MIKSI? Syvä pokkaus tekijälle. Kyseessä on ensimmäinen suomenkielinen yritys kuvata koko kasvatusopin historia aina pakanallisista ajoista 1900-luvun taitteeseen saakka. Vastaavaan yritykseen on Suomessa yltänyt vain Karl Bruhn nelisenkymmentä vuotta myöhemmin sekä Heikki Lehmusto samoihin aikoihin. On se sen verran vaativa tehtävä.
Stenbäck kirjoitti teoksen opettajankouluttajana omille opettajatar-oppilailleen. Se ei perustu omiin tutkimuksiin, vaan rakentuu vastaavien ulkomaisten teosten varaan. Tärkeänä lähteenä on ymmärtääkseni ollut saksalaisen Th. Zieglerin ruotsinnos "Pedagogiken historia". Se ilmestyi vuonna 1907 myös suomeksi. Stenbäckin kirjan lähdeluettelon tuorein teos taitaa olla Mikael Johnsonin (1899) "Yleinen kasvatusoppi". Lukija saa elää kirjassa aikaa, jossa herbartilaisuus oli juuri rantautumassa Suomeen. Suomi eli sortovuosia osana Venäjää. Kirjoja sensuroitiin. Suomessa eli voimakas kansallishenki. Ajan ethos oli syvästi kristillis-siveellinen. Uuden koulun liike ei ollut vielä tullut sekoittamaan systeemejä mm. vapausajatuksillaan.
Kirjassa on siis kaksi osaa. Edellinen teos alkaa esihistoriasta ja päättyy keskiaikaan. Jälkimmäinen kuvaa kasvatusopin kehitystä aina 1800-luvun lopulle. Kirjan tuorein esitelty klassikko on Herbart Spencer, joka eli vielä kirjan ilmestyessä.
Yritän tässä lastussa lyhyesti hahmoitella, millainen kuva nuorille opettajille välitettiin 1900-luvun taitteessa kasvatusopin kehityksesta. Entä miltä kuva näyttä nyt 100 vuotta myöhemmin?
ENSIKSI on todettava, että O.S. itse oli syvästi uskossa, näin ymmärrän, herännäiseksi hänet tulkitsen. Kirja on luettava tästä näkökulmasta. Jeesuksen syntymä esitetään kirjassa maailmanhistorian merkittävimmaksi tapahtumaksi ja Jeesus itse suurimmaksi kasvattajaksi ja kaikkien meidän ihmiseksi kasvun malliksi. Tuo näkökulma ohjaa kirjoittajaa teoksen läpi.
Kirjoittaja on pystynyt kuvaamaan 450 sivulla huikean määrän kasvatusopillisia aatteita, ideoita ja niihin vaikuttaneita henkilöitä. Erityisen napakasti on kuvattu antiikin aikakautta. Jo keskiaika- osuudessa nykylukijaa saattaa haittata jokseenkin kritiikitön kristinuskon ihannointi. "Tämä rakkauden uskonto antaa vastauksen ihmiskunnan suurelle kysymykselle, tyydytyksen ihmisen sisimmille tarpeille... Kristinusko muuttaa olot.." Keskiajan kouluoloista ja eri säätyjen kasvatuskäytännöistä saa kuitenkin hyvän kuvan.
Toisessa osassa Stenbäck esittelee merkittävän joukon tärkeitä kasvattajia. Hän tietää heistä paljon ja osaa tiivistää. Mm. Comenius, Rousseau ja Pestalozzi kuvataan varsin perinpohjin. Kustakin vuosisadasta löydetään omaa leimaa. 1500-luku on uskonpuhdistuksen aikaa, 1600-lukuun kuuluvat pietismi ja 30-vuotinen sota, 1700-luku on valistuksen aikaa ja 1800-luku mm. Napoleonin sotien kauhujen aikaa.
Oletan, että 1900-luvun alun opettajattarille syntyi kasvatusopin historiasta aika tempoileva ja vaikeasti mieleen painettava kuva. Paljon nimiä. Paljon ajatuksia. Mutta ehkä se on juuri sellaista ollutkin. Toisaalta kirjoittaja esittää kasvatusopin historiaa vahvoin sitein Jumalan pelastushistoriaan. Siitä syntyy juoni, joka auttaa muistamista. (Kirjahan piti osata). Arvokkaimpina pidetään niitä ajatuksia, joiden tekijät ovat olleet uskossa Jumalaan. Muidenkin ajatuksissa voi olla käyttökelpoisia ajatuksia, mutta lukijaa muistutetaan, että niiden arvoa vähentää, että ne unohtavat ikuisuusaspektin merkittävyyden.
2010-luvun näkökulmasta tietysti harmittaa, että kirja päättyy siihen, mihin se päättyy. 1900-luvun alussa kasvatusoppiin ilmestyi vanhan ja uuden koulun välinen taistelu. Tässä siitä ei ole vielä "hiljaisia signaalejakaan".
Mutta kun tietää tämän ja hyväksyy ajatyksen, että kukin aika kirjoittaa oman historiansa, teoksesta voi aidosti nauttia.
Jos se sattuu divarissa vastaan, suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti