikessa on otetava huomioon  lapsen etu (lapsen paras)  ja se, että  lapsellä on  itsemääräämisoikeus (vaikka hän on alaikäinen).  Lapsella on oikeus oma saada näkemyksenä huomioon otetuksi. Hänellä on oikeus erityiseen suojeluun ja huolenpitoon,  oikeus leikkiin ja vapaa-aikaan, sekä oikeus tasavertaiseen kohteluun. Ketään ei saa syrjiä, ja erityisen haavoittuvia lapsiryhmiä voidaan tukea positiivisen diskriminaation keinoin.  Lapsilla on oikeus saada opetusta, oikeus hyvinvointiin ja näiden lisäksi kaikille kuuluvat perus- ja ihmisoikeudet.

TEKIJÄ nostaa esiin tärkeitä asioita. Tässä muutamia:

- Koulu on myös hallintoa. Koulussa on noudatettava hyvää hallintotapaa. Siis lakia. Opettajat ovat virkamiehiä. Heillä on virkavastuu.  Heidän on  noudatettava mm. hallinto-oikeuden periaatteita: yhdenvertaisuus, luottamuksellisuus, objektiivisuus, tarkoitussidonnaisuus ja suhteellisuus.
- Lapset ovat erilainen ryhmä kuin aikuiset.  Lasten ja aikuisten intressit eivät ole yhtenevät; oikeudet ovat lapsen ei aikuisen. Lapsi on perheen, mutta myös yhteiskunnan jäsen.
- Lastenkin tulee toimia niin, etteivät he estä muiden oikeuksien toteutumista.
- Oppilaalla on koulussa myös velvollisuuksia: osallistua opetukseen (ellei ole kotiopetuksessa)
käyttäytyä asiallisesti ja suorittaa tehtävä tunnollisesti.
- Velvollisuuksien laiminlyönnistä ei seuraa oppilaille kuuluvien oikeuksien menetys tai rajoittaminen.

KIRJA on siis post-doc tutkimus. Tekijä esittää sen perusteella pitkin matkaa korjausliikkeitä, joilla kuilua lupausten ja todellisuuden välillä kurottaisiin umpeen:

- Aina päätöksiä tehtäessä harkittaessa on analutoistava  eri vaihtoehtojen seuraukset lapsen parhaan näkökulmasta.
- Ei kosketella lapsia, jos he kokevat sen epämiellyttävänä.
- Häiriöt on poistettava opetuksesta.
- Kaikille oikeus opetukseen, myös esim. pakolaispäätöstä odottaville.
- Kartoitetaan säännöllisesti oppilaiden mielipiteitä mm.työrauhasta ja kouluruokailusta.
- Kiusaamiseen on puututtava tehokkaasti.
- Korjataan laittomuudet uskonnonopetuksessa (kyse tulkinnasta uskonnonvapauteen).
- Kouluihin on luotava  rakenteet konfliktien ratkaisulle; kantelu on  liian hidas.
- Koulujen toiminnalle lisää valvontaa.
- Koulun on tunnistettava valta-asemansa.
- Koululle on otettava vastuu oppilaiden tavaroista. Turvallinen tila oppilaiden tavaroille.
- Koulukulttuuria on kehitettävä: on kehitettävä ilmapiiriä lapsen oikeuksia kunnioittavaksi ;
Oppilaita on kohdeltava oikeudenmukaisesti.
- Kouluun oikeusturvaelin.
- Kurinpito johdonmukaiseksi.
- Kunnille sanktioita lasten oikeuksien loukkaamisesta.
- Kuunnellaan oppilaita! Ei riitä, että kuullaan joitain tai vanhempia
- Laajennertaan nuoristyön roolia koulussa.
- Lait sellaisiksi, että niiden mukaan voidaan toimia.
- Lasten oikeuksien loukkaukset on tunnistettava.
- Lisää psykologipalveluita.
- LOS otettava vakaavasti. Se ei ole vain julistuksenomainen toive.
- Mitään lapsiryhmiä ei saa syrjiä. Erityisen haavoittuvia ryhmiä ovat: pakolaiset. vähemmistöihin kuuluvat, vammaiset lapset, saamelaiset, romanit, maahanmuuttajat, vammaiset lapset, lastensuojelun kohteena olevat, vankeusrangaistusta suorittavat nuoret; myös pojat ja koulussa huonosti menestyvät.
- On luovuttava toimintamalleista, jotka ovat vastoin  lakia ja ihmisoikeussopimuksia.
- Opettajille oikeus ottaa pois tupakat.
- Opetus suunniteltava sellaiseksi, että uhanalaiset ryhmätkin voivat oppia.
- Oppilaat mukaan opsin tekoon ja opetusmenetelmien kehittämiseen.
- Oppilaiden  kurinpidossa on otettava huomioon opettaja esteellisyys.
- Oppilaiden mielipiteet on otettava  huomioon vakavasti.
- Oppilaille mahdollisuuksia osallistua- se on ihmisoikeus - ei  vain muutamille.
- Oppilaille oikeuksia hyvitykseen oikeuksien loukkauksista.
- Oppilaille on taattava tehokkaat oikeussuojakeinot.
- Oppilashuollolle selkeämmät säädökset.
- Oppilashuolto on taattava kaikille kuriunpitdon kohteille.
- Opsiin ihmisoikeussisältöjä.
- Pätevät opettajat.
- Resurssit kohdalleen.
- Riittävä oppilaiden valvonta.
- Riskianalyysi lasten oikeuksien loukkaamiselle.
- Sopivankokoiset opetusryhmät; ryhmäkoot lakiin.
- Tarvitaan loukkauksia kompensoivia menettelyjä.
- Tietoa lasten oikeuksista opettajille, oppilaille ja vanhemmille
- Vahvistetaan sananvapautta. Myös kritiikki on sallittava.
- Valvontaa (ohjattua toimintaa) 15 minuttia ennen koulu alkua.
- Vähennetään kilpailua.
- Vähennetään koulussa  akateemisia vaatimuksia.
- Vähennetään turvattomuutta lisäävää kiirettä.

KIRJAN kirjoittaja OTT, Suvianna Hakalehto-Wainio toimii tällä hetkellä Mannerheimin Lastensuojeluliiton asiantuntijalakimiehenä.

2 kommenttia:

Mikko Jordman kirjoitti...

Olen kuullut alustuksen kirjoittajalta. Oli tanakkaa tavaraa.

Asiaa kannatan, lakien liiallisuudesta samaa mieltä Martin kanssa. Koulun viranomaisasema on kai aika lailla jutun ytimessä. Siitä taas ei pääse eroon ilman muutosta arviointi- ja paremmuusjärjestys -velvoitteisiin.

Martti Hellström kirjoitti...

Luulen, että viranomaisaseman poistaminen vaatii vielä suurempia muutoksia. Koulu olisi kokonaan riisuttava julkisen vallan käytöstä. Siis pois opettaien virat, oppivelvollisuus, koulun kunrinpitovalta, ehkä myös oikeus antaa todistuksia, jotka vaikuttavat oikeuteen päästä seuraavan tason oppilaitokseen. Ollaanko siihen valmiita?